Voiko paremmin sanoa.

Paavi Franciscus ei lievennä roomalaiskatolisen kirkon suhtautumista samaa sukupuolta olevien liittoihin. Laajan perhepoliittisen kannanoton mukaan homoliittoja ei voi rinnastaa tai pitää edes etäisesti verrattavina "Jumalan suunnitelmaan avioliitosta ja perheestä".
4207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä että meillä pohjoismaissa päästiin Paavin ikeestä jo satoja vuosia sitten!

Äänestä
  • Joo, mutta Franciscus on oikeassa. Homoliitot ovat Jumalan silmissä iljetys.

    Äänestä

Itse en hyväksy samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Avioliitto on selkeästi miehen ja naisen välinen liitto. 3 Moos 18: Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
Room 1.:
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

Äänestä

Homot ovat kuitenkin yhtä arvokkaita ja tärkeitä, mutta sen harjoittaminen on synti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jumalansuunnittelemaan kirjoitti:

Paavi Franciscus ei lievennä roomalaiskatolisen kirkon suhtautumista samaa sukupuolta olevien liittoihin. Laajan perhepoliittisen kannanoton mukaan homoliittoja ei voi rinnastaa tai pitää edes etäisesti verrattavina "Jumalan suunnitelmaan avioliitosta ja perheestä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu