VaikkaSuomen poliisi onkin hyvä,läheskään kaikista

Vaikka Suomen poliisi onkin hyvä, läheskään kaikissa raiskausrikoksissa ei saada tekijää kiinni. Sen vuoksi voin sanoa varmuudella, että raiskausrikoksista huomattavasti suurempi osa on turvapaikanhakijoiden tekemiä kuin vain parisenkymmentä. Kukaan ei tiedä varmaa totuutta.

Poliisihallituksesta ei tavoitettu ketään kommentoimaan asiaa.

Moni raiskaus jää ilmoittamatta

Packalén kritisoi myös poliisihallituksen tapaa kertoa turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista.

– Ymmärrän sen, ettei poliisi saa lietsota vihaa, mutta en ymmärrä logiikkaa, jonka mukaan poliisihallitus kommentoi raiskausten määrää vähäiseksi. Turvapaikanhakijoiden tekemien raiskausten määrä on järkyttävän korkea, Packalén sanoo.

Viime vuoden aikana Helsingissä tapahtui neljätoista raiskausta julkisella paikalla.

– Kaikissa näissä tekijä oli ulkomaalaistaustainen, mutta selvittämättömissä tapauksissa ei voida sanoa varmuudella, oliko tekijä ulkomaalainen vai turvapaikanhakija.

Packalén muistuttaa myös raiskausrikosten ilmoitusprosentista: moni raiskausrikos ei päädy poliisin tietoon laisinkaan.

– Raiskaukset ovat piilorikollisuutta. Uhri kertoo asiasta vain lähipiirille tai raiskauskriisikeskukseen.
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vera-Miettinen kirjoitti:

Vaikka Suomen poliisi onkin hyvä, läheskään kaikissa raiskausrikoksissa ei saada tekijää kiinni. Sen vuoksi voin sanoa varmuudella, että raiskausrikoksista huomattavasti suurempi osa on turvapaikanhakijoiden tekemiä kuin vain parisenkymmentä. Kukaan ei tiedä varmaa totuutta.

Poliisihallituksesta ei tavoitettu ketään kommentoimaan asiaa.

Moni raiskaus jää ilmoittamatta

Packalén kritisoi myös poliisihallituksen tapaa kertoa turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista.

– Ymmärrän sen, ettei poliisi saa lietsota vihaa, mutta en ymmärrä logiikkaa, jonka mukaan poliisihallitus kommentoi raiskausten määrää vähäiseksi. Turvapaikanhakijoiden tekemien raiskausten määrä on järkyttävän korkea, Packalén sanoo.

Viime vuoden aikana Helsingissä tapahtui neljätoista raiskausta julkisella paikalla.

– Kaikissa näissä tekijä oli ulkomaalaistaustainen, mutta selvittämättömissä tapauksissa ei voida sanoa varmuudella, oliko tekijä ulkomaalainen vai turvapaikanhakija.

Packalén muistuttaa myös raiskausrikosten ilmoitusprosentista: moni raiskausrikos ei päädy poliisin tietoon laisinkaan.

– Raiskaukset ovat piilorikollisuutta. Uhri kertoo asiasta vain lähipiirille tai raiskauskriisikeskukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu