Tukholman mobbaukset ruotsinsuomalaisia kohtaan

Tukholmassa on joukkomobbauksia suomalaistaustaisia henkilöjä kohtaan ollut käynnissä yli 10 vuotta tähän asti. Ruotsinsuomalaisia ahdistellaan julkisissa tiloissa niinkun kaupoissa, tavarataloissa, ravintoloissa ja muissa tiloissa. Suomalaisia kohdellaan muun muassa niukasti ja epäkohteliaasti kaupan kassoissa ja ravintolijen palveluksissa jne.
Kun ruotsalaiset tunnistaa suomalaisen ulkonäöstä, he useen alkaa viheltämään ärsyttävästi vastaantulossa kaupoissa tai ravintoloissa tai muissa jukisissa tiloissa ympäri Tukholmaa. Olen itse ollut mobbauksen kohteena yli 5 vuotta melkein päivittäin Tukholmassa kun kuljen kaupungissa tai käyn kaupoissa tai toisissa yleisissä paikoissa. Nämä ärsyttävät vihellykset vastaantulleissa on alkanut tympäisemään koska ne ilmestyy joka päivä ja niistä ei pääse eroon, niin päätin viime vuonna, 2015, merkata minun kalenteriin joka kerta kun jouduin vihellyksen kohteeksi. Vuoden aikana jouduin sen kohteeksi 243 kertaa. Tämä merkitsee sitä että Tukholmalaiset näyttää heitten perinteistä inhoa suomalaistaustaisia kohdin viheltäen vastaantulleessaan kadulla tai julkisissa tiloissa. Minussa ei ole mitään vikaa ulkonäössä paitsi se että olen suomalaisen näkönen mikä ärsyttää ruotsalaisia pitkin Tukholmaa. Olen kokenut vihellyksiä yli 5 vuotta melkein päivittäin, niin se kertoo sen että kymmeniä tuhansia Tukholmalaisia on keksinyt viheltämisen keinot kiusata ja mobata suomalaistaustaisa ihmisiä heitten inhon mukaisesti. Tämä menetelmä kiusata suomalaisia Tukholmassa on niin yleinen että siitä ei pääse eroon muulla tavalla kun muutto pois Tukholmasta kokonaan. Tämä tympäisee niin syvälle että ruotsalaisten maine minun kohdalla on kaikkien aikojen alhaimillaan entisestä.

Terv.
Perinteinen ruotsinsuomalainen Tukholmasta
1294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oletko harkinnut hakeutumista hoitoon harhojen vuoksi? Ruotsihan on niin suvaitsevainen maa, ei siellä tuollaista varmasti tapahdu. Tai hanki purkki lankkia ja levitä naamaan, sitten et enää erotu keskimääräisestä Ruotsin asukkaasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruosulainen kirjoitti:

Tukholmassa on joukkomobbauksia suomalaistaustaisia henkilöjä kohtaan ollut käynnissä yli 10 vuotta tähän asti. Ruotsinsuomalaisia ahdistellaan julkisissa tiloissa niinkun kaupoissa, tavarataloissa, ravintoloissa ja muissa tiloissa. Suomalaisia kohdellaan muun muassa niukasti ja epäkohteliaasti kaupan kassoissa ja ravintolijen palveluksissa jne.
Kun ruotsalaiset tunnistaa suomalaisen ulkonäöstä, he useen alkaa viheltämään ärsyttävästi vastaantulossa kaupoissa tai ravintoloissa tai muissa jukisissa tiloissa ympäri Tukholmaa. Olen itse ollut mobbauksen kohteena yli 5 vuotta melkein päivittäin Tukholmassa kun kuljen kaupungissa tai käyn kaupoissa tai toisissa yleisissä paikoissa. Nämä ärsyttävät vihellykset vastaantulleissa on alkanut tympäisemään koska ne ilmestyy joka päivä ja niistä ei pääse eroon, niin päätin viime vuonna, 2015, merkata minun kalenteriin joka kerta kun jouduin vihellyksen kohteeksi. Vuoden aikana jouduin sen kohteeksi 243 kertaa. Tämä merkitsee sitä että Tukholmalaiset näyttää heitten perinteistä inhoa suomalaistaustaisia kohdin viheltäen vastaantulleessaan kadulla tai julkisissa tiloissa. Minussa ei ole mitään vikaa ulkonäössä paitsi se että olen suomalaisen näkönen mikä ärsyttää ruotsalaisia pitkin Tukholmaa. Olen kokenut vihellyksiä yli 5 vuotta melkein päivittäin, niin se kertoo sen että kymmeniä tuhansia Tukholmalaisia on keksinyt viheltämisen keinot kiusata ja mobata suomalaistaustaisa ihmisiä heitten inhon mukaisesti. Tämä menetelmä kiusata suomalaisia Tukholmassa on niin yleinen että siitä ei pääse eroon muulla tavalla kun muutto pois Tukholmasta kokonaan. Tämä tympäisee niin syvälle että ruotsalaisten maine minun kohdalla on kaikkien aikojen alhaimillaan entisestä.

Terv.
Perinteinen ruotsinsuomalainen Tukholmasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu