Olin ison firman palveluksessa yli 20 vuotta. Lopulta olin siellä ulkkoistettuna asiantuntijana ja hommat hiipuivat. Onneksi sain heille pakon edessä kiinteän kuukausilaskutuksen. Kyllä söi miestä kun ei enään mihinkään tarvittu. Etsin töitä mutta 50 ei kelpaa enään mihinkään jos on vanha koulutus. Työkokemus, osaaminen ja arvo työyhteisössä eivät paina yhtään mitään.
Menin takaisin koulun penkille. Päivitin vanhanajan opistotutkinnon AMK tasolle. Koulussa oli mielenkiintoisia tilanteita. Jotkut hallintoihmiset pitivät vanhaa tutkintoa nykyisen ammattikoulun tutkintona mutta opettajat ymmärsivät asian. Kerran kävi jopa niin, että opiskellessamme asiaa jota olen tehnyt viimeiset 20-vuotta opettaja joutui poistumaan. Lähtiessään sanoi, että kysykää aiheesta mitä tahansa ja hän vastaa....osoitti siis minua.
Nyt hain töitä siis yli viisikymppisenä ja näyttää todella hyvältä. Juuri nyt on 3 paikkaa mistä valita ja valitsin hyväpalkkaisen oman alani duunin.
Tämän kirjoituksen tarkoitus on jakaa hyvää mieltäni ja patistaa ihmisiä uusimaan tietotaitonsa ja päivittämään koulutuksensa. Maisterit, lääkärit ja DI:t kelpaavat vanhoilla papereilla mutta eivät juuri muut.
Menin takaisin koulun penkille. Päivitin vanhanajan opistotutkinnon AMK tasolle. Koulussa oli mielenkiintoisia tilanteita. Jotkut hallintoihmiset pitivät vanhaa tutkintoa nykyisen ammattikoulun tutkintona mutta opettajat ymmärsivät asian. Kerran kävi jopa niin, että opiskellessamme asiaa jota olen tehnyt viimeiset 20-vuotta opettaja joutui poistumaan. Lähtiessään sanoi, että kysykää aiheesta mitä tahansa ja hän vastaa....osoitti siis minua.
Nyt hain töitä siis yli viisikymppisenä ja näyttää todella hyvältä. Juuri nyt on 3 paikkaa mistä valita ja valitsin hyväpalkkaisen oman alani duunin.
Tämän kirjoituksen tarkoitus on jakaa hyvää mieltäni ja patistaa ihmisiä uusimaan tietotaitonsa ja päivittämään koulutuksensa. Maisterit, lääkärit ja DI:t kelpaavat vanhoilla papereilla mutta eivät juuri muut.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hienoa että et jäänyt nuolemaan näppijäs ja kaivelemaan korvias. Kannattaa kertoa kannustavat kokemukset toisille rohkaisuiksi.
sitä edelleen
Vanha tutkinto on vain työnantajalle tekosyy, jonka nojalla voi jättää työntekijän palkan hoitamatta. 10 - 15 vuotta pelkillä yleiskorotuksilla, niin eläke ei ole kummoinen. Ja kuten todettu aikaisemmin, jos olet jo 50 v. virstanpylvään ohittanut, niin uuden työn saaminen on epätodennäköistä.
Mutta työtehtävät ovat kuitenkin samat kuin muillakin, mahdollisesti jopa vaativammat, koska tässä kohtaa kokemuksen kerryttämä ammattitaito kyllä tunnustetaan. Lisäksi tunnettu tosiasiahan on se, että nykyisen, uuden tutkinnon suorittaneiden ammattitaito on vaatimaton (verrattuna vanhoihin).
Monia eri tapoja sitä kehitetään, jotta ihmisille ei tarvitsisi maksaa sitä, mikä heille kuuluisi. Valitettava seuraus on vain se, että kun tulot ovat huonot, silloin ei paljon harrasteta eikä matkustella, eikä tehdä paljon muutakaan, häpeä ja masennus vain kasvavat ja syrjäytyminen etenee.
Työantaja palkkaa nuoren alle 20 vuotiaan jolla on työkokemusta 20 vuotta, eli?
Tämähän+vain+todistaa+että+aivan+kuten+kylmän+loogisesti+jo+ehdin+tuossa+hieman+aiemmin+ajatella,+koulutus+aiheuttaa+syrjäytymistä.+Koska+jos+kellään+ei+olisi+koulutusta,+täytyisi+töihin+ottaa+näyttöperusteella.+Kuulin+eräältä+yrittäjältä+että+2kk+on+riittävä+aika+arvioida+sopivuus+*kyseiseen+työpaikkaan*+(ei+työhön).
Koulutuksen+ansiosta+voidaan+screenata+paperien+ja+pärstäkertoimen+perusteella+hakijoita+ilman+katsomatta+sitä+sujuuko+työ+vai+ei.+
Koko+HR+ja+koulutussysteemin+voisi+korvata+sellaisella+systeemillä+jossa+otetaan+0-koulutuksella+tekemään+töitä+ja+sitten+arvioidaan+mille+tasolle/tehokkuudelle+työn+oppii+ja+sitten+ohjataan+sopiviin+yrityksiin.+
Käytännössä+"ammattikoulu"+tms+korvattaisiin+kokonaan+"ammattipajalla"+jossa+80%+tekemistä+ja+20%+tekemisestä+puhumista+-+teoriaopiskelu+tapahtuisi+tekemisen+lomassa+eikä+luennoilla.-+"luennoijan"+sijasta+0-koulutetulla+olisi+sihteeri+&+mentori+ja+tämän+pitäisi+olla+esm.+hlö+joka+on+2/3+ajastaan+oikeissa+töissä,+ts.+kaikki+työssäolevat+olisivat+1/3+ajastaan+0-koulutettavien+sihteeri-mentoreita.+esm+lyhentämällä+työpäiviä+5:stä+4:n).
Näin+korvataan+kaikki+opettajat+ja+lisäksi+kaikki+rekryhenkilöt+voidaan+korvata+kun+kaikilla+"työnhakijoilla"+on+jo+ollut+useita+mentoreita+ja+suhteita+opiskelun+kautta+koska+kaikki+työntekijät+oli+pakotettu+tuohon+joksikin+aikaa.+Näin+ei+voi+käydä+niin+että+joku+syrjäytyisi+koska+ei+ole+sosiaalista+aloitekykyä+ja+koska+"opettajat"+olisi+siellä+ammatissa+olevia+työntekijöitä,+tietävät+he+myös+paremmin+mitä+työssä+oikeasti+sillä+hetkellä+vaaditaan.+
Nykysysteemihän+on+se+että+opiskellaan+vuosia+asioita+jota+ei+ikinä+tule+tarvitsemaan+(esm.+tiesin+jo+ennen+peruskoulua+että+haluan+koodata+ja+olin+turhautunut+koko+kouluajan+koska+aikaa+piti+haaskata+sellaisiin+asioihin+joista+tiesin+jo+silloin+ja+edelleen+ettei+niitä+tarvitse+tietää+muutoin+kuin+ehkä+siksi+että+vaikuttaisi+jotenkin+"yhtä+fiksulta"+työpaikalla+jossa+ongelma+voi+olla+että+jos+kaikilla+on+PhD+niin+ei+sinne+sitten+joku+pelkän+peruskoulun+käynyt+sovi+vaikka+kukaan+ei+tekisi+töissä+mitään+niillä+koulussa+opituilla+asioilla+muutoin+kuin+ehkä+kahvipöytäkeskustelussa).
Yrittäjän+kannalta+taas+ongelma+on+että+jos+kilpailijalla+on+100%+työvoimassa+huippuosaajia+jotka+osaa+jo+kaiken+koulunpenkiltä+voi+tulla+halu+päästä+samaan+rekrytoinnissa+(tiedän+useita+firmoja+jotka+pitää+paikkaa+auki+vuosiakin+koska+kuulivat+kilpailijan+seminaarista+että+on+olemassa+'täydellisiä+ihmisiä'+ja+odottavat+niitä+sitten).
Saksassa+tätä+on+lähdetty+ratkaisemaan+siten+että+yrityksessä+pitää+olla+vaikkapa+x%+jollain+tapaa+vähemmän+tehokkaita+tekijöitä.+Suomessa+tähän+voisi+ottaa+sellaisen+että+jos+x%+väestöstä+ei+ole+koulutusta+niin+firmojen+työvoimasta+x%+tulee+olla+koulutusta+vailla+olevia.+Itse+kun+olen+IT/koodaus-alalla+niin+en+ole+mitään+koulutusta+hankkinut+tai+kiinnostunut+hankkimaankaan+kun+alalla+vaihtuu+teknologia+niin+nopeasti+että+siinä+vaiheessa+kun+olisit+koulutuksessa+yhden+oppinut,+on+alan+parhaissa+firmoissa+jo+seuraava+teknologia+käytössä.+Voi+olla+että+jossain+vaiheessa+kun+asiat+vakiintuvat+"/technology+matures"++niin+tuo+muuttuu+mutta+mitään+tällaista+vaihetta+ei+ole+näköpiirissä+jos+on+kiinnostukset+ovat+aina+"bleeding+edge"+tekniikassa.+Miten+siis+"koulutat"+johonkin+tekniikkaan+joka+on+vasta+kehityksessä,+kenties+olet+itsekin+sitä+kehittämässä+jos+se+on+avointa+teknologiaa?+Joku+voi+päättää+perustaa+firman+mutta+vähemmän+yrittäjähenkinen+"artisti-koodaaja"+joka+pitää+työtään+"taideteoksena"+eikä+halua+mitään+jäykkiä+sääntöjä+ja+koulutettuja+kaavoja+voi+päätyä+freelanceriksi+tms.+Ja+siinä+tuleekin+tällaiset+asiat+mieleen:
http://www.euro-freelancers.eu/fixing-social-security-for-freelancers/
Tuossa+jutussa+on+linkitetty+tällainen+taulukko+eri+EU+maiden+sosiaaliturvasta+jos+tulot+ovat+satunnaisia.+
https://docs.google.com/spreadsheets/d/1JZvaXVH9M03Tv4wlo42P9oOmoo22J7ctnPP4WG3oM68/edit?pref=2&pli=1#gid=0
Loppuun+vielä+
https://www.youtube.com/results?search_query=ted+education
Itse ei enää tarvitse päivittää tietojaan. Riittää kun nauttii vaan eläkkeestä.
Lähipiirissä on paljon nuoria työelämässä olevia ja tuntuvat kouluttautuvan
vaan eli koko ajan pitää opetella uutta.
SAmat on kokemukset eli nuoret käyvät yhä uusia kursseja ja tutkintoja tarvitaan,
jotta pärjää ja saa palkkaa vähän edemmän kuin perusduunari.