Miten pitkään kissanne elivät ja mihin menehtyivät

Minun ensimmäinen kissa jonka sain lapsena, menehtyi 2vuotiaana autotielle.
Toinen kissani jonka sain eli vajaan vuoden, sairastui ja menehtyi kissaruttoon.Jota oli siihen aikaan monilla lähistön kissoilla.Se oli 60-luvulla.
Kolmas kissani jonka otin ollessani aikuinen eli 22vuotiaaksi, oli ikänsä terve, ja noista kolmesta ainut joka rokotettiin ja leikattiin.Ensimmäiset kissani sain lapsena naapureilta, silloin ne olivat aina ulkona, eikä niitä rokotettu eikä leikkautettu.
Miten pitkään teidän kissat on elelleet ja onko menehtyneet sairauksiin/onnettomuuksiin?
Ovatko olleet rotukissoja vai maatiaisia?
Minun kissat olivat ensimmäiset maatiaisia ja viimeksi menehtynyt oli puolipitkäkarvainen, joku sekoitus, joka kiintyi ihmisiin ja seurasi sisällä ja ulkona.
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä vanhin eli 22vee, ja viimeisinä vuosina kömpelöityi ja vähensi syömistään, makoili enimmäkseen, sai armopiikin,oli kova pala!Toinen tuli allergiseksi miltei kaikelle, iho rikki ym. joten sekin jouduttiin lopettamaan 4 vuotiaana. Kissat oli leikattu ja rokotettu. Nykyisin minulla on kaksi kissaa 1 vee ja 7 vee, leikattu ja rokotettu. Nyt olen tarkka ruokailun suhteen, vain luonnollista ja puhdasta ruokaa! Ennen ei kissoja juuri arvostettu ja hoidettu, olivat sairaita ja nälkiintyneitä, eivät eläneet"onnellisina elämänsä loppuun asti"!

Äänestä

Meidän edellinen kissa oli tavallinen leikattu tyttökatti ja eli 15 vuotiaaksi. Sitten se lakkasi syömästä ja vietiin lääkäriin. Röntgen paljasti luusyövän joka oli tuhonnut puolet leukaluusta. Vaihtoehtoja ei ollut: piikki.
Nyt meillä on 4v Maine Coontyttö ja toistaiseksi terve.

Äänestä

Minulla kuoli edellinen kissa syöpään, syöpä tuli kieleen joten syöminen oli mahdotonta, piti antaa armopiikki. Kauhea paikka oli.
Toisella kissalla oli paha diabetes, ei pysynyt kurissa millään, muuttui apaattiseksi maksi vain. Sai kyllä insuliinia ja käytin tutkimuksissa säännöllisesti mutta jostain syystä mikään ei auttanut. Suuri menetys oli tämäkin.
Kaikki kissat ovat eriluonteisia, mutta ihania kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ovatkokissatterveitäyhä kirjoitti:

Minun ensimmäinen kissa jonka sain lapsena, menehtyi 2vuotiaana autotielle.
Toinen kissani jonka sain eli vajaan vuoden, sairastui ja menehtyi kissaruttoon.Jota oli siihen aikaan monilla lähistön kissoilla.Se oli 60-luvulla.
Kolmas kissani jonka otin ollessani aikuinen eli 22vuotiaaksi, oli ikänsä terve, ja noista kolmesta ainut joka rokotettiin ja leikattiin.Ensimmäiset kissani sain lapsena naapureilta, silloin ne olivat aina ulkona, eikä niitä rokotettu eikä leikkautettu.
Miten pitkään teidän kissat on elelleet ja onko menehtyneet sairauksiin/onnettomuuksiin?
Ovatko olleet rotukissoja vai maatiaisia?
Minun kissat olivat ensimmäiset maatiaisia ja viimeksi menehtynyt oli puolipitkäkarvainen, joku sekoitus, joka kiintyi ihmisiin ja seurasi sisällä ja ulkona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu