Vahinko vastuut vakavasta tapaturmasta

Mikäli sairauspäiväraha hylätään, kuka vastaa vakavista tapaturmista, ehkä jopa oman tai toiselle työssään aiheuttamasta kuolemasta?
Mikäli työterveyslääkäri katsoo sinut työkyvyttömäksi ja koet myös itse edellä mainittua uhkaa mikäli työskentelisit ja silti saisit KELALTA sairauspäivärahan hylkäävän päätöksen ,niin kuka olisi vastuullinen onnettomuuden sattuessa?
4141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Viime kädessä jokaisen perustoimeentulo on turvattu toimeentulotuella kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Toimeentulotukena maksetaan mm. sairaanhoitokulut ja välttämätön kuntoutus, jos siis henkilö ei muualta noista korvauksia saa. Myös edullisin mahdollisin hautaaminen maksetaan varattomalle sosiaalitoimen varoista, jos siis kuolinpesä on varaton.

Onnettomuuden sattuessa vastuullinen on tietysti se joka onnnettomuuden joko suoraan tai välillisesti aiheuttaa. Korvausvastuu voi syntyä myös tuottamuksen vuoksi sattuneesta onnettomuudesta, ei kuitenkaan yleensä jos kyseessä on vain lievä tuottamus. Rikosoikeudellinen vastuu on eri asia kuin vahingonkorvausvastuu.

Jos sitten onnettomuuteen syypää ei pysty korvauksia maksamaan niin uhri voi korvauksia hakea valtiokonttorilta, joka sitten harkintansa mukaan niitä maksaa ja pyrkii sitten jälkeenpäin niitä perimään takaisin vahingon aiheuttajalta.

Äänestä

Toimeentulotuki ei korvaa jos sairauspäiväraha evätään ja työskentelet vajaakuntoistena.

Äänestä

Toimeentulo ei ole ratkaisu. Mutta jos Kela katsoo sinut kykenevän työhön, ja palaat työhön. Mikäli vajaakuntoisuutesi syynä sattuu vastuu, vakavasta tapaturmasta, niin kuvittelisin Kelalla olevan vastuu päätöksestään, jonka johdosta työntekijä on joutunut tilanteeseen ikävin seurauksin.

Äänestä

Kelassa on aina ollut ystävällinen palvelu, ja hommat on aina hoitunut siellä moitteetta aiemminkin, niin varmaan myös nyt. Minulla ei ole mitään syytä miksei sairauspäivärahaa myönnettäisi. Sitä näyttää joskus saavan kaikkia kauhujuttuja päähänsä kuin tyhjästä, sitä nuo kivut ja tomintakyvyn heikkeneminen tekee.
Kiitän vastauksista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeusvastuu kirjoitti:

Mikäli sairauspäiväraha hylätään, kuka vastaa vakavista tapaturmista, ehkä jopa oman tai toiselle työssään aiheuttamasta kuolemasta?
Mikäli työterveyslääkäri katsoo sinut työkyvyttömäksi ja koet myös itse edellä mainittua uhkaa mikäli työskentelisit ja silti saisit KELALTA sairauspäivärahan hylkäävän päätöksen ,niin kuka olisi vastuullinen onnettomuuden sattuessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu