Kristityt ovat pitäneet Temppelivuorta halpana ja merkityksettömänä - eivätkä ole ymmärtäneet sen tärkeää merkitystä toisin kuin saatana. Tänä päivänä Temppelivuorella on kaksi moskeijaa kristittyjen epäkunnioittavan asenteen takia. Samoin tänäkin päivänä monet kristityt ja "kristityt" maat olisivat antamassa Jerusalemin ja temppelivuoren islamille.
Tällä hetkellä on meneillään hyvin samanlainen aika kuin Bysantin valtakunnan aikana. Sen jälkeen kun Bysantin kristityt luovuttivat Temppelivuoren islamille niin islamin uskoiset arabit valtasivat nopeasti suuren osa Bysantin alueista ja tunkeutuivat syvälle Eurooppaan. Sama on meneillään tällä hetkellä kun Euroopan kristilliset maat vaativat Israelia antamaan Itä-Jerusalemin mukana Temppelivuoren islamilaiselle valtiolle.
JA MIKÄ ON OLLUT SEURAUKSENA?
- Muslimien vyöry Eurooppaan - ihmistsunami.
Jerusalemin patriarkka sanoi jo 600-luvulla:
"Muslimit ovat tietämättään Jumalan välikappaleita heikkojen ja horjuvien kristittyjen väistämättömässä kurittamisessa".
Jumala käyttää muita kansoja kurittamaan toisia. Samaan aikaan kun Jumala toi kansansa pois Egyptistä, niin Hän toi samaan aikaan filistealaiset Kreetalta kurittamaan omaa kansaansa Israelia, jos se ei tehonnut silloin tulivat suurvallat, milloin Assyria, Egypti, Babylon jne. Jumala on edelleen sama Jumala, joka se siunaa ja kiroaa ihmisiä - sen mukaan millä tavalla elää.
.
.
Siksi siis suosittelen kuuntelemaan tämän tärkeän ohjelman aiheesta:
.
Taistelu Temppelivuoresta:
https://www.youtube.com/watch?v=3GwoRBugdRE
.
.
Sisältö kuvaus:
"Temppelivuori Jerusalemissa on se paikka, josta Jeesus Raamatun mukaan tulee kuninkaana hallitsemaan kaikkia kansoja. Siksi Temppelivuoresta käydään taistelua loppuun saakka.
Kristityt tekivät 600-luvulla Temppelivuoresta ensin kaatopaikan ja antoivat sen sitten muslimeille moskeijan paikaksi. Nykyään kristityt maat ovat valmiit antamaan Temppelivuoren islamilaiselle valtiolle."
_____
Valitettavasti kristityt kiistelevät tällä hetkellä suurimmaksi osaksi opillisista erimielisyyksistä ja eri näkemyksistä - samalla ollen sokeita mitä maailmassa tapahtuu ja näin antaen saatanan heittää lisää hiekkaa silmiin.

Vastaukset 21
Vanhimmat
Muslimien tuloa eivät tämän palstan profeetat nähneet!
olevan niinki, että Daavid osti kyseisen alueen joltakin paikalliselta viljelijältä ja maksoi vaaditun summan.
Luovutti alueen Jumalalle.
Mahdolliset alue vaatimukset, voi sit esittää hartaasti ja iltaisin kädet ristissä.
Itse (josJumala suo) en koskisi pikkusormellakaan.
"olevan niinki, että Daavid osti kyseisen alueen joltakin paikalliselta viljelijältä ja maksoi vaaditun summan."
Miten se liittyy siihen että kristityt ovat antamassa Temppelivuorta islamille ja siihen, että kristittyjen asenteen takia siellä on tällä hetkellä kaksi epäjumalan pyhäkköä?
"(josJumala suo)"
- Ja älkää vain menkö omaksumaan tuota fatalismia; kohtalon uskoa - johon muslimit esimerkiksi uskovat: "Jos Jumala/Allah suo (Insha'Allah)". Raamatussa tuota 'Jos Jumala suo' ajattelua ei ole muuta kuin vuoden -92 käännöksessä.
Saattaa olla, siksi olisikin tärkeää ymmärtää näitä asioita ja tutkia Sanaa.
Siinä se todellinen kiinnostus, luottamus, ja uskollisuus Jeesukseen muun muassa näkyy kun nähdään kuinka paljon omasta ajastaan ollaan valmiita antamaan Herralle.
876
Typerää mielikuvituksen tuotetta.
Niin mikä?
Ajankohtaista sanomaa meille kaikille!
Tätähän minä kirjoitin täällä jo suunnilleen vuonna 2001, että muslimit ovat Jumalan ruoska Herrastaan luopuneelle kristikunnalle.
Hyvä, toisilla on Sanan ymmärrystä ja havainnointikykyä asioihin, ja suurimmalla osalla taas ei.
Georgella on omat kuvitelmansa menneisyydestä, nykypäivästä ja tulevaisuudesta, mutta valitettavasti ne ovat vain mielikuvituksen tuotetta.
Voisit antaa mielipiteillesi perusteita sen sijaan että vain huutelet.
Tekstisi eivät ainakaan toistaiseksi ansaitse pitempää analyysiä. Rakentelet mielikuvituksen tuottamia illuusioita eri aikakausien välille siten, että tapahtumat jonkun silmissä saattavat näyttää väitteidesi mukaisilta. Tämä kolmekin lausetta on jo liika huomiota moisille höpinöille.
Raamatusta:
"Ja Hän (Jumala) on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja ON SÄÄTÄNYT heille MÄÄRÄTYT AJAT ja HEIDÄN ASUMISENSA RAJAT,"
Vai oikein mielikuvitusta ja illuusiota? Pelkkää huutelua edelleen, katsoisit ensin ohjelman. Et sinäkään Jumalan oikeudenmukaista tuomiota karkuun pääse, selitä siinä Hänen edessään sitten illuusioista ja mielikuvituksesta, mutta se ei sinua pelasta pahuudestasi ja rikkomuksistasi - ja vapauta tuomiosta.
Sinä ja kaltaisesi ette koskaan halua perustella mitään juttua asiallisesti.
Jo se, että joku oikeasti kuvittelee jonkin kauan sitten kirjoitetun ja kootun pyhäksi määritellyn kirjan olevan nykypäivääkin määrittelevää faktaa osoittaa sen ettei keskustelu onnistu. Teidän väitteitänne onbturha koettaa järkiperusteluin kumota, koska jo lähtökohtaisesti olette määritelleet olevanne uskonne vuoksi yliluonnollisen viisaita. Siksi tämä kolme lausetta on maksimi.
sekava ketju.
Uskomatonta luulotautisten sionistien sekopää paskaa!
Katsotaan sitten kun Jeesus palaa!
Entä jos ei palaa?