Uusi päivähoitolaki on hyvä asia.

1.7 voimaan astuva uusi päivähoitolaki on äärimmäisen hyvä ja tervetullut uudistus maallemme. Hallitusta on kiittäminen ja niiden kaupunkien viisaita päättäjiä, jotka lain itselleen hyväksyivät.
Kerron vähän lain hyvistä puolista.
Se estää harmaatataloutta. Pimeätä työtä tekevä yhteiskuntamme loinen ei enää pysty "työpäivänsä" ajaksi tuomaan lastansa ilmaiseen päivähoitoon.
Työtön äiti tai isä ei voi viedä lastansa enää koko päiväksi ilmaiseen päivähoitoon "oman työpäivänsä" ajaksi.
Tämä myös asvattaa heitä vanhempina.
Laki on kaikille tasapuolinen. Ennen toistatuhatta erilaisia tukia nostava vanhempi on voinut saada kaikkien näiden etuuksien lisäksi myös ilmaisen päivähoidon lapsilleen kun taas työssäkäyvä vanhempi jonka käteen palkasta jää se reilut toistatuhatta joutuu vielä maksamaan lapsensa päivähoidosta moninkertaisen hinnan työttömään verrattuna.
Ei reilua ollenkaan, sanon minä.
Käytännössä uusi päivähoitolaki tarkoittaa sitä että kun toinen vanhemmista jää työttömäksi lapsi menettää kokopäiväisen päivähoitopaikkansa ja sen saa kokopäiväistä päivähoitoa tarvitseva lapsi.
Kokopäiväisen hoitopaikan menettänyt lapsi saa kuitenkin olla hoidossa jatkossakin puolipäivää.
Se myös tarkoittaa että kun minä menen hakemaan iltapäivällä lapseni päivähoidosta tapaan siellä vaan työelämässä menestyviä isiä ja äiteja, sekä näiden perheiden lapsia.
Heitä minun on kiva tervehtiä.
9278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No on minustakin todella hyvä. Omat lapseni ovat jo aikuisia joten ei kosketa enää meitä. Että enpä ressaa muiden mielen pahoitteluista... on hyvä että itse en enää tarvi. Onneksi tuli nyt eikä sillon kun vielä tarvitsin. Hyvä laki.
Hyvään aikaan hankin omat lapset, saivat kaikki edut ja palvelut, nyt kaikki lopetetaan tai vähennetään... olemme niin onnekkaita.

Joskus onni käy,niinkuin tässä asiassa. Emme varmaan pystyisi edes maksaelemaan noita päivähoitokorotuksia mitä nyt on suunnitteilla. Minusta saisi nostaa enempi semmoinen kaksinkertainen maksu olisi tosi hyvä.

Onneksi ehdimme pois nykyisen lain alta... onni kävi meillä.

Äänestä
  • Itse asiassa ei ole enää suunnitteilla päivähoitomaksujen korotukset vaan astuvat voimaan 1.7 alkaen, pidän koruksia hyvä asiana, uskon että meillä työssäkäyvillä rahaa maksujen korotustenkin jälkeen on lapsiamme päivähoidossa kuljettaa ja maksamme sen muuten paljon mielellämme koska tiedämme että nyt sen maksavat kaikkien lapsien vanhemmat yhtälailla.
    Semmoinen ilmaiseksi eläminen meidän on saatava suomesta pois kitkettyä.

    Äänestä

Tuli hyvään aikaan kun ei ole enää pieniä lapsia!!!! kerrankin onnisti meikää. MUSTA KANS HYVÄ ASIA ETTÄ MAKSUT NOUSEE KOVASTI. Hyvä siksi ettei ite tarvi niitä enää maksella.... ihaaaaaaaaaa... huh huh..

Äänestä
  • Lapsia tehdessä pitää aina miettiä onko lapsi myös vara kasvattaa. Itsekkin kannatan tulevaa päivähoitolakia. Hyvä.

    Äänestä

Joo ei mitään välii vaikka nousis 100 %.... ihan sama, itse en tarvi enää moisia palveluita ja tiukan paikan tullessa lastenlapsillani on mummot ja vaarit... hoitajia löytyy eikä kukaan ota heiltä mitään. Ihanaa... onneksi itse en enää tarvi... nyt saa nousta ihan vapaasti.

Äänestä
  • Ihmettelen miksi tällä palstalla on niin paljon sellaisia, joilla lapsia ei päiväkodissa ole.

    Äänestä

Mielestäni myös alempia päivähoitomaksuja tulisi nostaa reilummin koska suurimmatkin maksut nousevat reilusti.
Tasapuolisuutta.
Päiväkotien ryhmäkoot ovat jatkossakin liian suuret koska työttömien lapset saavat olla sen puolipäivää kokopäiväisten rinnalla.
Tämä asia korjautuisi jos päivähoito oikeus olisi vaan kokopäiväistä päivähoitoa tarvitsevilla lapsilla.

Äänestä
  • Minusta päivähoitomaksutt saisi nousta 800 e/lapsi. Hoitajill aon niin huonot palkat että vois niitäkin nostaa. Joka vuosi vois nostaa 200 e. Jäis ne turhat lapset pois.
    Hyvä vaan et nousee, enempi sais, nyt kun itse ei tarvi niin mua ei haittaa.

    Äänestä

  • loistavaaenempivaa kirjoitti:

    Minusta päivähoitomaksutt saisi nousta 800 e/lapsi. Hoitajill aon niin huonot palkat että vois niitäkin nostaa. Joka vuosi vois nostaa 200 e. Jäis ne turhat lapset pois.
    Hyvä vaan et nousee, enempi sais, nyt kun itse ei tarvi niin mua ei haittaa.

    Oliskohan niin , että nostettaisiin ne hoitomaksut niin korkealle, että pienituloisten ei olisisi varaa laittaa lapsiaan hoitoon.
    Olisi paljon kivenpaa viedä oma lapsi sellaiseen hoitoon, jossa kaikkien lasten vanhemmat olisivat hyvätuloisia.
    Ei tarvitsisi pelätä , että heikkotuloisten lapset , opettavat lapselleni huonoa käyttämistä. Sehän on selvää , että näissä huonotuloisissa, on myös heikosti koulutettuja, sivistymätöntä sakkia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1Pukumies1 kirjoitti:

1.7 voimaan astuva uusi päivähoitolaki on äärimmäisen hyvä ja tervetullut uudistus maallemme. Hallitusta on kiittäminen ja niiden kaupunkien viisaita päättäjiä, jotka lain itselleen hyväksyivät.
Kerron vähän lain hyvistä puolista.
Se estää harmaatataloutta. Pimeätä työtä tekevä yhteiskuntamme loinen ei enää pysty "työpäivänsä" ajaksi tuomaan lastansa ilmaiseen päivähoitoon.
Työtön äiti tai isä ei voi viedä lastansa enää koko päiväksi ilmaiseen päivähoitoon "oman työpäivänsä" ajaksi.
Tämä myös asvattaa heitä vanhempina.
Laki on kaikille tasapuolinen. Ennen toistatuhatta erilaisia tukia nostava vanhempi on voinut saada kaikkien näiden etuuksien lisäksi myös ilmaisen päivähoidon lapsilleen kun taas työssäkäyvä vanhempi jonka käteen palkasta jää se reilut toistatuhatta joutuu vielä maksamaan lapsensa päivähoidosta moninkertaisen hinnan työttömään verrattuna.
Ei reilua ollenkaan, sanon minä.
Käytännössä uusi päivähoitolaki tarkoittaa sitä että kun toinen vanhemmista jää työttömäksi lapsi menettää kokopäiväisen päivähoitopaikkansa ja sen saa kokopäiväistä päivähoitoa tarvitseva lapsi.
Kokopäiväisen hoitopaikan menettänyt lapsi saa kuitenkin olla hoidossa jatkossakin puolipäivää.
Se myös tarkoittaa että kun minä menen hakemaan iltapäivällä lapseni päivähoidosta tapaan siellä vaan työelämässä menestyviä isiä ja äiteja, sekä näiden perheiden lapsia.
Heitä minun on kiva tervehtiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu