Suomessa ei terrorismivaaraa, vai onko sittenkin?

Virallinen Suomi suorastaan vähättelee mahdollisia terrori-iskuja Suomeen. Jos sisäministeriä, Supon päällikköä ja poliisiylijohtajaa uskoo, niin suomalaisilla ei ole mitään hätää.

Kansalaiset ovat vahvasti eri mieltä. Maassamme on Supon mukaan tällä hetkellä noin 200 Isis-yhteyksistä tiedettyä maahanmuuttajaa, jotka ovat tulleet viimeisen suuren muuttoaallon mukana Suomeen.

Pitäisikö pelätä? Ei, mutta kaikkeen on varauduttava. Viranomaistemme sisisilmäisyys on käsittämätöntä ajatellen, missä kaaoksessa esimerkiksi Ranska ja Belgia ovat viime aikoina olleet terrorismin takia.
3133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jep. Tätä loputonta sinisilmäisyyttä en lakkaa ihmettelemästä. Me olemme nyt sodassa islamistihihhuleiden kanssa ja se on totisinta totta. Ne on nyt onnistuneet ujuttamaan kaikkialle eurooppaan aivan helvetisti porukkaa muka turvapaikanhakijoina. Ja kuten huomasitte kuinka hukassa meidän hallitus oli, niin tänne on virrannut jo monen monta pahaa ihmistä muka turvapaikkaa hakemaan.
Tässä kohtaa voin sanoa, että perästä nähdään olinko oikeassa.

Saatana saapuu Eurooppaan.

Äänestä

pommi-iskun jälkeen ruvetaan sitten vollottamaan, ja pidetään kansallinen surupäivä, kuten Ranskassa ja Belgiassa. Onpahan uutisilla ja reporttereilla töitä, Timo Soinikin laittaa lusikkansa soppaan ja sanoo, OLI ISO JYTKY. Sitähän tänne halutaan, kun suositaan sitä islamia, sitä saa mitä tilaa!

Äänestä

Viimeksi hain maitopurkin myrskistä kun jysähti....tai sitten otin valion maidon vaikka piti olla arlaa..voi olla että pommipoika kosti sen...koska pamahtaa taas hyllyjen välissä niin että maksalaatikot lentää takas saarioiselle...ei koskaan tiedä vaikka pamahtaisi jossain moskeijassa,tosin se ei liikuta pätkääkään kun ei maitoa sieltä saa.Varokaahan kaupassa,oma äitinikin kulkee puukko mukana kaupassa aina kun se yritettiin ryöstää aikoinaan...kiva maa nykyään tämä suomi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Virallinen Suomi suorastaan vähättelee mahdollisia terrori-iskuja Suomeen. Jos sisäministeriä, Supon päällikköä ja poliisiylijohtajaa uskoo, niin suomalaisilla ei ole mitään hätää.

Kansalaiset ovat vahvasti eri mieltä. Maassamme on Supon mukaan tällä hetkellä noin 200 Isis-yhteyksistä tiedettyä maahanmuuttajaa, jotka ovat tulleet viimeisen suuren muuttoaallon mukana Suomeen.

Pitäisikö pelätä? Ei, mutta kaikkeen on varauduttava. Viranomaistemme sisisilmäisyys on käsittämätöntä ajatellen, missä kaaoksessa esimerkiksi Ranska ja Belgia ovat viime aikoina olleet terrorismin takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu