Brunsseja/aamupaloja/lounaspöytiä Helsingissä AP

Suunnitelmissa on päivän reissu Helsingissä. Koitin googlailla hyviä ja kohtuuhintaisia brunsseja ja katselin muutamat muutkin sivut läpi. Reissataan kuitenkin maanantaina ja suuri osa brunsseista tuntui ajoittuvan viikonlopulle. Lisäksi matkaseura syö eritäin valikoivasti joten perus paahtoleipäbrunssit eivät ole ok. Menussa olisi hyvä olla kalaa ja lihaa sekä salaatteja ja/tai kasvislisäkkeitä. Pelkkään puuroon, leipään ja hedelmiin pohjautuvat aamiaiset/brunssit/lounaspöydät eivät ole ok. Saavutaan kaupunkiin 10-11 aikaan joten kellonaikakin on osa ongelmaa aamiaisten osalta.
Osaisitteko suositella hyviä ja mielellään kohtuuhintaisia paikkoja joihin ei tarvitse matkustaa julkisilla. Bussi saapuu Kamppiin ja noin 2km kävely kohteeseen on ok.
Noutopöytä/buffet olisi kaikkein paras tässä yhteydessä.
Myös hyviä kahvilaehdotuksia otetaan vastaan.
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Brunssia ei kylläkään ole maantaina varsinkaan tuohon aikaan. Aamianen vaihtuu lounaaksi. Onks teitä isokin ryhmä menossa.. jos vielä on Omenapuu keskustassa sinne vein bussiryhmät. Pitää vaan ilmoittaa etukäteen, varsinkin jos on joukossa nirsoja tietävät varautua. Ja ylipäätään isolle porukalle tehdä pöytävaraukset ajoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KiitosKaloista kirjoitti:

Suunnitelmissa on päivän reissu Helsingissä. Koitin googlailla hyviä ja kohtuuhintaisia brunsseja ja katselin muutamat muutkin sivut läpi. Reissataan kuitenkin maanantaina ja suuri osa brunsseista tuntui ajoittuvan viikonlopulle. Lisäksi matkaseura syö eritäin valikoivasti joten perus paahtoleipäbrunssit eivät ole ok. Menussa olisi hyvä olla kalaa ja lihaa sekä salaatteja ja/tai kasvislisäkkeitä. Pelkkään puuroon, leipään ja hedelmiin pohjautuvat aamiaiset/brunssit/lounaspöydät eivät ole ok. Saavutaan kaupunkiin 10-11 aikaan joten kellonaikakin on osa ongelmaa aamiaisten osalta.
Osaisitteko suositella hyviä ja mielellään kohtuuhintaisia paikkoja joihin ei tarvitse matkustaa julkisilla. Bussi saapuu Kamppiin ja noin 2km kävely kohteeseen on ok.
Noutopöytä/buffet olisi kaikkein paras tässä yhteydessä.
Myös hyviä kahvilaehdotuksia otetaan vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu