Ylivieskan kirkon palo oli tuhopoltto.

Nuori mies oli sytyttänyt kirkon ja jäänyt paikan päälle odottamaan. Mies on tunnustanut teon. Alkoholilla ei ole ollut osuutta asiaan.
9153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onko Jussi ollu atimassa ylivieskassa.

Äänestä
  • Jussi atimassa on varma tieto

    Äänestä

Mikähän ihme pitää naksahtaa päässä, että tekee tuollaisen teon tahallaan? Ja tuhoaa jotain sellaista, mitä ei voi millään rahalla korvata. Tuosta jää tekijälle elinikäinen taakka vielä tavalla tai toisella. Ei voi kun ihmetellä. Olisihan ollut ihan laillinenkin kokonpoltto mahdollista.

Äänestä

kirkkohan oli vakuutettu kuuden miljoonan eron arvosta eihän sitä kukaan normaali kansalainen polttas. kukaan ei maksa tekiälle niin paljoo että tekiä sais loppuelämänsä elää rikaana. tekiä elikkä tuhopolttaja joutuu maksumieheksi koko kirkon arvon edestä elikkä teoriassa kuuden miljoonan euron lasku tekiälle korkoinen ja lisäksi kuuden vuoden vankeus tuomio. oliskohan kannattanut miettiä ennen tikun sytyttämistä, minkä kohtelun siitä saa loppuelämäkseen.

Äänestä

Ylivieskassa on tarpeeksi hyväksikäytettyjä.

Äänestä

Ilimanaikonen rakennus, että siinä mielessä joutaa.

Äänestä

Ylivieskan kirkon kustannukset tulevat olemaan 10 - 50 miljoonaa lukee iltalehdessä.

Äänestä

siirtävät aikakirjoilla meneen tulevaisuteen syytäen syytömiä apple kuva selitys Puusaari kärsämäki palanut auto, hinaus Konevalco K ryhmä kuittaa näitä S pankin s kaupan kautta

Äänestä
  • Ootko ottanu päivälääkkeet

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surullista kirjoitti:

Nuori mies oli sytyttänyt kirkon ja jäänyt paikan päälle odottamaan. Mies on tunnustanut teon. Alkoholilla ei ole ollut osuutta asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu