Hei!
Olen 23-vuotias helsinkiläinen yliopisto-opiskelija. Etsin lastenhoitajan töitä opiskelun ohella tehtäväksi. Minulla on mahdollisuus työskennellä kaikkina vuorokaudenaikoina sopimuksen mukaan. Voit tarjota minulle sekä satunnaisia lastenhoitotöitä että pysyvämpää työsuhdetta.
Minulla on paljon kokemusta lapsista. Olen hoitanut yli 10 perheen 0-12-vuotiaita lapsia, toiminut kokkikerhon ja iltapäiväkerhon ohjaajana, valmentanut lasten urheiluharrastuksia, ohjannut lastenleirejä sekä paljon muuta.
Olen luonteeltani sosiaalinen, lapsirakas, reipas ja täsmällinen. Hoidan työtehtäväni huolellisesti, enkä varmasti ole milloinkaan myöhässä töistä. Lapsen hyvinvointi on minulla aidosti tärkeää. Teen mielelläni lasten kanssa heille mieluisia asioita, kuten yhdessä leikkimistä, ulkoilua, kerhoilua ja vaikkapa uimahallissa käymistä.
Lastenhoitotyön ohella olen useissa perheissä valmistanut perheelle ruoan ja tehnyt lapseen liittyviä kotitöitä. Tämä voi sisältyä työnkuvaani myös teidän luonanne. Usein olen hoitanut lapsia heidän omissa kodissaan. Jos vanhempi haluaa esimerkiksi työskennellä rauhassa kotona lapsen hoidossaolon ajan, lapsesi on tervetullut minun luokseni.
Jos kiinnostuit palkkaamaan minut lastesi hoitajaksi tai haluat tutustua lisää, ota yhteyttä sähköpostiini lastenhoitajaheidi@luukku.com. Jutellaan lisää!
Hakusanat: lastenhoitaja, helsinki, espoo, vantaa, pk-seutu, pääkaupunkiseutu, lapselle hoitaja kotiin, lastenhoitoapua, satunnaista lastenhoitoa, etsitään lastenhoitajaa, luotettava lastenhoitaja

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen miettinyt lapsenvahdin hankkimista. Haluaisin tietää mikä on käypä hinta 2-3 h toistuvana kerran viikossa? Olen yh ja haluaisin aloittaa harrastuksen. Lapsi alle 2v.
Niin siis paljonko yleensä maksatte lapsenvahdille?
Mll:n hinta 8,2€/h, su 16,4/h. Tietysti,jos lastenhoitajalla menee paljon aikaa ja rahaa mathoihin suhteessa työn pituuteen, niin matkakulut voisi olla hyvä maksaa. Lisäksi, jos kyseessä kokenut aikuinen, joka työelämässä ja siten korkeampi veroprosentti kuin työttömällä/opiskelijalla, olisi hyvä nostaa palkan suuruutta. :)