Tulli hävisi jälleen kerran autoveroasiassa!

"”Korkeimman oikeuden päätös osoittaa jälleen kerran, miten valtio on jatkuvasti polkenut kansalaisten oikeusturvaa ja oikeuksia autoveroasioissa”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

”Suomi on ollut yli 20 vuotta Euroopan unionin jäsen. Siitä huolimatta autoverotus ei täytä yhteisöoikeuden vaatimuksia ja yhä hallituksen esityksissä on ilmiselviä yhteisöoikeuden vastaisuuksia”, Nieminen muistuttaa.

Hänen mukaansa tästä esimerkkinä on vireillä oleva hallituksen esitys leasingautojen verotuksesta."

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/autoilija-selatti-valtion-verokiistassa/Ui8Lh5Ta
1243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Valtio oli katsonut vanhentumisajan alkaneen joko elv:n määräämistä koskeneesta verotuspäätöksestä 7. huhtikuuta 2004 tai siitä, kun verotuspäätös oli tullut lainvoimaiseksi 31. joulukuuta 2007.

– Käsittääkseni Tullille on tehty aika paljon vahingonkorvausvaatimuksia vastaavanlaisissa asioissa, ja varmaan tällä ratkaisulla ainakin joissain niistä on merkitystä, kommentoi päätöksen merkitystä esittelijäneuvos Mia Hoffrén."

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/864954/Valtio maksaa perimansa autoveron autontuojalle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Markkinatalous kirjoitti:

"”Korkeimman oikeuden päätös osoittaa jälleen kerran, miten valtio on jatkuvasti polkenut kansalaisten oikeusturvaa ja oikeuksia autoveroasioissa”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

”Suomi on ollut yli 20 vuotta Euroopan unionin jäsen. Siitä huolimatta autoverotus ei täytä yhteisöoikeuden vaatimuksia ja yhä hallituksen esityksissä on ilmiselviä yhteisöoikeuden vastaisuuksia”, Nieminen muistuttaa.

Hänen mukaansa tästä esimerkkinä on vireillä oleva hallituksen esitys leasingautojen verotuksesta."

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/autoilija-selatti-valtion-verokiistassa/Ui8Lh5Ta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu