Keula aloittaa S-Marketin rakentamisen kesällä.

Keula aloittaa S-Marketin rakentamisen kesällä Säkylässä

RAUMA JA ALUE · 29.4.2016 KLO 12:58

Osuuskauppa Keula aloittaa uuden S-marketin rakentamisen Säkylässä kesän aikana. Uusi kauppa rakennetaan nykyisen ABC-automaattiaseman kanssa samalle tontille Säkylän uudelle liikealueelle.
Rakennustöiden valmistelut aloitetaan kesäkuun aikana.
- Toteutamme uuden S-marketin hyödyntäen uusinta tekniikkaa: energiatehokkaita ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja eli mm. kaupan kylmälaitteistojen kylmäaineena on hiilidioksidi. Nykyinen Säkylän S-market avattiin vuonna 1999, ja nyt rakennettava S-market toteutetaan uutta konseptia noudattaen, mikä näkyy asiakkaille esimerkiksi tuotteiden esillepanoissa, toteaa toimialajohtaja Sami Junnila Osuuskauppa Keulasta.
Liikerakennuksen kerrosalaksi tulee 2 300 neliötä

- Investoinnin kokonaisarvo nousee yli neljään miljoonaan euroon, kertoo toimitusjohtaja Mika Marttila.
4326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Euralaiset pääsevät samalla Säkylään ostoksille kun tulevat torstaisin Säkylän torille :)

Säkylän tori on Satakunnan paras tori kun ottaa huomioon sen että Säkylän torilla on myyntiä ympäri vuoden.

Kesäaikaan Säkylän torilla on 50 - 60 torimyyjää :)

Tänä vuonna Säkylässä on myös iltatori :)

Äänestä

Ilmeisesti Osuuskauppa Keula ei ole myöskään luopunut Euran S-marketin suunnitelmistaan. Semmosta juttua taisi olla, että sitäkin myymälää laajennettaisiin ja sen yhteyteen tulisi Hesburger. Tosin Euran S-market on jo S-marketiksi kivan kokoinen ja lyhyen ajan sisällä Kauttuallekin on jo rakentunut Sale. Vaikka Euran S-marketilla sitä parkkitilaa riittää, tiedä sitten, riittäisikö se silti Prismalle jos myymälää halutaan sellaiseksi isontaa. Varsinkin, kun hypermarketit helposti houkuttelevat yhteyteensä myös joitain oheismyymälöitä. Ja kun Säkylään pitäisi vielä tämän vuoden puolella Hese tulla, kannattaisiko näin harvaan asutulla seudulla kaksi vastaavanlaista pikaruokalaa. Ottaen huomioon, ettei Eurasta mahdoton ajomatka ole Harjavallankaan Heselle. Mutta aika näyttää, miten käy.

Äänestä
  • Kuka ajaa 20km ylihintaisen hampparin perässä.

    Äänestä

  • Joku, joka haluaa syödä sitä eikä löydä sitä lähempää. Ja toisaalta, kyllähän siitä Euran keskusta lienee vilkas liikenne välillä Rauma-Huittinen-Tampere ja ehkä myös Rauma-Tampere-Helsinki, kuten myös välillä Pori-Säkylä-Turku. Toki tämän pohjalta voisi ehkä Eurassakin Hese kannattaa, vaikka se löytyykin esimerkiksi myös Harjavallasta ja pian kai myös Säkylästä. Tosin harva ajelee pitkää matkaa pelkän Hesen takia, kaupoilla käydessään saateta Hesellä käydä syömässä jos sattuu olemaan kauppojen vieressä ja sinne haluaa syömään mennä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


S-Kauppa kirjoitti:

Keula aloittaa S-Marketin rakentamisen kesällä Säkylässä

RAUMA JA ALUE · 29.4.2016 KLO 12:58

Osuuskauppa Keula aloittaa uuden S-marketin rakentamisen Säkylässä kesän aikana. Uusi kauppa rakennetaan nykyisen ABC-automaattiaseman kanssa samalle tontille Säkylän uudelle liikealueelle.
Rakennustöiden valmistelut aloitetaan kesäkuun aikana.
- Toteutamme uuden S-marketin hyödyntäen uusinta tekniikkaa: energiatehokkaita ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja eli mm. kaupan kylmälaitteistojen kylmäaineena on hiilidioksidi. Nykyinen Säkylän S-market avattiin vuonna 1999, ja nyt rakennettava S-market toteutetaan uutta konseptia noudattaen, mikä näkyy asiakkaille esimerkiksi tuotteiden esillepanoissa, toteaa toimialajohtaja Sami Junnila Osuuskauppa Keulasta.
Liikerakennuksen kerrosalaksi tulee 2 300 neliötä

- Investoinnin kokonaisarvo nousee yli neljään miljoonaan euroon, kertoo toimitusjohtaja Mika Marttila.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu