Asfaltoinnin heikko kohta

Tänäkin keväänä olen ihmetellyt sitä, että miksi asfaltin saumat aukeavat melko uudessakin asfaltissa. Eli se sauma joka jää kaistojen väliin. Miksei sitä tiivistetä jo tietä päällystettäessä? 2 vuotta asfaltoinnin jälkeen saumaa jo käy joku bitumikannulla täyttämässä ja silloinkin vain niistä kohdista missä vaurio näkyy. Kolmantena keväänä paikkaamatta jääneistä kohdista ja paikatuistakin alkaa jo asfalttikokkareita irrota. Käsittämättömän huonoa työtä tai työmenetelmiä. Monin paikoin uudelleen asfaltointi joudutaan tekemään sellaiseenkin tiehen jossa urat eivät ole ongelma, vaan ainoastaan mureneva sauma, jonka viereltä isoja asfaltti laattoja alkaa irrota. Ketä tämän touhun maksaa, ketä tällä tienaa? No tuohon kysymykseen taitaa olla vastaus selvä.
6447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vuosia tienhoitovaroista on säästetty ja kartellit hinnoitelleet yläkanttiin. Huono valvonta ja huono materiaali. Ei tarvita enää kuin hillitön suolaus ja lämpimät talvet, niin rapautuminen hoitaa homman.

Äänestä

Eihän mitään tuotteitakaan tehdä sillä tavalla, että ne kestävät. Kartellilta menisi leipäpuu, jos tie kestäisi kymmeniä vuosia.

Äänestä

noinhan se taitaa olla, mutta myös ostajan oma valvonta näyttää olevan heikkoa. luulisi että tämä asfaltoinnin selvästi heikko kohta kiinnittäisi myös ostajan huomion. sopimuspapereita ei tietysti ole näytillä, mutta luulisin että kovin montaa tienpätkää ei ole takuuna uudelleen päällystetty. ilmeisesti homma menee veronmaksajien piikkiin.

Äänestä

Kyllä sitä saumaa tiivistetään tarmokkaasti, mutta kun pitää yhdistää kaksi massaa, jotka on vedetty eri aikaan ja ovat erilämpöisiä, tulos on väistämättä huonompi kuin keskellä laattaa. Siksi on itsestään selvää, että päällysteen heikoin kohta on juuri saumassa.

Onneksi kuormitus ja kulutus yleensä ovat kaistojen välissä kevyempää. Jos sauma olisi ajourassa, se repeäisi melko nopeasti.

Äänestä

Kun saumaan jää rako, niin se täyttyy tietysti vedellä ja jäätyessä vesi rikkoo saumaa lisää. Erityisesti pakkasella kun suolalla jääpintaa sulatetaan vedeksi ja hetken päästä se taas jäätyy ja näin tehdään jatkuvasti talviaikaan kuukausikaupalla, niin eipä ihme, jos asfaltti rikkoutuu.

Äänestä
  • Tai jos siihen vedettäisiin 5 senttiä uutta päällystettä ei olisi ongelmia, mutta nyt vedetään sentti uutta raidetta raiteitten päälle joka kestää jopa viikon, eli viimeksi 10 äijää oli paikkaamassa tietä bitumipaikoilla ja kas uutta reikää pukkaa, eli olisi ollut sama kuin olisivat paikan päällä polttaneet ne rahat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirstunvartijalletöitä kirjoitti:

Tänäkin keväänä olen ihmetellyt sitä, että miksi asfaltin saumat aukeavat melko uudessakin asfaltissa. Eli se sauma joka jää kaistojen väliin. Miksei sitä tiivistetä jo tietä päällystettäessä? 2 vuotta asfaltoinnin jälkeen saumaa jo käy joku bitumikannulla täyttämässä ja silloinkin vain niistä kohdista missä vaurio näkyy. Kolmantena keväänä paikkaamatta jääneistä kohdista ja paikatuistakin alkaa jo asfalttikokkareita irrota. Käsittämättömän huonoa työtä tai työmenetelmiä. Monin paikoin uudelleen asfaltointi joudutaan tekemään sellaiseenkin tiehen jossa urat eivät ole ongelma, vaan ainoastaan mureneva sauma, jonka viereltä isoja asfaltti laattoja alkaa irrota. Ketä tämän touhun maksaa, ketä tällä tienaa? No tuohon kysymykseen taitaa olla vastaus selvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu