Olen miettinyt yliopiston vaihtamista, mutta koska se on käytännössä mahdotonta olen miettinyt välivuotta, mutta sekään ei kannata, koska etenen opinnoissnai hitaasti. Asun siis pikkupaikkakunnalla kaukana miehestäni, joka asuu pks-seudulla. IHan toimettomaksi en halua jäädä, mies kun pääsi töihin. Koulu vaan ei inspaa. Olen yli 30 ja koulussani muut koulukaverit ovat reippaasti nuorempia. Minulla on vain yksi ystävä paikkakunnalla, mutta sekin tekee kursseja etänä. Itelle tämä etäopiskelu ei oikein luonnistu. Mietinkin nyt että teen Helsingin yliopistolla kesällä toisen yliopiston kursseja avoimessa jotka hyväksluen, mutta entä sitten... miten jaksan puurtaa gradua ja muita kursseja. Ainakin vuosi jäljellä.
Vinkkejä? mitä tehdä? Yli vuosi yritetty sopeutua ja joka vkloppu reissaminen kotipuoleen on mahdotonta. Välimatkaa yli 400 km.
Vinkkejä? mitä tehdä? Yli vuosi yritetty sopeutua ja joka vkloppu reissaminen kotipuoleen on mahdotonta. Välimatkaa yli 400 km.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt vimmattu opiskelu päälle. Vuoden kuluttua olet valmis ja pääset töihin sinäkin.
Sitten sinulla on aikuista seuraa ainakin työssä.
Älä hemmetissä mieti tuollaisia asioita, koska parin vuoden kuluttua on sinullakin eri ääni kellossa! Itsessänikin ja opiskelutovereissani oli samaa vikaa, mutta viimeisimpien opiskeluvuosien aikana nuo kaverijutut ja puheet yksinäisyydestä väistyivät arkielämän tulo- ja menopuolen ongelmien vuoksi. Sinun suurin ongelmasi tulee olemaan työllistyminen, eikä suinkaan mitkään kaverijutut. Voi esim. käydä niinkin, että opiskeluporukka muuttaa ympäri Suomen maata työn perässä vielä, eikä siinä kavereista puhuta, kun pitäisi saada työkokemusta tai luotua jokin idea, jolla voisi tehdä rahaa. Kaveeraaminen ja opiskelijaelämä saavat siinä väistyä.
Jos saisin itse nyt jälkiviisaana määrätä, mitä opiskelisin ja miten, niin voi veljet! Haalaripelleilyt jäisivät vähemmälle ja opiskeltavan aineen työllistymiseen liittyvät aspektit nousisivat pääsijalle. Opiskelutahtikin nousisi kärkisijoille, koska haluaisin itselleni nopeasti tutkinnon, jotta voisin huoletta ja täyspainoisesti (ei siis stressaavan työn ohessa) opiskella itselleni toisenkin tutkinnon mikäli vanha osoittautuukin täysin vääräksi ratkaisuksi.
Huom! Ne, jotka aloittavat opintonsa, eivät usein stressaa työllistymisestä, mutta kumma vain, että tämä puoli alkaakin sitten kiinnostaa vasta kun ollaan valmistumassa. Viimeistään valmistuttua raaka todellisuus lyö kasvoille: Suomessa on kuin onkin hurja työttömyysongelma. Vertaa vaikka 80-luvulla käytettyjä työllisyyden mittaamisen periaatteita ja senaikaista todellista työttömyyttä siihen, mikä on todellisuus tänä päivänä!
Jokainen kyllä työllistyy, minäkin, mutta vähemmän stressaavaa se olisi, ettei joutuisi käymään kymmenissä työhaastatteluissa ja miettimään työllistymistä joka päivä. Taitaa nykyään olla vieläkin pahempi tilanne ja kohta ollaan siinä pisteessä, että kaikenmaailman roskapuheet "koulutusta vastaavasta työstä" voidaan unohtaa. Moni maistereistakin on tiskaajana töissä ja mm. dippainssejä helpdeskillä hommissa, joita datanomikin tai itseoppinut voisi tehdä.
Alkuperäinen täällä heippa:
Opiskelen itsekin toista tutkintoa. Ensin ammattikorkeakoulusta insinööriksi ja nyt teen maisterin tutkintoa. Että tiedetään työttömyys. Teen vielä kolmannenkin tutkinnon. No joo nyt luku päälle. Tsemppejä sinnekin!