Tässä sisäpiiriläisen oivallinen kuvaus kuinka valtiot velkaannutetaan ja otetaan hallintaan.
https://youtu.be/p1E_vRkYF4w
https://youtu.be/p1E_vRkYF4w
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
On huomattu. Maamme velkaantuu kiihtyvää tahtia ja kaikki ulkoistetaan globaaliyrityksille jotka rikastuvat kun asukkaat köyhdytetään läkähdyksiin. Mikä meillä on niin kiinnostavaa? Mineraalit ja makean veden varannot tulee ensimmäisinä mieleen, myös laajat metsät vaikkapa kehittynyttä biotuotantoa ajatellen. Maamme on aluueellisesti isohko, joten ei pidä unohtaa että meidän 5-6 miljoonapäinen kansamme halutaan ensin alistaa, köyhdyttää ja sitten kaikki onkin jo menetetty koska kaikki on käytännössä myyty pois, muualle. Metsähallituslaki ei ole sattumaa, TTIP ei ole sattumaa, ne kaikki tähtäävät samaan kohteeseen, meidän luonnonvaroihimme, tilalle tuodaan geenimanipuloitua tuubaa amerikasta puhtaan omavaraistalouden tilalle. Meidät tehdään kansainvälisillä sopimuksilla täysiksi orjiksi. Rikollismieliset kansanpetturit ohjaavat päätäntävaltaa. Ainoa väylä tästä noidankehästä pois on yhdistää kansamme globalisaatiota vastaan ja ryhtyä kannatusjäseneksi puolueisiimme jotka ajavat omaa valuuttaa ja euroeroa, kuten sosiaalidemokraatit, itsenäisyyspuolue ja kansalaispuolue.
Myös sähköistä kansanäänestystä tulee ajaa eteenpäin, ettei tulokset ole täysin manipuloitavia kuten nyt tapahtuu. Nykypuolueet on ostettu globaalieliitille, joten ne pitää unohtaa kokonaan ja syöstä vallasta tai muuten olemme mennyttä.
Ajaako sosiaalidemokraatit muka eroa eurosta? Nuo ovat pahoja mamuttajia, ja tekevät nykyään niin oikeistolaista politiikkaa, että hirvittää. Jälkimmäinen asia sadottu ainakin J. Urpilaisesta, onneksi ämmä ei nyt enää vaikuta hallituksessa.
Demarit ei kyllä kuulu tuohon isänmaan puolustajiin. Samaa porukkaa kokkareiden kanssa.
Suomessa ei ole kuin Itsenäisyys-puolue joka ajaa Perustuslain 2& mukaista itsemääräämis oikeutta takaisin Suomeen ja suomalaisille.
2. pykälä alkuperäisessä tarkoituksessaan kieltää siirtämästä hallintoa ulkomaille, sitä ei sen mukaan voi siirtää edes väliaikaisesti.
Suomessa nämä perustuslait on tallottu maan tasalle eikä Suomella ole nykyään kuin nippu erilaisia viitekehyksiä joita voidaan tulkita kulloisenkin käsityksen mukaan.
Mitään selvää ohjenuoraa ei siis ole enää olemassakaan mikä mahdollistaa periaatteessa vaikka vallankaappauksen siten että se tehdään perustuslain mukaisesti, ainakin sen tulkinta mahdollistaa sen.
Eliitti haluaa viedä toimivan demokratian pois äänestäjien ulottuvilta kuten EU:ssa on jo käynyt. Tämäkään ei riitä sillä globaali elitismi kiinnostaa eliittiä ja EU:ssa onkin valmisteltu vuosikausia salaa kauppasopimusta nimeltä TTIP jonka tiedetään siirtävän jopa kansallisen lainsäädännön syrjään ja lainsäädännöstä vastaavat sama globaali eliitti.
Historian kirjat antavat kuvan, että kansan voi alistaa ainoastaan sodan avulla. Mutta UT kertoo, että velhous ja taikuus ovat avaintekijät. Niihin voi lukea kuuluvaksi myös tieteellisen ja teknisen etevyyden. Ilmestys 13 kertoo päivän tilanteen.
Kuka on lumonnut kansat? Ne piirit, jotka ovat uskontoja ylistäneet, vaikka nuo ovat kirottuja oikealta luonteeltaan. Hellut alkoivat esim. menestyä 1970-luvulla ja jo aiemmin he olivat solmineet liiton Paavin kanssa.
Kun kirotuista ja iljettävistä hahmoista on annettu positiivinen, ylistävä kuva on tehty vääryys oikeita kunnioituksen ansaitsevia henkilöitä kohtaan. Valtaan ovat nousseet kunniattomat petturit. Tänä päivänä esim. ylistetään islamia paljon, vaikka sen todellinen luonne on iljettävä.
Todellisten isänmaallisten ja kunniallisten henkilöiden ei ole annettu toimia, vaan on nostettu petturit ja iljetykset jalustalle. Paljon on esiintynyt myös lahjontaa. Itseni esimerkiksi lahjottiin koulussa antamalla pärstäkertoimella hyviä numeroita, vaikka olisi pitänyt jättää luokalle pari kertaa.
Asioille ei voi enää tehdä mitään, vaan globalisaatio tulee jatkumaan. Pitää vain itse olla aktiivisesti vaikuttamassa globaalisti tehtäviin päätöksiin. Tietoa alkaa olla jo tarpeeksi paikka paikoin, mutta on myös kartalla valkoisia läikkiä esim. Kiina.
Aion itse ryhtyä globaaliksi vaikuttajaksi ajamalla esimerkiksi Maailmanlaajuista Kansalaispalkkaa eli UBI:a. Ellei Maailmanlaajuista Kansalaispalkkaa tule niin silloin tiedän, että globalisaatio on väärissä uomissa ja voin yrittää kansallismielisyyteen palaamista. Pääperiaate on, että meidän on itse ohjattava globalisaatio oikeisiin uomiin.
Paavikin on täys persereikä. Vatikaania ympäröi korkeat tiilimuurit ja paavi perseilee paheksumalla Trumpin suunnitelmia kieltää muslimien maahantulo ja rakentaa aita Meksikon rajalle
"Aion itse ryhtyä globaaliksi vaikuttajaksi ajamalla esimerkiksi Maailmanlaajuista Kansalaispalkkaa eli UBI:a."
No, tuohan se vasta passivoi ja orjuuttaakin kansat. Miksi ihmeessä ensin kritisoit Isoveljeä ja seuraavassa haluat Isoveljen ruokkivan sinut hamaan tappiin asti kuin lintuemo avuttoman poikasen?
Vaaralliset voimat ovat liikkeellä.
Ollaan pahasti kusessa. Ja kaikki hyväksytään koska on niin mukavaa.
Näin.
Moni+sanoo,+että+tällaista+tilannetta+ei+ole+maailman+taloudessa+koskaan+ollut.+
iksi+investoinnit+eivät+lähde+kasvuun,+ja+miksi+kulutuskysyntä+ei+lähde+kasvuun,+vaikka+rahaa+on+entistä+enemmän?
Siihen+eivät+talousasiantuntijat+löytäneet+vastausta.+
Moni+on+löytänyt+vastauksen,+mutta+siitä+media+ei+halua+puhua+Suomessa.+
Yhä+useampi+ihminen+on+kyllästynyt+ympärillä+olevaan+krääsään.+Mitä+järkeä+on+ostaa+tuotteita,+jotka+on+tehty+Kiinassa,+ja+ne+ei+kestä+kuin+hetken?+Ei+mitään+järkeä.+
Maailman+rikkaimmat+ihmiset+omistavat+suurimman+osan+monikansallisista+yrityksistä,+jotka+myyvät+yhä+huonompilaatuista+tavaraa+ihmisille+(lue+yrittävät+myydä).+Ei+mene+enää+läpi.+
Ei+ole+muotia+omistaa+mitään.+Autonkin+voi+vuokrata,+tai+ajaa+taksilla.+
Kaupungissa+asuva+ihminen+ei+tarvitse+välttämättä+autoa.+Parilla+tuhannella+eurolla+ajaa+aivan+valtavasti+taksilla,+ja+sillä+samalla+rahalla+saisit+juuri+ja+juuri+maksettua+bensaverot+ja+autoveron,+vakuutukset.+
Ei+ole+muotia+omistaa+mökkiä,+sen+voi+tarvittaessa+vuokrata.+
Eikä+ole+muotia+matkustaa+Eurooppaan+enää+(pommit+räjähtelevät).+
ihmiset+eivät+halua+saastuttaa+koko+maailmaa.+Kiina+saastuttaa+20%+maailman+ilmakehästä+ja+USA+18%.+Valistuneet+ihmiset+eivät+halua+saastuttaa+enää+maailmaa.+
ilmastolupaus.fi
Koko+ajan+enemmän+ja+enemmän+ihmisiä+allekirjoittaa+ilmastolupauksen.+Mei+ei+osteta,+hekään+eivät+osta.+
Kaupungistuminen+jatkuu.+Asunnot+ovat+yhä+kalliimpia.+Yhä+suurempi+osa+palkoista+menee+lainanlyhennyksiin+ja+korkoihin.+Ei+ole+varaakaan+kuluttaa+ja+hyvä+niin.+Mitä+suurempi+osa+ihmisistä+muuttaa+kaupunkiin,+sen+parempi+ympäristölle+ja+ilmakehälle.+
Toivon,+että+asuntojen+hinnat+nousevat+pilviin.+
Elintarvikkeitakaan+ei+enää+osteta.+Ihmiset+eivät+halua+ostaa+lisäainepommeja,+jotka+sairastuttavat+ja+lihottavat+ihmiset.+
Ihmisiä+ei+kiinnosta+ostaa+kaupasta+vettä+täyteen+pumpattuja+lihoja,+eikä+maidolla+jatkettua+ja+saostettua+jogurttia.+
Ihmiset+eivät+halua+ostaa+ilmaa+täyteen+pumpattua+jäätelöä.+Ihmiset+eivät+halua+mennä+kauppaan,+jonka+leikkelehylly+on+kilometrin+mittainen+(mikä+hävikki+siitä+syntyykään+ja+taas+maailma+paskottuu).+
Ihmiset+tilaavat+nykyään+ruokaa+suoraan+tiloilta+ja+netistä.+
Yhä+suurempi+osa+tilaa+ruokansa+nettiruokakaupasta+(ei+tule+heräteostoksia,+ne+ovat+turhia).+Kaupan+hyllyyn+jäävä+suklaa+tai+keksipatukka+on+kaikki+pois+vyötäröltä.+
Ihmiset+tekevät+etätöitä,+yhä+enemmän.+Ei+tule+työmatkaa,+jonka+varrella+tulisi+tehtiä+heräteostoksia.+Etätöitä+tehdessä+syödään+terveellistä+kotiruokaa,+eikä+tarvitse+mennä+lounasravintolaan.+
MUTTA+MITÄ+TEKEVÄT+MAAILMAN+RIKKAIMMAT+JA+MAAILMAN+PANKIT+?+Ne+on+paniikissa+jo.+Tällaista+tilannetta+ei+ole+koskaan+ollut.+Kulutuskysyntä+on+saatava+nousuun+heidän+mielestään+hinnalla+millä+hyvänsä.+Muuten+pyramidihuijaus+paljastaa,+korttitalo+romahtaa.+
EKP+painaa+lisää+ja+lisää+rahaa,+jotta+kulutuskysyntä+kääntyisi+nousuun.+Mutta+kun+ei+käänny.+Se+talouskasvun+aika+oli+ja+meni.+Sitä+ei+enää+tule,+eikä+tarvitse+tulla.+
Jokainen+ostamattajättämis+päätös+tekee+ihmisen+onnellisemmaksi.+
Rahaa+on+pankkitilit+pullollaan.+
Esimerkiksi+suomalaisten+käyttelytileillä+on+rahaa+60+miljardia+euroa+tällä+hetkellä.+
Mitä+se+kertoo?+se+kertoo+sen,+että+ihmiset+eivät+halua+ostaa+roinaa,+ja+huonoa+tavaraa.+Eikä+saastuttaa+luontoa.+
EKP+ostaa+yritysten+osakkeita,+niin+tekevät+muutkin+maailmanpankit.+
Kuulemma+osakkeita+voidaan+ostaa+rajattomasti.+Eli+rahaa+painetaan.+Keskuspankit+omistavat+jo+aika+suuren+osuuden+maailman+suurimmista+yrityksistä.+
-+>+aikamoista+kuplaa+pukkaa+!+Keskuspankeille+jää+luu+käteen,+kun+kulutus+ei+kasva.+
Kun+rahan+painaminen+ei+tuota+tulosta,+niin+mitä+maailman+rikkaimmat+teke?+Mitä+EU+tekee?+
Heidän+tarkoitus+on+siirtää+kymmeniä+miljoonia+ihmisiä+Eurooppaan,+jotta+kulutuskysyntä+ja+investoinnit+saataisiin+nousuun,+ja+maailman+valtaeliitin+rahat+pelastuisivat.+
Saahan+sitä+yrittää.+Kaaos+on+tullut+eurooppaan.+
Sitäpaitsi+tähän+maailmaan+ei+kannata+tehdä+enää+lapsiakaan,+koska+maailma+on+niin+epävakaa.+Eikä+kenelläkään+ole+varaakaan+elättää+lapsia.+
Samoissa+Bilderberg+kokouksissa+osallistujalistoissa+on+vilissyt+nimet+George+Soros+ja+Angela+Merkel.+
Herra+Soros+on+yksi+maailman+rikkaimmista+ihmisistä.+Hänkin+on+huolissaan+varallisuutensa+katoamisesta,+kun+kulutuskysyntä+laskee+ja+yritysten+tulokset+laskee.+
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3743479/Left-wing-billionaire-group-s-plan-use-migrant-crisis-influence-immigration-policies-worldwide-Plans-George-Soros-s-think-tank-revealed-leaked-memo.html
Näistä+asioista+YLE+ja+Suomen+muu+media+ei+joko+tiedä+mitään+tai+ei+halua+puhua+mitään.+
Paras+tapa+äänestää+on+vähentää+kuluttaminen+minimiin,+eikä+siirtää+rahojaan+rikkaille+valtaeliitille.
Liian helppoa poimia youtubesta tai teeveestä. Kansojen alistaminen toimii imperialistisella globalisaatiolla.
ISÄNMAA KUTSUU:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14491176/suojelkaa-suomea!
Suomi on tuolla velalla... kannattaa katsoa tuo video, edes alkuosa siitä.