Sivarista tuli urashoppailua osaajille

Sivarista tuli urashoppailua osaajille

Viettäisitkö sivarivuoden vaikka mediatyöläisenä, atk-spesialistina tai tutkijana väitöskirjaa tehden? Siviilipalveluspaikoista löytyy yhä useammin kovatasoisia täsmätehtäviä. Kysyntää on esimerkiksi viestinnän, graafisen suunnittelun ja markkinoinnin osaajille.

os olet osaava ammattilainen tai sellaiseksi opiskeleva, siviilipalvelus voi pakkopullan sijaan olla uralle erittäin hyödyllistä aikaa. Parhaassa tapauksessa vuoden palvelus poikii työkokemuksen lisäksi uusia töitä ja näkemyksen siitä, mitä haluaisi elämällään tehdä.

Siviilipalveluskeskuksen avoimien työpaikkojen perusteella palveluspaikat hakevat sivareita nyt hyvinkin tarkoilla määritelmillä. Palvelukseen halutaan muun muassa proviisoria, sosiaalialan ammattilaista, media-assistenttia ja atk-tukihenkilöä. Lisäksi palveluspaikat hakevat kirjastotyöntekijöitä, virastomestareita ja yleismies Jantusia.

– Nuorilla miehillä on paljon tietoteknistä osaamista, mikä on huomattu myös palveluspaikoissa. Myös viestinnän, markkinoinnin ja graafisen suunnittelun osaamisen kysyntä on noussut viime aikoina, Siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen sanoo .

Myös keskuksen tavoite on, että yhä useampi sivari löytäisi yhteiskunnan kannalta mielekkään palveluspaikan.

– Kärjistäen sanottuna tavoitteemme on saada sivarit pois kopiokoneen käytöstä ja kahvinkeittämisestä ihan oikeisiin ja hyödyllisiin töihin, Reijonen sanoo.

Sivarius voi olla oikotie
oman alan töihin

Sivareiden ikäkirjo on yhtä laaja kuin armeijassakin. Joukossa on kolmikymppisiä ammattiin valmistuneita ja uunituoreita ylioppilaita.

– Vasta lukiosta tulleille siviilipalvelus on ikään kuin välivuosi missä katsellaan ja tutustutaan työelämään, Mikko Reijonen sanoo.

Hän arvioi, että noin 80 prosenttia ammattiin valmistuneista hakeutuu sivarissa tekemään oman alansa töitä. Varsinkaan kysyttyjen alojen huippuosaajille sopivan räätälöidyn palveluspaikan löytäminen ei tuottane vaikeuksia.

Myös työelämän asenteet siviilipalveluksen suorittaneita kohtaan ovat lientyneet.

Sivarit hankkivat palveluspaikkansa itse. Palveluspaikan haku muistuttaa pitkälti työnhakua työhakemuksineen, ansioluetteloineen ja haastatteluineen.

http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/08/25/sivarista-tuli-urashoppailua-osaajille/201236118/139

Helpot hommat ja työaika 8h/pvä! ja hyötyä niin itselle kuin yhteiskunalle!
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

JLOIU8 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu