Näin keväällä monet rakentavat linnuille pesäpönttöjä. Aivan kuten pesäpöntöllä on älyllinen suunnittelija ja tekijä, niin on myös maailmankaikkeudella. Monet evolutionistit ja ateistit väittävät, että maailmankaikkeuden tekijää, Jumalaa, ei ole olemassa, koska Häntä ei löydy maailmankaikkeudesta, jonka Hän on luonut. Saman logiikan mukaan linnunpöntöllä ei ole tekijää, koska tekijästä ei löydy todistetta linnunpöntön sisältä.
Ateistien ja evolutionistien järkeen ei näy mahtuvan se, että Luoja tai tekijä on aina luomansa kohteen ulkopuolella - ei linnunpöntössä tai maailmankaikkeudessa. Kun on kyse Jumalasta, Hän asuu maailmankaikkeuden ulkopuolella, hengen maailmassa. Sinne ei päästä luonnontieteen menetelmin, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Jokainen, joka haluaa saada henkilökohtaisen kontaktin Jumalaan ja sitä kautta myös henkilökohtaisen todisteen Jumalasta, maailmankaikkeuden luojasta, voi sen saada, jos vain haluaa. Ei ole siten mitään perustetta väittää, ettei Jumalasta ole todistetta.
Ateistien ja evolutionistien järkeen ei näy mahtuvan se, että Luoja tai tekijä on aina luomansa kohteen ulkopuolella - ei linnunpöntössä tai maailmankaikkeudessa. Kun on kyse Jumalasta, Hän asuu maailmankaikkeuden ulkopuolella, hengen maailmassa. Sinne ei päästä luonnontieteen menetelmin, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Jokainen, joka haluaa saada henkilökohtaisen kontaktin Jumalaan ja sitä kautta myös henkilökohtaisen todisteen Jumalasta, maailmankaikkeuden luojasta, voi sen saada, jos vain haluaa. Ei ole siten mitään perustetta väittää, ettei Jumalasta ole todistetta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mihin sitä todistetta tarvitaan. Kuolema tulee kaikille vuorollaan ja peli on silloin jokaisen kohdalla pelattu, oli todistetta tai ei.
Sitä minä jaksan ihmetellä että jos älykkäälle ihmiselle kerrotaan että suuri joukko ihmisiä on täysin vakuuttunut siitä että ikuinen elämä on ihmiselle mahdollista ja että tuon vakuuttuneisuuden nämä ovat saaneet luettuaan huolellisesti ja vailla mitään ennakkoasenteita Raamatuksi kutsutun kirjan, niin ylivoimaisesti useimmat jättävät tuon kirjan lukematta vaikka se olisi heidän kirjahyllyssään koko heidän elämänsä ajan.
Minä pidän tuollaista mitä suurimpana typeryytenä ja vakavana ja tuomittsvana tekona ihmistä itseään vastaan. Ei noin välinpitämättömästi saa suhtautia siihen mahdollisuuteen että voisi elää ikuisesti.
Puhun tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Linnunpönttö tehdään yleensä laudoista. Lisäksi tarvitaan muutama naula, saha vasara ja muuta tarviketta. Älykkyyttä pöntön tekemiseen tarvitaan niukasti. Jos Jahve tekisi linnunpöntön, hän taikoisi sen suoraan puuhun ilman materiaaleja ja työkaluja.
"Linnunpönttö tehdään yleensä laudoista. Lisäksi tarvitaan muutama naula, saha vasara ja muuta tarviketta. Älykkyyttä pöntön tekemiseen tarvitaan niukasti"
Älyllinen olento kuitenkin tarvitaan. Linnunpönttö ei rakenna itse itseään, kuten ateistien ja evolutionistien logiikan mukaan pitäisi tapahtua.
Samalla haluan täydentää hiukan aloitustastani. Luoja ja tekijä on YLEENSÄ luomansa kohteen ulkopuolella. Tarkoitan, että voihan joku rakentaa itselleen asunnon ja asua siinä, mutta useimmat kohteet ovat sellaisia, jotka eivät pidä sisällään luojaansa.
Linnuista on ihmisille haittaa, rääkyvät ikkunan takana aamulla ja paskovat joka paikkaan. Koska Jumala loi eläimet ihmisen hallittavavaksi, ei pesäpönttöjä vaan hauleja varten virsertäjät on luotu.
"Linnuista on ihmisille haittaa, rääkyvät ikkunan takana aamulla ja paskovat joka paikkaan. Koska Jumala loi eläimet ihmisen hallittavavaksi, ei pesäpönttöjä vaan hauleja varten virsertäjät on luotu."
Oleellista onkin tietää, että Jumala on luonut linnut, eikä se mitä varten ne on luotu, vaikka sekin on tärkeää.
Tuossa on sen verran totta että vedenpaisumuksen jälkeen Nooa sai luvan syödä lihaa joten kyllä minullekin on itse ampumani riista kelvannut.
Kyllä siinä jää maussa tarhakalkkuna kauas taakse koppelon rintaan verrattuna.
Ja jumalalle tarvitaan tietysti myös luoja vaikkei se hihhulien järkeen näytä mahtuvankaan. Jumalan luojaksi sopii älykkäin tiedossa oleva olento eli ihminen. Ihminen on siis luonut jumalan ja vieläpä keksinyt luoda sen maailmankaikkeuden ulkopuolelle, koska mikäs olisikaan sen parempi paikka mielikuvitusolennolle.
Tyhmä, miten ikuisesti olemassa olleelle tekijä saataisiin? Kerro se ja näytä siten että olet meitä uskovaisia järkevämpi, hehe.
Mitä, et kerro vaan luikit piiloon evokkien homokaappiin?
Mitäs sanot Mark siitä että olen itse rakentanut talon jossa asun?
Sinulta on muuten jäänyt todistamatta, mistä tiedät että Jumala asuu missään muualla kuin korviesi välisessä linnunpöntössä.
"Sinulta on muuten jäänyt todistamatta, mistä tiedät että Jumala asuu missään muualla kuin korviesi välisessä linnunpöntössä."
Tuossa varmaan on jonkinlainen totuus, sillä Jaakobin päässä asustaa käenpoikanen. Jaakob kasvattaa päässään jonkun toisen sinne istuttamaa ajatusta pitäen sitä omanaan.
Rakennustekniikka ei kuulu palstan aihepiiriin.
Ilmoitettu poistoon.
Mark henkisesti vajaa sekä sairas hihhuli joka kuuluu hoitoon. Ei pelle edes tiedä mitä evoluutioteoria tarkoittaa.
Siis pitää uskoa että sellaisia todisteita on, jotta ne voisi saada? Sinulla on tuo todisteen määritelmä vähän hakusessa... Ihan sama jos minä sanoisin että lahjoitan sinulle miljoonan ja että se on nyt tililläsi, mutta jos et sitä näe siellä, et vain usko tarpeeksi.
Itse asiassa homma menee niin että Raamattu sanoo että ihmisen älyllinen ajattelukyky on yhtä kaukana Luojan älystä kuin taivas on maasta joten mikäs ihme on että tyhmät ihmiset eivät näe luonnossa ilmenevää älyä kovin helposti.Minä kyllä näen että eliöt ovat paljon taitavammin tehtyjä kuin mihin ihminen pystyy. Evokit eivät näe, ja sen vuoksi he ovat hyvänä havainnoitavana esimrkkeinä siitä että tuo em. raamatunkohta on totta.