Miesten lähentely ekoilla treffeillä

Mikä on kun nykyään kaikki miehet tuntuvat yrittävän lähentelyä ja seksiä jo ekoilla treffeillä? Olen kyllä nuori ja hyvännäköinen ja saan miehiltä kehuja ulkonäköäni liittyen. Enkä ole millään tavalla seksuaalisesti kylmä ihminen, mutta välillä olo on kuin jollain lihakimpaleella. Haluaisin tutustua ihmiseen rauhassa, tehdä mukavia asioita yhdessä. Oli se sitten juttelua, kävelyllä käyntiä, ruuan laittoa, elokuvia... ihan normaalia tutustumista... mutta tulee olo että miehet eivät halua tutustua minuun itseeni vaan heti pitäisi päästä hommiin jo ekoilla treffeillä. :( treffi-ilmoitukseni eivät ole olleet millään lailla johdattelevia, vaan niistä on aina käynyt ilmi että etsin seuraa tositarkoituksella.

Nämä miehet ovat olleet vielä fiksun oloisia ja mukavia luonteeltaan. Yhdistävä tekijä on ehkä se että ovat olleet pitkään ilman naista. Mutta tuntuu että nykyään kaikilla on niin hirveä kiire... onko mulla vaan ollut huono tuuri vai onko tää nykyinen deitti maailma vaan niin yliseksuaalisoitunut, ettei viitsitä enää edes odottaa??
504124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Koska treffeille ei pääse muut, kuin tuollaiset miehet.

Äänestä

Itsekkin olen joutunut kokemaan saman, luulen että nämä miehet katsovat paljon pornoa, käyvät seksichateissa, harrastavat nettiseksiä ja eivät edes tiedä mitä oikeat treffit tarkoittaa. Luulevat että kun suostut treffeille niin se tarkoittaa seksiä. On niitä hyviäkin miehiä eikä pelkän seksin perässä juoksijoita, tosi ällöttäviä tyyppejä ja ei nämä yleensä saa seuraa livenä muutenkaan.

Äänestä
  • Jos nainen ei ole neitsyt niin mitä odotettavaa miehellä on? Pian nainen hankkii taas seuraavan haukuttavan.

    Äänestä

Ne on vaan fiksuja ja mukavia siihen asti kun saavat seksiä. Ole varovainen kun suostut tapaamaan, tapaa aina julkisella paikalla ja älä heti suostu jäämään kahden kesken tuntemattoman kanssa. Netissä on helppo antaa hyvä kuva itsestään mutta useimmiten se on aivan muuta.

Äänestä

Minä en halua seksiä kanssasi. Sovitaanko treffit?

Äänestä

Hah hah, älä mee treffeille jos tolta tuntuu. Me miehet ketkä saadaan teidät treffeille houkuteltua, niin näemme sen kaiken vaivan pimpin himoissamme

Äänestä

Johtuu teistä naisista ja vapautumisestanne. Mitä muuta voi haluta kun tietää että vaihdat miestä kun huvittaa ja lapsesi isää etsit joskus 30 v. Haluat kokea yhden illan jutut ja ulkomailla haluat käydä jakamassa..ja jne. Mitä väliä?

Äänestä
  • Juuri näin!!!!

    Äänestä

Tuollaista oli ennenkin. Olen jo 50 v juhlat kokenut, mutta ollessani parinkympin tietämillä ja ihan sievä, hoikka, iloinen luonteeltani, seurallinen ja puhelias, niin kokemukset aivan samat. Olin ihan tosissani ravintoloissa (ei ollut tietsikoita) usein selvänkin etsimässä mielenkiintoisia tuttavuuksia, kun sitten sovimme treffit lähiaikoihin, niin usein miehet luulivat että silloin sitten varmasti saa seksiä. Kun sitten sanoin, että en nyt ihan näin pian, niin paras deitti sanoi vievänsä minut heti sitten kotiin kämpilleni : ) Kyllä minä ajattelin, että no en tuollaista miestä halua lasteni isäksi ja elinkumppaniksi.

Lopulta löytyi mukava tavallinen mies, seksi tuli mukaan kuvioihin kun olimme tutustuneet, järjestäneet ehkäisyn jne. Naimisiin ja perheonnea vuosikausia. Joten kannatti odotella. Toisaalta nyt nettiaikana jotenkin maailma on muuttunut ja ei osata pysähtyä, sitoutua - aina etsitään jotakin parempaa ja sitähän löytyy, loputun määrä...

Toisaalta, jos veto on kova, niin voi se suhde joskus alkaa noinkin, siis aika alussa jo seksiä. Mutta tietäen kaikki taudit yms. esim.genitaaliherpes, johon ei ole parantavaa lääkettä/voi tarttua kondominkin kanssa ja moni ei tiedä edes kantavansa, niin olisin kyllä varovainen, aidsista nyt puhumattakaan.

Äänestä

Heh, heh. Täysin vääriä käsityksiä sinulla. :> Mutta ehkä niin on myös meillä miehilläkin. :>

Olisiko vallalla ehkä käsillä sellainen käsitys, että jos ns. "kipinää" eli seksuaalista vetovoimaa ei ekoilla treffeillä ole, toisia treffejä ei enää tule?? Eli nainen pitää siis saada tuntemaan itsensä halutuksi :> Näin voi vallan moni mies ajatella. Siksi siitä seksuaalisen vetovoiman olemassa olosta koitetaan mitä brutaaleimmilla tavoilla saada nainen tietoiseksi :>

Aloittajan kokemuksien perusteella asia lie kuitenkin valitettava homma. Ehkä peräisin teeveen ulkomaisista deittiohjelmista :>

Mutta minkäpäs teet :>

Äänestä

60 luvun e-PILLERIT seksin vapautus, miehet päätti silloin etupäässä yksin näistä,lääkärit miehiä ..ym. ym.... ennen sentään sai itselleen kunnon miehen ja vaimon ,vaikka ei heti menty sänkyyn ,silloin oli vielä moraalia !Maailmanlopunmeininkiä tässäkin !....

Äänestä

KAIKKI ALKOI 1960 LUVULLA MORAALI "RAPAUTUA"EHKÄISYPILLERISTÄ"

Äänestä

Joo-o. Justiinsa eilen katselin instagrammista pornoperheenäidin statuksennosto postauksia.

Itse olen sinkku, kaunis ja seksikäs, sekä ollut uskossa jo kauan, mutta sitä ei tietysti huomaa muusta, kun kaularististä. Tuntuu silti, ettei sekään anna miehille mitään viitettä persoonallisuudestani ja sukupuolitavoistani. He näkevät vain seksikkään naisen ja tässä todellakin seksistisessä maailmassa tarjoavat sitten aivan vilpittömästi itseänsä vastakappaleeksi. Eipä ole vuosiin kukaan osoittanut kiinnostusta minun muuta elämääni tai persoonallisuuttani kohtaan. Asun Helsingissä.

Jos pornosta tai nautinnonhakuisesta elämästä tykkää, että se on omien arvojen mukaista, niin mikäs minä olen toisten onnea tuomitsemaan, mutta olisi kyllä kohtelista uskoa, että ihmiset ovat erilaisia ja haluavat/tarvitsevat eri asioita, ulkonäöstä viis.

Tämä vaan ei tunnu varsinkaan miehillä menevän jakeluun, ovat niin ehdollistettuja seksiin, etteivät tuskin edes pysty hillitsemään impulssejaan. Ja sitten ovat loukkaantuneita, kuin pikkulapset, kun ei käykkään.

Tämänkaltaiset ihmiset eivät välttämättä tosiaankaan ole pahoja, mutta entä, kun ne impulssit johtavat harkitsemattomiin tekoihin, joiden tarkoituksena on vain omien hetkellisten tarpeiden tyydyttäminen. Tällaisia ovat raaka seksuaalinen hyväksikäyttö,pettäminen, känniseksi ilman ehkäisyä, suhteen aloittaminen vahingollisen ihmisen kanssa jne. Sanomattakin selvää, ettei tällaiseen ihmiseen voi luottaa ja hän pahimmassa tapauksessa tartuttaa vielä kumppaniinsa jonkun vakavankin sairauden. Jo pelkkä hepatiitti, nykyään melko yleinen maailmalla, hivistä puhumattakaan, aiheuttaa kantajalleen suuren elämänmuutoksen eikä todellakaan parempaanpäin, mitä suhteelta toivoisi.

Kevät tulee, pitäkää Jumala mielessä ja housut jalassa. "Älä tee huorin" on käsky, jonka Hän on antanut suojellakseen meidän sieluamme ja kehoamme vääriltä mieliteoilta, joilla saattaa olla kohtalokkaat seuraukset. Tämä on tajuttu siis jo tuhansia vuosia sitten. On se vaan kumma, että pääsee unohtumaan, kun kiima vaivaa.

Äänestä
  • Harvemmin näillä palstoilla enää uskovaisiin törmää. Kyllä seksi kuuluu vain avioliittoon.
    "Jos pornosta tai nautinnonhakuisesta elämästä tykkää, että se on omien arvojen mukaista, niin mikäs minä olen toisten onnea tuomitsemaan, mutta olisi kyllä kohtelista uskoa, että ihmiset ovat erilaisia ja haluavat/tarvitsevat eri asioita, ulkonäöstä viis."

    Nuo on vaikeita asioita. Itsellä ollut samanlainen ajatustapa, kuten monella muullakin varmasti. Tosiaan ei ole hyvä ihmisiä sinänsä olla tuomitsemassa. Toisaalta ei vääryydelle omaa "hyväksyntäänsä" tule myöskään antaa. Ei kannata antaa toiselle vaikutelmaa, että voi jatkaa elämäänsä mielensä mukaan siinä uskossa, että se johtaisi johonkin hyvään. Joskus on vaikea toimia oikein varsinkin nykymaailmassa. Toisen on hyvä antaa tietää tekojensa seuraukset.
    Tähän sanon vain että eivät kaikki taivasta näe. Ei edes uskoa tunnustavat jos teot ei sitä heijasta mitenkään. Kukaan ei ole ole silti täydellinen eikä synnitön.

    Äänestä

  • Ai täällä on vielä uskovia. :) Toivon teille kestävyyttä tällä tiellä. Itteäni ahdistaa tämä seksintäytteinen maailma, ja ulkonäkökeskeisyys, mutta, näillä männään. Olen kokenut että omasta uskosta kannattaa kertoa heti, sillä se on ihan ratkaiseva tekijä ihmissuhteessa. Toista on todella haasteellista ymmärtää, jos se arvo- ja ajatusmaailma ei ole samasta lähteestä kumpuava. En yritäkään enää viritellä mitään uskosta osattomien kanssa, turhaa touhua.

    Äänestä

Jos äijä ei yritä päästä pimun kanssa läheisempään kontaktiin, moittii muija jätkää aloitekyvyttömäksi tuhkamunaksi. Sen on nähty ja kuultu.

Äänestä

Miehet pelkäävät joutuvansa vain kaveriksi naiselle, jos eivät tee lähestymisyritystä. Kirjoissa neuvotaan miehiä luomaan naisen kanssa alusta asti sellainen suhde, että kosketus on sallittua. Näin esim. suutelemaan päätyminen on helpompaa.

Äänestä
  • Suomalaiset miehet tuntuvat olevan ihan hukassa seurustelun kanssa. Kipinä parisuhteessa on sellaista että ei siihen seksiä tarvita. Kipinä saadaan aikaiseksi flirttailulla. Flirttailu ei ole sama kuin seksi. Seurustelun aluksi tutustutaan toiseen ja seksi tulee mukaan myöhemmin jos niin pitkälle päästään että toisen seuran on miellyttänyt. Aika moni parisuhde päättyy siihen, kun mies alkaa kähmimään naista. Eihän sellainen kuulu edes hyviin käytöstapoihin. Seksistisyys äklöttää.

    Äänestä

Jokinen aika sit treffeillä ensimmäisillä . En ala mitään pitkän kaavan mukaan kun en ole enää mikään poikanen vaan elämää nähnyt mies. Vein deittini siis kotiini kaikki meni hienosti minun mielestä hänkin näytti tyytyväiseltä . Vaan hän sit itsekseen alkoi miettimään tapaamista hänen mielestä yritin seksiä saada paha juttu. Nainen tuntui olevan juuri sellainen jota olin ajatellut tuntui hyvältä tykkäsin pidellä häntä siinä lähellä tuntu niin hyvältä eikä seksi ollut mielessä. Nyt tuli sit huonot fiilikset ihan kuin olisin jotain pahaa tehnyt . Olen ollut treffeillä toki ennenkin näin tää homma on toiminut aiemminkin enkä rupea tapojani muuttamaan . Eiks treffeillä juuri pyritä lähentymään vaiko etääntyä pitäis niin tässä kuitenkin tais käydä. Eiku uutta matoa koukkuun.

Äänestä

Juu etsit speciaali miestä, mutta kohtaat tavallisia seikkailijoita....
Sitä kiire teettää, on tyytyminen siihen mitä saa tai odotettava vuosia ilman mitään joka voi johtaa ettei synny tuloksia.

Äänestä

Ei kai se niin vaarallista ole mikäli treffien, ensimmäisen tapaamisen, kahvien jälkeen haluaa olla toisen lähellä, hieman hyväilyjä, pusuja. Näin mikäli sitä halua molemmilla havaittavissa. Ei tuo ole sääntö, aina syytä edetä tapauskohtaisesti, miltä tuntuu.

Äänestä

AIkoinaan kun miehenä kävin treffeillä niin aina odottelin että nainen tekee ehdotuksen ja ei tarvinnut monellakaan treffeillä käydä kun flaksi kävi. Nuorempana menetin nopeasti mielenkiinnon naiseen jos ei viimeistää kolmansilla tai neljänsillä pitäisi seksiä olla tai nainen ei ole tosissaan. Nylyisen naiseni kanssa jo 25v ja taisi olla ekat tai tokat kun sekstailtiin ja siitähän se sitten lähti ja yksi lapsikin on mutta jo aikuinen 21v ja vieläkin ollaan kimpassa.

Äänestä

Oliskohan siksi, että naisen ilmoitus oli osiossa seksiseuraa, ei sitä seurustelemaan sillon ruveta, vaan panemaan.

Äänestä
  • On miehiä jotka lähestyy naista kuin porttoa. Heti muna pystyssä odottamassa toimintaa kun on hänet suostunut tapaamaan.

    Äänestä

  • Käytetyn naisen on aivan turha odottaa kunnioitusta.

    Äänestä

  • bkök kirjoitti:

    Käytetyn naisen on aivan turha odottaa kunnioitusta.

    Samoin käytetyn miehen.

    Äänestä

Olen kyllä sitä mieltä että molempien halusta edetään.ei ekoilla tarvi pimpsiä saada jos on mielenkiintoinen muuten ja synkkaa.johtuu kai siitä että itse olen tositarkoituksella liikkeellä.no nyt paussi edellisestä suhteesta on paikallaan.en ole ollut kuis yksillä nettitreffeillä.3.vuotta meni siinä tuttavuudessa opiskellessa toisiamme.

Äänestä

Joo en tykkää jos ei olla varta vasten menty ns. panotreffeille. Ja mikä tämä nykyinen hivelyinnostus on, ollaan vasta tutustumassa ja aletaankin hivelemään kättä, taputtelemaan setämäisesti reittä tai halailemaan yli-innokkaasti. Ei jakseta edes muutamaa tuntia tutustua tai aloittaa flirttailulla. Tekee mieli tirpaista kun ei kunnioiteta yhtään koskemattomuutta. Vai annanko vääriä signaaleja, piiloflirtti? Osa naisista ehkä pitää tästä, mene ja tiedä. Se, kuinka nopeasti tutustumisen jälkeen menee sänkyyn jos kumpikin haluaa ei tähän sinänsä liity.

Äänestä

Ei tuo tule koskaan muuttumaan, eikä sinussa ole mitään vikaa. Valitettavasti ihan yleinen käytäntö. Itse sanon vonjaajille: "No naidaan sit! Lähden kyllä aamulla -enkä KOSKAAN palaa.. " On kyllä hyvin toiminut. Ei ole yksikään mies koskaan häipynyt tuon jälkeen.

Äänestä
  • ja ite olet mies "No n....

    Äänestä

Geordie Shore?

Itseppä olette katsomisenne valinneet :>

Äänestä

Miksi yleensä lähtee treffeille, jos tavoitteena ei ole läheisyys, lämpö ja seksi. Mielestäni sillä, vonkaako eka tai viimeisellä kerralla seksiä , ei olemitään merkitystä.
Vältän treffejä, mikäli naisen sanaton viestintä on ristiriitaista tai hän ei ole tarpeeksi kiinnostava. Suhteen jatkuvuus syntyy vain kumppanin häksymisestä /arvostamisesta. Mikäli syntyy tunne, että kiinnostus ei ole aitoa, on turha jatkaa. En lähde mitään vonkaamaan, sillä naisissa on turhan paljon itseensä täynnä olevia pompottajia / alistamisen yrittäjiä. Miestä haetaan vain oman tarpeen tyydyttämiseen, mutta ei olla valmiita itsestään mitään antamaan.
Olenkohan ollut tekemisissä väärän tyyppisten ihmisten kanssa, sillä tässä puhuu vuosikymmenien kokemusten rintaääni. Vaikuttaa vieläkin siltä, että olen kuitenkin yhä melko suosittu.

Äänestä
  • Tavoitteena voi olla tutustuminen, keskustelu ja loppujen lopulta kiinnostavan ihmisen kanssa myösparisuhde, ei suoriltaan ventovieraan kanssa nussiminen JOS ei siis mennä sovituille panotreffeille.
    Käsittämätön kysymys. Mitä kumppanin hyväksyminen ja pompotukset liittyvät olettamukseen, että eka treffeillä pitäisi sekstata?
    Se, ettei kunnioita toisen koskemattomuutta tai viitsi panostaa itsestään muutaman keskustelun verran aiheuttaa vain sen, että orastava kiinnostus voi sammua eikä varmasti tule harrastettua seksiä.

    Äänestä

  • Tässä on hyvä esimerkki miehestä, jolla on arvot täysin minäkeskeiset. Treffailu on toiseen tutustumista ja yhden yön suhteet ovat erikseen. Nämä ovat eri asioita. Toiset ovat kiinnostuneita toisista ihmisistä ja toiset ovat kiinnostuneita vain seksistä. Arvostamiseen kuuluu se, että toista ei painosta seksiin. Eihän mies yksin päätä, milloin seksiä harrastetaan, vaan se on yhteinen päätös. Sen takia nuo jutut vonkaamisesta ovat täysin omituisia. Vonkaaminen on samaa kuin painostaminen. Treffien päätavoite ei ole seksi vaan toiseen tutustuminen. Miksi puhua edes treffeistä, jos päätavoite on seksi, eikä seurustelu?

    Äänestä

Naiset itse odottavat mieheltä flirttiä, aloitteellisuutta ja määrätietoisuutta.

Jos mies ei lähentele, hän on tylsä eikä naiselle synny kipinää tai kemiaa.

Jos mies lähentelee, hän on sika joka haluaa VAIN seksiä.

Ei ole helppoa olla mies nykymaailmassa...

Äänestä

Kivahan se on jos toinen pussaa eka teffeillä. On ainakin jollain tavoin kiinnostunut. Sitten sovitaan toiset treffit kotiin, saa mies seksiä ja aamulla sanoo että haluaa nähdä uudelleen. Sen jälkeen jampasta ei kuulu mitään. Tosi törkeää. En vain jaksa ymmärtää vaikka juttu on luistanut ja omasta mielestä ollut ihan mukavaa. Olis kiva kuulla miehen kommenteja aiheesta. Miksi näin?

Äänestä
  • sitä saa mitä tilaa

    Äänestä

  • eka treffeillä tutustutaan ! ......jos pussaa.kinnostunut vain seksistä ei sinusta

    kotiin ....haarat levellään

    Äänestä

Itse kerron naiselle jo treffien sopimisvaiheessa, ettei mun taholta tarvitse odottaa/pelätä mitään kähmimistä tai aloitetta seksiin. Ei siksi, etteikö seksikin kiinnostaisi, vaan siksi että haluan ensisijaisesti tutustua paremmin henkilöön, jonka kanssa olen treffeille asti lähdössä. Aika usein jo ensimmäisillä treffeillä on nainen tehnyt aloitteen. Osa on hakenutkin oikeasti vain satunnaisseksiä tai fuck buddya. Joidenkin kanssa ollaan deittailtu muutaman kerran ennen seksiä, joidenkin kanssa ei seksiä ole ollut lainkaan.

En mä oikein jaksa ymmärtää sellaisia, olivatpa miehiä tai naisia, jotka kertovat viesteissä hakevansa jotain vakavampaa, ja sitten kuitenkin menevät pelkkä seksi edellä. Minusta se on silloin jo lähtökohtaisesti valehtelua, eikä niin ollen kovinkaan hyvä pohja parisuhteelle. Jos etsii seksiä, niin miksei sitä voi suoraan kertoa, olipa sitten mies tai nainen?

Äänestä
  • pettäjä on kuin varas

    Äänestä

Monet naiset haluaa seksiä ensi treffeillä. Miten muuten tiedät kuin kysymällä.

Äänestä

Sanon miehille aina ensimmäisillä treffeillä: Voin rakastella tänään, mutta aamulla lähden, enkä koskaan palaa. Pienen miettimisen jälkeen kukaan ei ole yrittänyt mitään sen jälkeen.

Äänestä
  • Näppärää että ovat panneet ja poistuneet.

    Äänestä

Niin se vain menee, että jos mies ei yritä lähennellä, niin nainen ilahtuu ja tuntee lämpimiä tunteita tätä miestä kohtaan ja voi jopa käydä niin, että nainen itse haluaakin lähennellä sitä miestä.
Sitä paitsi, jos ensitreffeillä harrastetaan seksiä, niin ei voi tietää onko toinen oikeasti huono sängyssä vai johtuuko huonous vain jännityksestä. Ventovieraan kanssa on vaikeampi rentoutua.

Äänestä

Oon törmännyt tuohon samaan, vaikken olekaan mikään kaunotar. Yleensä lopetan suhteen alkutekijöihin, kun en jaksa koko ajan kuunnella olevani "pihtari". Miksi nykyään ei malteta tutustua ihmiseen ihmisenä, vaan kaikki mulle heti ja nyt periaatteella yritetään päästä kiinni ihoon. Itse en suostu olemaan miesten seksilelu vaan haluan kaikessa rauhassa tutustua koko pakkaukseen muuallakin kuin siellä sänkykamarin puolella. Sitten jos se muu osa-alue rupeaa toimimaan, sitten vasta siirrytään petipuuhiin ja jos se ei toimi ja kaikki muu toimii, niin en siinäkään vaiheessa välttämättä jatka suhdetta, koska en halua "puolikasta" vaan mielellään "kaiken" samassa pakkauksessa. Niinhän Te miehetkin haluatte asioiden olevan tai jos muuta väitätte, niin siinä tapauksessa harrastatte kodin ulkopuolista seksiä sillä verukkeella, että vaimo ei osaa antaa tarpeeksi Teille huomiota sänkyasioissa.

Äänestä

Pilluhan se mieles on, mutta voidaan me nää kahvit ekaksi juoda.

Äänestä

Niin eiköhän se ole myös naisten mielessä siis miesten jalkojen välissä oleva elin, he myös ajattelevat kahvitellessa minkä muotoinen, kokoinen tuolla hyypiöllä mahtaa olla kovettuessaan, kuinka hyvältä se tuntuisikaan.

Äänestä

Miesten lähentely yritykset ekoilla treffeillä, ovat yleinen naisten kahvipöytä keskustelujen huvitus. Niistä kerrotaan ja niille yhdessä nauretaan.
Eräskin mies oli pyytänyt itsensä sinkkunaisen kotiin kahville. Kahvit juotuaan, mies oli sulkeutunut kylppäriin, josta suihkussa käytyään palasi olohuoneeseen ilkosen alasti, ehdottaen makuuhuoneeseen siirtymistä. Tämä samainen mies istui seuraavana päivänä vakinaiskaverinsa kanssa kahviossa, ollen tuntemattakaan tätä naista, jolle oli edellisenä iltana yllättäen surkean kalustuksensa esitellyt seksin toivossa. Miehestä tuli kuuluisa ja myhäilyn aihe kaikkien pikkukaupungin sinkkunaisten piirissä.

Äänestä

Itse kokenut saman. Profiilissani vielä lukee, että etsin mukavaa kaveria kaikenlaisen mukavan merkeissä. No , mukava on kaiketi aika laaja käsite. Hyvin moni mies kuvittelee sen koskevan myöskin seksiä. Asia joka ei kyllä ihan ekana tule mieleen. Viestejä vaihdellaan tiuhaan ja sovitaan sitten tapaaminen kahvittelun ja juttelun merkeissä. Ja kas. Kuinka miesten kädet kourivat persettä ja yrittävät väkisin suudella ja työntää kieltä suuhun. Ahdistelevat. Jos profiilissani lukisi annan pesää kaikille jo ensi treffeillä, olisi oven takan varmaankin jo kilometrin pituinen jono. Eli kyllä 8/10 miehestä on pesän perässä. Millaisen kuvan se naisesta näille miehille antaisi? Haluaisivatko sellaisen naisen rinnalleen joka perse edellä puuhun menee? Ja sitten ovat muka etsimässä parisuhdetta ja jotakin vakavampaa. Miehistä ei ota selvää Leenakaan. Ja toinen asia johon olen törmännyt on viestittely. Jos ei laita viestiä 5 kertaa päivässä vaan pari kertaa viikossa, niin ollaan valittamassa kun on niin hiljaista. Miksi pitäisi pommitta tunnin välein? Ensi kerralla kun tapaan jonkun tyypin niin kysyn, haluatko yhteydenpitoa kerran päivässä, kerran viikossa vaiko et ollenkaan? ja kaveri saa sitten ihan itse valita mieleisensä. Tietäisnpä sitten minäkin kuin toimia jatkossa..

Äänestä
  • Entäpä kelpaako naisille kiltti 40v kokematon mies? Olen nettitreffailun alusta alkaen hakenut seuraa vain netistä koska olen ujo enkä hae seuraa baareista. Olen odottanut että nainen tekee aloitteen seksiin, mutta eipä ole vielä näkynyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anne92 kirjoitti:

Mikä on kun nykyään kaikki miehet tuntuvat yrittävän lähentelyä ja seksiä jo ekoilla treffeillä? Olen kyllä nuori ja hyvännäköinen ja saan miehiltä kehuja ulkonäköäni liittyen. Enkä ole millään tavalla seksuaalisesti kylmä ihminen, mutta välillä olo on kuin jollain lihakimpaleella. Haluaisin tutustua ihmiseen rauhassa, tehdä mukavia asioita yhdessä. Oli se sitten juttelua, kävelyllä käyntiä, ruuan laittoa, elokuvia... ihan normaalia tutustumista... mutta tulee olo että miehet eivät halua tutustua minuun itseeni vaan heti pitäisi päästä hommiin jo ekoilla treffeillä. :( treffi-ilmoitukseni eivät ole olleet millään lailla johdattelevia, vaan niistä on aina käynyt ilmi että etsin seuraa tositarkoituksella.

Nämä miehet ovat olleet vielä fiksun oloisia ja mukavia luonteeltaan. Yhdistävä tekijä on ehkä se että ovat olleet pitkään ilman naista. Mutta tuntuu että nykyään kaikilla on niin hirveä kiire... onko mulla vaan ollut huono tuuri vai onko tää nykyinen deitti maailma vaan niin yliseksuaalisoitunut, ettei viitsitä enää edes odottaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu