Tämmöinen ongelma. Ollaan oltu yhdessä melkein neljä vuotta.
Ihmiset on erillaisia.. jotkut tekevät yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia jo melkein heti seurustelun alettua ja jotkut vasta vuosien päästä, eli mitään oikeaa kaavaa ei ole.
Itselläni kuitenkin on jo sellainen olo, että voitaisiin keskustella yhteisestä tulevaisuudesta hieman vakavemminkin.. tai ylipäätään tehdä yhdessä jotain yhteisiä suunnitelmia ja tavotteita pidemmälle tähtäimelle.. Avopuolisoni ei kuitenkaan halua miettiä tulevaisuutta yhtään, vaan haluaa elää pelkästään tässä hetkessä, mikä myös on ihan hyvä tapa, en siis kiellä sitä. Hetkessä eläminen on todella tärkeää.
Mietin vain, onko minun vaarallista edes kuvitella yhteistä tulevaisuutta tällaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en voi keskustella siitä, koska toinen ei halua ajatella niin pitkälle.
Olen tässä viime viikkoina tuntenut lievää, mutta ärsyttävää pelkoa ..tai ns "varpaisillaan" oloa tämän parisuhteen ja sen mahdollisen tulevaisuuden suhteen.
Välitämme toisistamme kyllä, mutta tämä jatkuva epävarmuus tulevaisuuden suhteen omalla kohdallani raastaa hermojani inhottavalla tavalla. Tahtoisin eroon tästä oudosta turvattomuudesta ja pelon tapaisesta tunteesta.
Miten päästä eroon pelon tunteesta parisuhteessa/tulevaisuuden pelosta? Miten pystyisin omaksumaan tuon saman hetkessä elämisen taidon ja rakastamaan ilman pelkoa.
Olisi ihanaa kuulla kumppanin suusta, että yhteinen tulevaisuus ei tuntuisi hänestä mahdottomalta ajatukselta.
Tuntuu, että en pysty antautumaan tälle suhteelle ja nauttimaan elämästäni, ns puhkeamaan kukkaan, koska tämä pelko syö voimavarojani ja aitoa itseäni.. se estää minua olemasta se paras onnellinen versio itsestäni, joka voisin olla.
Neuvoja.. vinkkejä? Kiitos paljon, jos joku vaivautuu auttamaan. :)
Ihmiset on erillaisia.. jotkut tekevät yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia jo melkein heti seurustelun alettua ja jotkut vasta vuosien päästä, eli mitään oikeaa kaavaa ei ole.
Itselläni kuitenkin on jo sellainen olo, että voitaisiin keskustella yhteisestä tulevaisuudesta hieman vakavemminkin.. tai ylipäätään tehdä yhdessä jotain yhteisiä suunnitelmia ja tavotteita pidemmälle tähtäimelle.. Avopuolisoni ei kuitenkaan halua miettiä tulevaisuutta yhtään, vaan haluaa elää pelkästään tässä hetkessä, mikä myös on ihan hyvä tapa, en siis kiellä sitä. Hetkessä eläminen on todella tärkeää.
Mietin vain, onko minun vaarallista edes kuvitella yhteistä tulevaisuutta tällaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en voi keskustella siitä, koska toinen ei halua ajatella niin pitkälle.
Olen tässä viime viikkoina tuntenut lievää, mutta ärsyttävää pelkoa ..tai ns "varpaisillaan" oloa tämän parisuhteen ja sen mahdollisen tulevaisuuden suhteen.
Välitämme toisistamme kyllä, mutta tämä jatkuva epävarmuus tulevaisuuden suhteen omalla kohdallani raastaa hermojani inhottavalla tavalla. Tahtoisin eroon tästä oudosta turvattomuudesta ja pelon tapaisesta tunteesta.
Miten päästä eroon pelon tunteesta parisuhteessa/tulevaisuuden pelosta? Miten pystyisin omaksumaan tuon saman hetkessä elämisen taidon ja rakastamaan ilman pelkoa.
Olisi ihanaa kuulla kumppanin suusta, että yhteinen tulevaisuus ei tuntuisi hänestä mahdottomalta ajatukselta.
Tuntuu, että en pysty antautumaan tälle suhteelle ja nauttimaan elämästäni, ns puhkeamaan kukkaan, koska tämä pelko syö voimavarojani ja aitoa itseäni.. se estää minua olemasta se paras onnellinen versio itsestäni, joka voisin olla.
Neuvoja.. vinkkejä? Kiitos paljon, jos joku vaivautuu auttamaan. :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tietysti se alkaa vaivata mieltä, jos kumppanilta ei saa tukea niille tarpeille jotka on itsessä herännyt. Mutta parisuhteesssa tulee kyetä keskustelemaan myös itseä ahdistavista aiheista, koskee niin sinua kuin puolisoasikin. Joskus sen aloittaa yksi pitämällä pienen monologin, joistakin aiheista taas syntyy heti dialogi, jne.
Se on kuitenkin vain yksi vaihe parisuhteessa, kun aletaan puhumaan tulevaisuudestakin hieman entistä tietoisemmin. Vielä hetki sitten riitti se, että elettiin vaan rauhassa vailla mitään rajoitteita tai pakotteita, mutta enää sellainen passiivinen lekottelu ei riitä toiselle teistä, joten siitäkin pitää saada puhua ääneen.
Et siis tee mitään väärää kun puhut ääneen ajatuksiasi koskien teidän kahden tulevaisuutta. Alun jäykistelyn, kieltämisen ja kenties pakenemisenkin jälkeen kykenee kumppanisikin kyllä osallistumaan dialogiin vihdoin järjellä ilman, että tunteet enää hyppivät hänen silmilleen.
Se on kuitenkin eka kerta kun te sellaisista asioista puhutte, joten saahan sitä vähän jännittää ja mokailla, ennen kuin puhe ja järki alkaa luistamaan. :)
No meillä oli aikoinaan vähän sama tilanne. Sitten vaan "pakotin" miehen keskustelemaan kanssani tulevaisuudesta. Kerroin miehelle, miltä minusta tuntui ja että halusin jotain "varmuutta" vaikka eihän sitä silleen ole, ei ikinä tiedä tulevaisuutta, mutta pitää sitä jotenkin suunnitella ja miettiä, mitä vois tehdä ja milloin. Pakota vaan kaveri puhumaan.