Kerro ensimmäisestä valmiista käsikirjoituksestasi

Millainen aihe oli (eli keskittyikö esimerkiksi omiin kokemuksiisi vai johonkin muuhun)? Mikä laji ja lajityyppi? Oliko siis esimerkiksi runokokoelma vai esimerkiksi dekkariromaani?

Kerro myös esimerkiksi käsikirjoituksesi pituus (sanoina, liuskoina, miten vain) ja kauanko työstit sitä. Minkä ikäinen olit, kun käsikirjoituksesi valmistui?

Lähetitkö kustantamoille? Saitko hyväksyviä vastauksia?

Voit kertoa myös muita juttuja ensimmäiseen käsikirjoitukseesi liittyen!
20376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kerro sinä ensin omastasi NellySa?

Äänestä
  • Kertoisin, mutta en ole saanut vielä valmiiksi ensimmäistä käsikirjoitustani. Mutta tällä hetkellä työstämäni käsikirjoitus ei liity omiin kokemuksiini. Se on romaani, jota on tällä hetkellä valmiina n. 80 liuskaa. Aloitin kirjoittamisen maaliskuun alussa. En luonnollisestikaan ole lähettänyt vielä kustantamoille :P

    Äänestä

Eka valmiiksi väsäämäni kässäri makaa edelleen koneellani, kyseessä on kauhuromaani. Sepustus on mielestäni niin surkeaa paskaa, ettei sitä kannata tarjota kustantajille. Aikaa meni muutama kuukausi, tekstillä on pituutta 180 liuskaa. Merkittävintä tuossa tekstissä mielestäni kuitenkin oli, että sain sen valmiiksi.

Toinen valmiiksi tullut ja samalla ensimmäinen mihinkään tarjoamani kaunokirjallinen teksti oli novelli (kauhuksi senkin kai voi luokitella), jonka lähetin aikanaan Portin novellikilpailuun, pituutta vajaat 30 liuskaa. Aikaa novellin kirjoittamiseen meni about kuukausi, tosin kirjoittamisessa oli taukoja. Tipahti kunniamaininta ja tekstini julkaistiin seuraavana vuonna Portti-lehdessä.

Äänestä
  • Onnea kunniamaininnasta!

    Äänestä

  • NellySA kirjoitti:

    Onnea kunniamaininnasta!

    Kiitos! Kyllähän se kannusti aikanaan jatkamaan, kun heti ensi yrittämällä sijoittui ja sai sepustuksensa julkaistua.

    Sen jälkeen kilpailusijoituksia on tullut jokusia, samoin julkaisuja antologioissa ym., mutta Portin voitto antaa yhä odottaa itseään. Tosin sen suhteen en ole luovuttanut, vaan olen päättänyt kyseisen skaban vielä jonakin päivänä voittaa. Mutta niin on päättänyt moni muukin...! :D

    Äänestä

  • Aiotko siis keskittyä vain voiton metsästykseen vai oletko kiinnostunut myös kustantamojen kautta julkaisemisesta?

    Äänestä

  • NellySA kirjoitti:

    Aiotko siis keskittyä vain voiton metsästykseen vai oletko kiinnostunut myös kustantamojen kautta julkaisemisesta?

    Sekä että. Mutta kyllä tuo Portti-voitto on jotakin, minkä haluan... :D

    Äänestä

Ensimmäinen: novellikokoelma 42-vuotiaana, työstin kaksi vuotta. Tarjosin kolmeen kustantamoon, eivät huolineet. Pituus muistaakseni noin 12 000 sanaa.

Toinen: romaani, työstin puoli vuotta, tarjosin kolmelle, eivät huolineet.

Kolmas: uusi novellikokoelma, työstin pari vuotta, tarjosin kuudelle, yksi huoli.

Neljäs: uusi romaani, työstin aktiivisesti kaksi kuukautta, mutta perustui ensimmäiseen novellikokoelmaan. Tarjosin omalle kustantamolleni, ei huolinut.

Viides: vielä uusi romaani, työstin 2,5 vuotta, mutta osa materiaalista ja idea oli vanha. tarjosin omalle kustantamolleni, huolivat.

Viides: tekeillä, idean ja aiheen perusteella luvattu ottaa kustannusohjelmaan, mutta lopullinen päätös tietenkin tehdään, kun työ on valmis. Aloitettu viime syksynä, mutta kirjoitettu vuorotellen toisen romaanin kanssa, joka niinikään aloitettu viime syksynä.

Mikään käsikirjoitus ei ole liittynyt omaan elämään. Lajityyppinä huumori/lukuromaani. Työstämisajan ilmoitin sen mukaan, milloin jätin käsikirjoituksen ensimmäisen kerran. Työstäminen jatkui kustannustoimittajan johdolla, mihin käytetty aika taas riippui enemmän julkaisuajankohdasta kuin siitä, kuinka paljon aikaa tekstin valmistuminen edellytti.

Äänestä
  • Sori lapsus: tekeillä on tietysti kuudes, ei viides.

    Äänestä

  • Sinäpä kirjoitat aktiivisesti! Aika ihailtavaa :)

    Äänestä

  • Olen kirjailija, kirjoittaminen on työtäni. Toki elätän itseni edelleen pääasiassa muilla töillä, mutta tekijänpalkkiot, esiintymispalkkiot ja apurahat ovat tulleet kuvaan mukaan ja pyrin niitä ajan myötä myös kasvattamaan.

    Äänestä

Ensimmäinen valmis romaani, noin 150 sivua vanhalla olivetti letteralla kirjoitettuna. tarjottiin kustantajlle, palaitettiin (1978) kirjoitettiin uudestaan, kustantamolle, toiselle, kolmannelle, uusiksi kirjoitusta, sitten sain tietokoneen ja taas kirjoutus, palautus, korjaus uusi kustantamo, kunnes vuonna 1998, Jopa tärrpäs!, sa nystyi fantasiaromaani Terveisiä tuulen tieltä, 100 sivua, kansiin painettuna.

Äänestä
  • Onnea! Ja kiitos kun kerroit kirjasi nimenkin, pitää tutustua siihen! :)

    Äänestä

  • toinen kirjakin on julkaistu, pari vuotta sitten nimeltä Heräteostona Hevonen, ja läöytyy Reuna- kustantamon listoilta.
    Kirjoittaja.fi sivussalla olen käyttänyt nimimerkkiä kotikirjailija. Sielläkin pääsee tutustumaan tyyliini

    Äänestä

  • sitkeestivaan kirjoitti:

    toinen kirjakin on julkaistu, pari vuotta sitten nimeltä Heräteostona Hevonen, ja läöytyy Reuna- kustantamon listoilta.
    Kirjoittaja.fi sivussalla olen käyttänyt nimimerkkiä kotikirjailija. Sielläkin pääsee tutustumaan tyyliini

    Missä siellä tarkemmin? Yritin hakea nimimerkillä novellit-osiosta muttei tullut tuloksia.

    Äänestä

  • olen pistänyt juttua scifi- osastolle ja viimeksi muut- osastolle.

    Äänestä

  • NellySA kirjoitti:

    Missä siellä tarkemmin? Yritin hakea nimimerkillä novellit-osiosta muttei tullut tuloksia.

    Tarkistin asian. Nimimerkillä etsien ei läytnyty, mutta kun klikkasi Ylläpidon parhaat, niin kolme tai neljä juttua oli ekalla sivulla, , siis Scifi-osastolla. Muut osastolla on Tättäri- juttu ekan sivun toisena tai kolmantena. Kysymällä Muut-osaston suosituimpia, on ekan sivun kaksi viimeisintä täältä lähteneitä

    Äänestä

No minä kirjoitin ns. lahjakirjan 8v sitten ja lähetin sen eri kustantamoille. Se tuli takaisin hylsynä.
Otin sen nyt takaisin suurennuslasin alle, koska rakastan sitä. Se makaa nyt kustantamoilla pari-kolme kuukautta, odotan ja toivon että se hyväksyttäisiin. Se kertoo luonnosta ja ihmismielen koukeroista.

Jos sitä ei hyväksytä kirjaksi, on se kuitenkin minun rakas vauva...

Äänestä
  • onnea vaan, ja yritystä. etsi kustantajaluettelosta sen sortin kustantamoja jotka ovat erikoistuneet kirjasi tyyppisiin teoksiin. pienillä kustantamoilla tärppää parhaiten, ja jos rahat riitää, niin sellainen puolikustanne saattasi olla paikallaan. itsekin harkitsie sellaista, yhä edelleen Alfan jutusta, koska se ei mene koskaan kustantamoilla läpi, mutta on itselleni rakkain. Jotewn sitkeesti vaan, ei luovuteta!

    Äänestä

Mulla on mun mielestä tosi mielenkiintoinen käsikirjoitus kesken. Se ei ole kovin pitkä vielä, mutta se sisältää jo aika paljon kaikea. Se on melkein sivun pituinen. Täällä 13v innokas "kirjailijanalku" :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NellySA kirjoitti:

Millainen aihe oli (eli keskittyikö esimerkiksi omiin kokemuksiisi vai johonkin muuhun)? Mikä laji ja lajityyppi? Oliko siis esimerkiksi runokokoelma vai esimerkiksi dekkariromaani?

Kerro myös esimerkiksi käsikirjoituksesi pituus (sanoina, liuskoina, miten vain) ja kauanko työstit sitä. Minkä ikäinen olit, kun käsikirjoituksesi valmistui?

Lähetitkö kustantamoille? Saitko hyväksyviä vastauksia?

Voit kertoa myös muita juttuja ensimmäiseen käsikirjoitukseesi liittyen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu