Miksi?
Miksi en voi luottaa rakkauteen? Olenko elänyt liian kauan ilman sitä, vai olenko jotenkin vajavainen tai sairas? Jos joku sanoo rakastavansa minua, suhtaudun asiaan epäluuloisena ja etsien häneltä motiiveja hyötyä minusta tai käyttää minua hyväkseen. Olen naiivi, tunnustan. Olen ollut ajattelematon, tunnustan. Olen saattanut pettää toisen luottamuksen, tunnustan. En ole täydellinen enkä edes pyri siihen. Ainoa missä pyrin rehellisyyteen ja rehelliseen asioiden tarkasteluun on tyhjä sydämeni, jossa punnitsen asioita koko ajan. Siellä asun vain minä itse, ja uskon että jos rakastaisin, antaisin sieltä jotakin rakastetulleni mutta hän ei voisi kuitenkaan asua sydämessäni ja hallita minua sen kautta. Sydämen pitäisi olla vapaa, jolloin se on vapaa myös rakastamaan.
Miksi en voi luottaa rakkauteen? Olenko elänyt liian kauan ilman sitä, vai olenko jotenkin vajavainen tai sairas? Jos joku sanoo rakastavansa minua, suhtaudun asiaan epäluuloisena ja etsien häneltä motiiveja hyötyä minusta tai käyttää minua hyväkseen. Olen naiivi, tunnustan. Olen ollut ajattelematon, tunnustan. Olen saattanut pettää toisen luottamuksen, tunnustan. En ole täydellinen enkä edes pyri siihen. Ainoa missä pyrin rehellisyyteen ja rehelliseen asioiden tarkasteluun on tyhjä sydämeni, jossa punnitsen asioita koko ajan. Siellä asun vain minä itse, ja uskon että jos rakastaisin, antaisin sieltä jotakin rakastetulleni mutta hän ei voisi kuitenkaan asua sydämessäni ja hallita minua sen kautta. Sydämen pitäisi olla vapaa, jolloin se on vapaa myös rakastamaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et ole naiivi. Tuo ei ole sitä. Mutta tuo on tunnekylmyyttä, pelkoa avautua ja ottaa vastaan.
Jos haluu saada on pakko antaa.
Jos haluaa saada rakkauden on otettava riski tulla satutetuksi.
Minulla on todella lohduttava tarina tähän.
Olin todella onneton vuosikausia, periaatteessa elämä ok mutta sydän oli aivan kuolemaisillaan. Tuntui kuin jotakin revittäisiin irti itsestä, enkä pystynyt antamaan muillekaan yhtään mitään. Olin varma, että tulen kuolemaan muutaman vuoden sisällä jollakin tapaa, jos en sairauteen niin tapaturmaisesti. Hain koko ajan jotakin, itsekkään käsittämättä mitä.
Yhtääkkiä viime syksynä kohtasin aivan yllättäen ihmisen, joka varmaankin sitten oli se sielunkumppani tai jokin vastaava. En sen läheisemmin varmaan tunne häntä vieläkään, mutta ymmärsin että paha olo voi oikeasti johtua tällaisestä "löytämättömästä" ihmisestä, joka jotenkin on läsnä elämässä jollakin tasolla vaikket ole koskaan oikeasti edes kohdannut häntä. Paljon vastoinkäymisiä "sydämenasioissa" kokeneena tuntuu tosi hyvältä, vaikken hänelle edes uskalla kertoa näistä tuntemuksista. Minulle riittää tällä hetkellä se tietoisuus ja rauha jonka tästä tapahtumasta itselleni sain.