Seksitön suhde kaljottelevaan pettäjään ahdistaa

Olemme seurustelleet ja asuneet avokin kanssa yhdessä pian 6 vuotta.
Minulle selvisi noin vuosi sitten että avokki oli pettänyt minua koko seurustelumme ajan. Yritin päästä tästä yli ja hetken aikaa tuntuikin että tästä selvitään, mutta tajusin
noin puoli vuotta sitten että ei tästä voi enää mitään tulla, en pysty antamaan anteeksi, enkä luottamaan. Avokki tissuttelee joka päivä kaljaa, seksiä ei ole, enkä varmaan enää sitä hänen kanssaan haluaisikaan. Ennen tykkäsin siivoilla, sisustaa kotia, tehdä ruokaa yms. Nykyisin ahdistaa niin, etten haluaisi edes mennä töistä kotiin, koska kotona rohjottaa sohvalla kaljaa ryystävä tyyppi. En haluaisi tuhlata
elämääni tälläiseen paskaan suhteeseen !!! Tiedän että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota, mutta siihenkin tarvittaisiin paljon voimia. Haluaisin kuulla elääkö kukaan tälläisessä suhteessa ? Kiitos kun sain tänne vähän purkautua.
15446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mulla OLI juurikin tuollainen mies ja ahdisti pirusti ja vaikka yritin jatkaa suhdetta, niin miehen teot eivät koskaan täsmänneet lupausten kans ja niinhän siinäkin kävi loppujen lopuksi, että luottamus meni ja sitähän ei saa takaisin helpolla jos koskaan. Ahdisti vielä pitkään eron tultuakin, mutta usko tai älä, aikaa kun kuluu, alkaa näkemään asiat selkeämmin ja ahdistuskin hellittää. Älä jää kotiin murehtimaan, vaan ensin lähde väkipakolla tapaamaan muita ihmisiä ja kas yks päivä huomaat, että olet entisenlainen puuhaava ihminen.

Äänestä

Vaikka luulet että ero tulee viemään voimat, voi käydä myös aivan päinvastoin.
Todennäköisesti nykyinen suhteesi vie sinun voimasi ja eron jälkeinen helpotus palauttaa sinut taas ennalleen.

Äänestä

En vaan käsitä MITÄ saat tuollaisesta suhteesta? Mikä siinä niin kovaa pitää kiinni, että ainutkertaisen elämäsi olet valmis uhraamaan siihen?

Äänestä
  • Älä tuhlaa elämääsi enää tollaiseen retkuun,ota ero mahdollisimman nopeasti.
    Eron jälkeen pääset aloittamaan avoimin mielin uutta elämää ,ja vähitellen uutta suhdetta,kunhan kunnon mies osuu kohdalle.Tsemmppiä ,ja voimia sinulle ratkaisun tekoon.

    Äänestä

Juuri sellaisten kaljaa tissuttelevien miesten kanssa naiset aina haluaa seurustella. Minä en tissuttele mutta naiset ei halua tutustua minuun. Sulla on kyllä voimia erota mutta et halua koska rakastat kaljaa tissuttelevaa miestä.

Äänestä

Olen kohtalotoverisi. Älä jää enää kuluttamaan itseäsi lopuun. Asun toista/ kolmatta päivää itsekseen 3,5 vuoden parisuhteen jäleen jossa mies petti 2 kertaa ja lisäksi terrosioi mykkäkoululla yms. Se päättyi eroon.
Toivon että sinustakin tulee sama itsevarma ihminen joka alkaa käydä kirjastossa ja viipyä kaupassa pidempään ja nauttii ihan vain vapaa-ajasta ilman jännitystä ja pelkoa lenkkeillen, käsitöiden, kirjan, tuttavien tms parissa. Tsemiä tulevaisuuteen!

Äänestä

sinä tarvitset PALJON enmmän voimia pitääksesi pääsi kasassa tuon miehen kanssa.
On paljon helpompaa vain etsiä oma asunto ja muuttaa sinne.

Olet huomannut jo kauan aikaa että mies ei halua muuttaa tapojaan, siksi sinun on muutettava omasi. Joten kimpsut ja kampsut vain pussiin ja omaan kotiin jossa oma tupa, oma lupa ja rauha.

Äänestä

Etkö ole vielä eronnut. Et sitten halua erota kun et heti eroa. Rakastat kalja juoppo miestäsi etkä pysty eroamaan. Selväpäisiä miehiäkin on olemassa mutta ei naiset sellaisia halua.

Äänestä
  • Kyllä haluaa, mutta missä voi kohdata normaalin miehen, joka "ymmärtää" menneisyyttä alkkiksen kanssa? Katsos, kun pääsisi eroon moniongelmaisesta, mutta tuntuu siltä, että on jotenkin leimattu ja pilattu eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yksin (vaikka toki haluaisi vain aloittaa alusta normaalin miehen kanssa).. On aika vaikea elää kuin normi-ihmiset, jos kerrankin on joutunut (pikkuhiljaa) päihdeongelmaisen pyörteisiin (alaspäin). Vie viimeisenkin itsetunnon hyvin tehokkaasti:(

    Äänestä

  • Kun oikein ajattelet tuota kirjoittamaasi, huomannet ehkä itsekin, miksi olet sinkku... Eikä se suinkaan johdu juomattomuudestasi.

    Äänestä

Olin 4 vuotta parisuhteessa naisen kanssa, jolle kalja maistui. Sain selville, että vieraat miehetkin maistuivat. Pettämisen paljastuttua lopetin suhteen välittömästi ja muutin saman tien erilleen. Suurimmat tunteet eron jälkeen olivat hyväksi käytetty olo ja suunnaton vitutus. Vitutusvaihetta kesti noin kuukauden minä jälkeen totesin yhtenä kauniina päivänä kuinka hyvä olo minulla oli. Jollakin tasolla suhteessa ollessa tiesi, että kaikki asiat eivät olleet kunnossa ja yhdessä olo alkoi tuntua suorastaan ahdistavalta. Erosta on nyt noin 2 kuukautta, enkä päivääkään ole katunut pois lähtöäni.

Äänestä

Kuule jos kämppä on sinun. Nakkaa se ulos. Jos kämppä miehen pakkaa tarvarasi ja muuta pois.

Äänestä

En tiedä ketään alkoholistia\suurkuluttajaa joka ei olisi pettänyt tai edes övereissän yrittänyt.. :)

Se katsokaas kuuluu olennaisesti siihen touhuun.

Äänestä
  • Kiitos kaikille vastanneille.Ero tuli parisen viikkoa sitten ja jokainen uusi päivä on helpompi kuin edellinen. Joka päivä meinaa vähän ahdistaa, mutta en ole katunut ratkaisuani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kummilusikka kirjoitti:

Olemme seurustelleet ja asuneet avokin kanssa yhdessä pian 6 vuotta.
Minulle selvisi noin vuosi sitten että avokki oli pettänyt minua koko seurustelumme ajan. Yritin päästä tästä yli ja hetken aikaa tuntuikin että tästä selvitään, mutta tajusin
noin puoli vuotta sitten että ei tästä voi enää mitään tulla, en pysty antamaan anteeksi, enkä luottamaan. Avokki tissuttelee joka päivä kaljaa, seksiä ei ole, enkä varmaan enää sitä hänen kanssaan haluaisikaan. Ennen tykkäsin siivoilla, sisustaa kotia, tehdä ruokaa yms. Nykyisin ahdistaa niin, etten haluaisi edes mennä töistä kotiin, koska kotona rohjottaa sohvalla kaljaa ryystävä tyyppi. En haluaisi tuhlata
elämääni tälläiseen paskaan suhteeseen !!! Tiedän että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota, mutta siihenkin tarvittaisiin paljon voimia. Haluaisin kuulla elääkö kukaan tälläisessä suhteessa ? Kiitos kun sain tänne vähän purkautua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu