New Yorkin matkalle tämän vuoden aikana

Etsin näin matkaseuraa reippaalle, rennolle ja virkistävälle New Yorkin matkalle 1-2 viikon ajaksi, riippuen kokonaiskustannuksista. Ajankohta on auki mutta tämän vuoden aikana olen päättänyt käydä siellä.

Harrastan valokuvausta ja liikun paljon julkisilla.

Ehtona on muutaman kerran tapaaminen ennen matkaa että voimme tutustua, sopia lennot, asumisen ja yhteisestä ohjelmasta suurin piirtein.
Asuminen voi tulla edulliseksi etukäteen suunnittelemalla.
Matkaseuran iällä tai sukupuolella ei ole väliä koska asuminen yritetään järjestää kaikille sopivaksi. Itse olen keski-ikäinen nainen, en tupakoi, viiniä kohtuudella.

lapu@suomi24.fi
4144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Missä päin asut? Mietin että etukäteen tutustuminen voi olla vaikeaa, kun minä asun Turun liepeillä. New York on ihana kaupunki ja sinne tekee mieli aina uudelleen.

Äänestä
  • Matkan ajankohta on joko kesällä tai vuoden lopulla (mieluummin jo kesällä). Kerro jos sinulle käy kesä koska edullisen asunnon etsiminen on aloitettava mahdollisimman pian. Keskustan edulliset paikat menevät 2-3kk etukäteen.

    Tapaaminen ei ole välttämätön jos matkan järjestely sujuu muutenkin. Olet jo käynyt siellä joten sinulle kaikki ei ole uutta kuten minulle:)

    Äänestä

Tulipa typerä kommenti Kotkasta.
Kesällä New Yorkissa saattaa olla kovinkin kuuma. Tosin siitä ei voi kuitenkaan koskaan tietää.
olen haaveillut meneväni Nykiin esim. kiitospäivän jälkeisenä perjantaina, jolloin on aivan uskomattomat alennusmyynnit. Vuonna 2009 olin Länsirannikolla siihen aikaan.
Muutenkin olen pyörinyt USA:ssa ja käynyt n. 40 osavaltiossa.

Äänestä
  • Kiitospäivä näyttää olevan marraskuun neljäntenä torstaina, tänä vuonna 24.11.
    Meitä olisi nyt kaksi lähdössä ja työn vuoksi joulukuu olisi sopivampi, varmaan silloinkin on alet ja joulun ajan kokeminen voi olla mielenkiintoista.

    Kesä-elokuun lämpötilojen keskiarvo 28-29°C ei kovin paljon kun varjoon pääsee ja vettä saa tarvittaessa. Alan nyt katsella asuntoja, jospa kesän matka toteutuisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


NY_kerran_elämässä kirjoitti:

Etsin näin matkaseuraa reippaalle, rennolle ja virkistävälle New Yorkin matkalle 1-2 viikon ajaksi, riippuen kokonaiskustannuksista. Ajankohta on auki mutta tämän vuoden aikana olen päättänyt käydä siellä.

Harrastan valokuvausta ja liikun paljon julkisilla.

Ehtona on muutaman kerran tapaaminen ennen matkaa että voimme tutustua, sopia lennot, asumisen ja yhteisestä ohjelmasta suurin piirtein.
Asuminen voi tulla edulliseksi etukäteen suunnittelemalla.
Matkaseuran iällä tai sukupuolella ei ole väliä koska asuminen yritetään järjestää kaikille sopivaksi. Itse olen keski-ikäinen nainen, en tupakoi, viiniä kohtuudella.

lapu@suomi24.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu