Davidin taistelu Goljatia vastaan Turengissa

Olen muuttanut äskettäin Turenkiin ja saanut kuulla kuinka jopa
koulumaailmassa hyväveli-verkosto jyrää ja itse asianomaisia
(opettajia ja oppilaita) ei kuunnella, eikä oteta todesta vaan
konfliktitilanteet ratkaisee korkeimmat viranhaltijat periaatteella
”me tiedämme parhaiten, piste”.

Onko todella näin että ihmiset, jotka arkipäivässään työskentelevät
oppilaittensa kanssa ja tuntevat nämä parhaiten, eivät saa ääntänsä
kuuluviin vaan oppilaitten välisissä konflikti-tilanteissa ylin johto
sivuuttaa muut osapuolet, sen jälkeen kun muodollisuudet on hoidettu,
mutta ei kuunneltu ja päättää yksinvaltiaan tavoin, niinkuin hänelle
itsellen parhaiten sopii.
Koulupsykologin apu olisi tarpeen, varsinkin koulun johdolle.
Sillä ei nuo päätökset kovin perustelluilta ja pedagogisilta tunnu.
Pelkästään provosoivilta, jopa henkilökohtaisilta kostotoimenpiteiltä
ja antaa virkamiehestä tosi lapsellisen kuvan.

Asiat muodostuvatkin kimurantimmiksi, jos virkamiehen oma lapsi
on eräänä osapuolena, jota on favorisoitava. Silloin ei opettajien
lausunnot (eikä edes oman lapsen sana) paljon paina, vaan syyt on
pystyttävä vierittämään jonkun muun niskoille, koska virkamies on
sitä mieltä, ei kuuntele opettajia eikä omaa lastaan. Jääviys ei riitä.
Vastapuolelle käytöksen alennus todistukseen ja muitakin ”rankaisu-
toimenpiteitä” vapaa-aikana.
Pomollakin on pomo ja sen pomon haluaisin kiinnittävän
huomionsa Turengin kunnan virkamiehistön menettelytapoihin.

Kysymys on lapsista, eikä jonkun despoottisen virkamiehen vallannäytöstä
ja vallan väärinkäytöstä. Turengin koulu ei saa olla mukana särkemässä
lasten tulevaisuutta jonkin yksittäisen virkamiehen vallankäytön takia.

Ihmetten vaan, kuinka turhautuneita turenkilaiset ovat, kun ei kukaan
ole uskaltanut aikaisemmin ottaa kouluasioita ja koulussa tapahtuvia
väärinkäytöksiä esille!
11996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vähän jos saisi syventävämmin tietoa siitä, mistä tuossa oikein on ollut kyse?Mitään nimiä tms. sellaista ei tarvitse kertoa. Lähinnä se kuvio mikä tuohon epäluottamukseen on johtanut kiinnostaa.
Tuo pomojen pomo ei välttämättä apua asiaan tuo. Enemmän AVI tms.

Äänestä

Korruptiota.

Äänestä

Kyllä tuo virkamies täytyy pudottaa maan tasalle.
Jos ei muut uskalla, niin minä teen sen.

Äänestä

Tervetuloa jankakkalaan hyvä veli vainoaa sinua kohdusta hautaan.

Äänestä

Kuntavaalit on ensi vuonna. Ehdokkaita tarvitaan, eli tervetuloa valtuustoon. Parempi toimia, kuin täällä jatkuvasti itkeä.

Äänestä

Oikeus on vihdoinkin voittanut ja "harhaanjohtajallakin" on johtaja!
Hyvä juttu!

Äänestä

On kulunut 7 vuotta, kun kirjoitin viestin. En ole enää turenkilainen, mutta aivan sattumalta luin että itse kirjoitukseeni aiheen antanut "pomo" olikin suurempi skandaalien aiheuttaja Turengissa, kuin mitä olin omin silmin todistanut vuosia sitten. Sivistymätön "sivistäjä" on vihdoinkin joutunut silmätikuksi.

Äänestä

Tänne kun kirjoittaa anonyyminä niin laita ihmeessä lisää tietoa niin asia tulee enemmän ymmärrettäväksi.

Äänestä
  • Menikö se ihon alle?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Menikö se ihon alle?

    Parasta on kun salatut asiat tulevat julki.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Parasta on kun salatut asiat tulevat julki.

    Sattumalta luin että itse kirjoitukseeni aiheen antanut "pomo" olikin suurempi skandaalien aiheuttaja Turengissa, kuin mitä olin omin silmin todistanut vuosia sitten.Kss kummaa... Sivistymätön "sivistäjä" on vihdoinkin joutunut silmätikuksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Turenkilainen kirjoitti:

Olen muuttanut äskettäin Turenkiin ja saanut kuulla kuinka jopa
koulumaailmassa hyväveli-verkosto jyrää ja itse asianomaisia
(opettajia ja oppilaita) ei kuunnella, eikä oteta todesta vaan
konfliktitilanteet ratkaisee korkeimmat viranhaltijat periaatteella
”me tiedämme parhaiten, piste”.

Onko todella näin että ihmiset, jotka arkipäivässään työskentelevät
oppilaittensa kanssa ja tuntevat nämä parhaiten, eivät saa ääntänsä
kuuluviin vaan oppilaitten välisissä konflikti-tilanteissa ylin johto
sivuuttaa muut osapuolet, sen jälkeen kun muodollisuudet on hoidettu,
mutta ei kuunneltu ja päättää yksinvaltiaan tavoin, niinkuin hänelle
itsellen parhaiten sopii.
Koulupsykologin apu olisi tarpeen, varsinkin koulun johdolle.
Sillä ei nuo päätökset kovin perustelluilta ja pedagogisilta tunnu.
Pelkästään provosoivilta, jopa henkilökohtaisilta kostotoimenpiteiltä
ja antaa virkamiehestä tosi lapsellisen kuvan.

Asiat muodostuvatkin kimurantimmiksi, jos virkamiehen oma lapsi
on eräänä osapuolena, jota on favorisoitava. Silloin ei opettajien
lausunnot (eikä edes oman lapsen sana) paljon paina, vaan syyt on
pystyttävä vierittämään jonkun muun niskoille, koska virkamies on
sitä mieltä, ei kuuntele opettajia eikä omaa lastaan. Jääviys ei riitä.
Vastapuolelle käytöksen alennus todistukseen ja muitakin ”rankaisu-
toimenpiteitä” vapaa-aikana.
Pomollakin on pomo ja sen pomon haluaisin kiinnittävän
huomionsa Turengin kunnan virkamiehistön menettelytapoihin.

Kysymys on lapsista, eikä jonkun despoottisen virkamiehen vallannäytöstä
ja vallan väärinkäytöstä. Turengin koulu ei saa olla mukana särkemässä
lasten tulevaisuutta jonkin yksittäisen virkamiehen vallankäytön takia.

Ihmetten vaan, kuinka turhautuneita turenkilaiset ovat, kun ei kukaan
ole uskaltanut aikaisemmin ottaa kouluasioita ja koulussa tapahtuvia
väärinkäytöksiä esille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu