Kuka on Muna-Paavo?

Europarlamentissa eräs Suomen meppi tunnetaan yleisesti nimellä Muna-Paavo (Eier-Paavo, Paavo the Egg). Parlamentin ravintolassa salaatti on ilmaista, mutta kananmunat maksavat 50 senttiä. Paavolla on tapana piilottaa muna salaatinlehtien alle, ja kerran sitten kärähti nolosti kassalla.
Kuulin asian eräältä saksalaismepin avustajalta, kun tiedustelin hänen vaikutelmiaan Suomen edustajista. Mainittakoon, että saksan kielessä Eier takoittaa muutakin munaa kuin kanan tekemää, kuten suomessakin.
11320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mihinkäs sitä tavoistaan pääsee. Suomessa piilotti eduskunnan kuppilassa aina ylimääräisen voinapin leipäpalojen alle. Puolueen puheenjohtajana pakotti puoluetoimiston porukan ostamaan omenasatonsa. Maakuntamatkoillla on aina mukana omia kirjojaan rinkallinen ja kauppaa niitä kuin laukkuryssä. Siinäpä vasta valtiomies!

Äänestä

Niinpä. Osuvin lehdistä lukemani otsikko uudesta puolueesta: "Väyrynen venkuloi taas".

Äänestä

Suomen eduskunnassa tunnetaan "mission impossible" (mahdoton tehtävä): saada Paavo tarjoamaan kahvit. Toisaalta, jos joku ilmoittaa tarjoavansa porukalle kahvit, Paavo kuulee sen vaikka vastatuuleen ja kymmenen metriä kallion sisään, ja ilmestyy jonoon. Silloin ei katsota puoluekantaa.

Äänestä

Visua miestä tarvitaan Suomen nykyisessä taloustilanteessa. Tosin voinappien ja kananmunien varastaminen ei taida ihan riittää. Ja onhan tuo myös pois maataloustuottajilta.

Äänestä
  • paljonko eu ja suomen valtiolta huijataan ja varastetaan?Eli,,jos kunta tai kaupunki saa eu-rahaa johonki hankkeeseen.se käytetään suojatyö-kaverin palkkaamiseen.Itse projekti sivuasia.

    Äänestä

Heh-heh, "Eier-Paavo" eli K*rpä-Pate. Mahtaa herättää kunnioitusta ja arvostusta.

Äänestä

Muistelen jutun niin, että europarlamentin salaattiannokseen kuuluu ilmaiseksi puoli kananmunaa. Paavo ottaa kuitenkin kaksi munanpuoliskoa ja piilottaa niistä toisen salaatin alle. Paavon rikos ei siis ole niin paha kuin avauksessa annetaan ymmärtää, vaan vain puolet siitä.

Äänestä
  • Hyvä tietää, että rikos on kerrottua vähäisempi. Kun asia aikanaan menee EU-tuomioistuimeen, Paavo selvinnee ehdonalaisella. Taitava asianaja voi ehkä saada tuomion yhteiskuntapalveluksi, esim. Paavo joutuu esittämään lapsille Bryssellin eläintarhan sirkusnäytännössä suomalaista kansantanhua.

    Äänestä

  • Lex_Luritus kirjoitti:

    Hyvä tietää, että rikos on kerrottua vähäisempi. Kun asia aikanaan menee EU-tuomioistuimeen, Paavo selvinnee ehdonalaisella. Taitava asianaja voi ehkä saada tuomion yhteiskuntapalveluksi, esim. Paavo joutuu esittämään lapsille Bryssellin eläintarhan sirkusnäytännössä suomalaista kansantanhua.

    Hyvä ehdotus tuo yhteiskuntapalvelu. Brysselin lapset unohtavat nauraessaan hetkeksi terrorismin pelon. Vai kävisikö sittenkin päinvastain?

    Äänestä

  • Veikkaan, että lapset kauhistuisivat. Aikuiset voisivat nauraakin, osa säälinsekaisesti.

    Äänestä

  • Soitin eilen tutulle suomalaismepin avustajalle. Olet saanut väärää tietoa: salaattiannokseen ei kuulu munanpuolikasta, eikä munia myydä puolikkaina. Koko muna on ostettava 50 sentillä, jos sellaisen haluaa, tai sitten varastettava.

    Saattaa Paavo silti ensikertalaisena päästä EU-tuomioistuimesta ehdonalaisella, ellei kukaan kerro tuomareille voinappivarkauksista Suomen eduskunnassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arvovaltaista_toimintaa kirjoitti:

Europarlamentissa eräs Suomen meppi tunnetaan yleisesti nimellä Muna-Paavo (Eier-Paavo, Paavo the Egg). Parlamentin ravintolassa salaatti on ilmaista, mutta kananmunat maksavat 50 senttiä. Paavolla on tapana piilottaa muna salaatinlehtien alle, ja kerran sitten kärähti nolosti kassalla.
Kuulin asian eräältä saksalaismepin avustajalta, kun tiedustelin hänen vaikutelmiaan Suomen edustajista. Mainittakoon, että saksan kielessä Eier takoittaa muutakin munaa kuin kanan tekemää, kuten suomessakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu