Jatkaa vai ei?

Olemme seurustelleet vuoden 2013 kesästä ja eronneet tänä aikana 2 kertaa. Nyt erostamme oli kulunut jo lähes vuosi ja emme olleet koko vuoden aikana missään tekemisissä. Olemme viettäneet yhdessä aikaa viimeiset kolme viikkoa. Toinen on niin tuttu ja "turvallinen" ja tunteet ovat taas nousseet pintaan todella voimakkaina. Valitettavasti kyseinen mies on hieman alkoholismiin kallistuvaa sorttia ja 3 viikon aikana sitä on myös uponnut. Pelkään kyseistä miestä kännissä, enkä tiedä mitä hänen kanssa tekisin koska en ole saanut tähän päivään mennessä alkoholin käyttöä kuriin. :( Meillä on ikäeroa 17 -vuotta eli itse olen 26-vuotias ja mies on 43v. Olen umpikujassa, mitä teen? Yrittääkö tunteen takia vai hautaanko tunteet ja ajattelen järjellä?
6218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä ainakin ottaisin jalat alle ja häipyisin kuvioista.Päätös on sinun kuitenkin mitä sitten odotat elämältä.?Aina ei tuota tulosta tuttu ja turvallinen.

Äänestä

Älä kuvittele, että voit rakkaudellasi parantaa tai muuttaa miehen. Kerrot pelkääväsi miestä kännissä: mikä siinä on turvallista? Tuttu pelko? Tunteet ovat voimakkaat, ja siksi et ehkä näe, että osa tunteista voi olla katteetonta toivoa siitä, että asiat alkaisivat sujua hyvin.

Et ole umpikujassa vaan voit vallan hyvin päättää itse. Anteeksi, jos vaikutan tylyltä, mutta ensi sijassa sinun pitäisi rakastaa itseäsi. Miksi olla suhteessa, jossa pelkää sitä, jonka pitäisi olla rakas?

Äänestä

JÄRKI!! EHDOTTOMASTI :)

Äänestä

Jätä se sika. NYT.

Alkoholismi on sairaus. Jos sitä ei kykene hallitsemaan, muukin elämä yleensä on vähän niin-ja-näin. Saat aina olla peloissasi ja ihmetellä, mitä huomenna.

Tietysti valinta on sinun. Suhteen aloittamiseen tarvitaan kaksi. Sen lopettamiseen riittää yksi.

Äänestä

Kohta kuolet jos et sitä juoppoa jätä. Moni nainen kuollut kun juoppo mies on suuttunut ja puukottanut naisen.

Äänestä

Koeta ymmärtää, että hänellä on se ongelma, jota sinä et voi muuttaa millään tavalla. Itse hukkasin nuorempana elämästäni monta vuotta elämällä alkoholistin kanssa eli juuri ne vuodet, jolloin olisin ollut valmis perustamaan perheen ja tekemään lapsia. Mutta elämä on tämmöstä ja tunteet kuljettaa ihmisiä, mutta itseään pitää oppia myös samalla rakastamaan ettei anna kohdella itseään väärin sekä omia tunteitaan hallitsemaan ettei ole läheisriippuvainen. Kadun lähinnä sitä, että elelin suhteessa viisi vuotta liian pitkään ja annoin kohdella itseäni siten kuin hän kohteli. Vasta oman fyysisen sairauden myötä opin välittämään itsestäni ja tunsin, että itsestäni välitetään aidolla tavalla, kun minua hoidettiin, ja sitä kautta sain riuhtastua itseni irti suhteesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen89 kirjoitti:

Olemme seurustelleet vuoden 2013 kesästä ja eronneet tänä aikana 2 kertaa. Nyt erostamme oli kulunut jo lähes vuosi ja emme olleet koko vuoden aikana missään tekemisissä. Olemme viettäneet yhdessä aikaa viimeiset kolme viikkoa. Toinen on niin tuttu ja "turvallinen" ja tunteet ovat taas nousseet pintaan todella voimakkaina. Valitettavasti kyseinen mies on hieman alkoholismiin kallistuvaa sorttia ja 3 viikon aikana sitä on myös uponnut. Pelkään kyseistä miestä kännissä, enkä tiedä mitä hänen kanssa tekisin koska en ole saanut tähän päivään mennessä alkoholin käyttöä kuriin. :( Meillä on ikäeroa 17 -vuotta eli itse olen 26-vuotias ja mies on 43v. Olen umpikujassa, mitä teen? Yrittääkö tunteen takia vai hautaanko tunteet ja ajattelen järjellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu