Putin on hyvä ihminen

Putin on hyvä ihminen, joka huolehtii myös muista kuin omistaan. ISISläisethän itse ampuivat sen venäläislentokoneen alas, jossa tuhoutui kaikki matkustajat. Syystä sitten tietenkin Putin ja koko Venäjä on raivoissaan. HyväVeli-Putin on se, joka tulee Eurooppaan rynnimään panssarivaunuilla, heti kun ISIS yms. paskasakki alkavat siellä iskemään. Näin on ennustettu monissa profetioissa ja ennustuksissa jo kymmeniä vuosia sitten, toisen maailmansodan jälkeen.

Saamme kiittää Rakasta Venäjää siitä, että olemme sen naapurimaa ja hyvissä väleissä. Ihan oikeasti, ei maidemme välillä ole enää skismaa kansalaisten välillä. Pöljät idiootit enää sotivat keskenään, kun kyse on meistä ja heistä. Tervetuloa Putin, pistäkää paremmaksi kuin Jenkit.
2295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä Putin pelkää sen verran Kadyrovia että syytää Obaman Nemtsovin murhasta. Kun esitutkinnassa epäilyt oli pelkkä Kadirovin upseereita. Sen verran suojaa omia, että ei pelkkä venäläiset tappaa ennätystahdilla venäläisiä, nyt on keski-asiasta väki leikkaa venäläisille päät irti Moskovassa. Putin on muslimien agentti hänen hallintokaudella venäläisiä Venäjällä vähentynyt 15 miljoona ja muslimia lisääntyy 20miljoona. Jos se suojelisi Suomen samalla tavalla Suomessa olisi Suomalaisia puoli miljoona vähemmän ja muslimit tulisi 600 tuhatta lisää. Ei jumala auttakoon.

Äänestä

Kääntykäämme joukolla tuon hyvä naapurin miehen puoleen ja pyytäkäämme häntä toistamaan samat toimenpiteet Suomen maaperällä, kuin mitä hän teki Krimillä.

Näin varmistamme, että kukaan ei uskalla hyökätä Suomeen enää koskaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PutinjaVenäjärakas kirjoitti:

Putin on hyvä ihminen, joka huolehtii myös muista kuin omistaan. ISISläisethän itse ampuivat sen venäläislentokoneen alas, jossa tuhoutui kaikki matkustajat. Syystä sitten tietenkin Putin ja koko Venäjä on raivoissaan. HyväVeli-Putin on se, joka tulee Eurooppaan rynnimään panssarivaunuilla, heti kun ISIS yms. paskasakki alkavat siellä iskemään. Näin on ennustettu monissa profetioissa ja ennustuksissa jo kymmeniä vuosia sitten, toisen maailmansodan jälkeen.

Saamme kiittää Rakasta Venäjää siitä, että olemme sen naapurimaa ja hyvissä väleissä. Ihan oikeasti, ei maidemme välillä ole enää skismaa kansalaisten välillä. Pöljät idiootit enää sotivat keskenään, kun kyse on meistä ja heistä. Tervetuloa Putin, pistäkää paremmaksi kuin Jenkit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu