Haluan exäni takaisin

Seurusteltiin ex-poikaystävän kanssa puoli vuotta. Kiinnostuimme toisistamme samantien, kun näimme ensimmäistä kertaa ja kiinnostus pysyi yllä pitkään ilman tapaamismahdollisuuksiakin. Olen 24 ja hän 25. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan aiemmin kiinnostunut kenestäkään toisesta yhtä paljoa, kuin me toisistamme. Emme riidelleet koskaan, sillä meillä ei tullut minkäänlaisia ristiriitoja eikä ongelmia. Loppuvaiheilla vietimme liikaa aikaa yhdessä, jolloin entistäni rupesi ahdistamaan ja kyllästyttämään. Erosimme kuukausi sitten hänen aloitteestaan, sillä häntä ahdisti liikaa. Olin viikon ajan aivan maassa, mutta sen jälkeen oloni on ollut parempi.

Kuulin kuitenkin jälkeenpäin yhteiseltä tutultani, että hän ei ole vielä yli erosta ja ikävöi minua. Samoin minä häntä.

Olen miettinyt, että eromme syy on vain kommunikointiongelmat. Yleensä sanotaan, että exä on exä syystä, mutta meillä meni kuitenkin todella hyv inja ero tulikin aivan puun takaa. Emme ole vielä nähneet eron jälkeen, mutta meillä on paljon yhteisiä kavereita joten tulemme varmasti näkemään jatkossa useasti. Tuntuu turhalle erota loppujen lopuksi noin pienestä syystä, joka olisi voinut selvitä vain asioista puhumalla. En kuitenkaan halua ruveta roikkumaan hänessä, mutta kuinka voisin saada hänet tajuamaan, että meidän kannattaisi vielä jatkaa yhdessä? Vinkkejä, kuinka saisin hänet takaisin?
2658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikö kukaan osaa antaa vinkkejä? :(

Äänestä

Vähän myöhässä tulee ehkä, mutta kokeillaan: puhut suoraan sille eksällesi tunteistasi ja ehdotat vaikka tapaamista kahden kesken. Ei kannata alkaa pelaamaan mitään pelejä tai kiertelemään. Jos hänellä on vielä tunteita sua kohtaan, hän on kyllä valmis yrittämään uudelleen. Tsemppiä :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kriisinpoikanen kirjoitti:

Seurusteltiin ex-poikaystävän kanssa puoli vuotta. Kiinnostuimme toisistamme samantien, kun näimme ensimmäistä kertaa ja kiinnostus pysyi yllä pitkään ilman tapaamismahdollisuuksiakin. Olen 24 ja hän 25. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan aiemmin kiinnostunut kenestäkään toisesta yhtä paljoa, kuin me toisistamme. Emme riidelleet koskaan, sillä meillä ei tullut minkäänlaisia ristiriitoja eikä ongelmia. Loppuvaiheilla vietimme liikaa aikaa yhdessä, jolloin entistäni rupesi ahdistamaan ja kyllästyttämään. Erosimme kuukausi sitten hänen aloitteestaan, sillä häntä ahdisti liikaa. Olin viikon ajan aivan maassa, mutta sen jälkeen oloni on ollut parempi.

Kuulin kuitenkin jälkeenpäin yhteiseltä tutultani, että hän ei ole vielä yli erosta ja ikävöi minua. Samoin minä häntä.

Olen miettinyt, että eromme syy on vain kommunikointiongelmat. Yleensä sanotaan, että exä on exä syystä, mutta meillä meni kuitenkin todella hyv inja ero tulikin aivan puun takaa. Emme ole vielä nähneet eron jälkeen, mutta meillä on paljon yhteisiä kavereita joten tulemme varmasti näkemään jatkossa useasti. Tuntuu turhalle erota loppujen lopuksi noin pienestä syystä, joka olisi voinut selvitä vain asioista puhumalla. En kuitenkaan halua ruveta roikkumaan hänessä, mutta kuinka voisin saada hänet tajuamaan, että meidän kannattaisi vielä jatkaa yhdessä? Vinkkejä, kuinka saisin hänet takaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu