Onko vastaavaa kokemusta

Pitkään suhteessa olleena olen hämmästynyt kun Avopuolisi haluaa/vaatii kumin käyttöä seksissä, syö pillereitä vai olisko käynyt vieraissa ja antanut miehen panna paljaalla ja nyt pelko mielessä vaatii multa kumin käyttöä. Ei edes antanut nuolla vaikka on aina tykännyt suuseksistä paljon eikä antanut mullekaan suikkaria vaikka sitäkin useasti tekee. Rintojen hyväily ja puristelukaan ei tuntunut miellyttävän joten missähän tökkii. En viitsinyt kysellä seksin aikana enkä saanut selitystä aktin jälkeenkään. Kertokaas naiset onko pettämisen merkit vai mitä pitäisi miettiä.
9364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olet vastenmielinen. Siitä se johtuu.

Äänestä

Käynyt on vierissa ja huomannut kullissa nyt kondylooman

Äänestä

Tuo nyt tuskin täällä selviää. Puhukaa keskenään.

Äänestä

Ihan selvältähän seksitaudin hoidon aikaisen turvaseksin ohjeiltahan tuo kumin käyttö kuulostaa. Varsinkin kun ei saa edes suuseksiä harrastaa ja kumia on käytettävä. Johan sitä tyhmempikin ymmärtää miksi 2 viikon kumihoito on tarpeen. Ainut hyvä asiahan tuossa on että on huolissaan että ei tartuta sinua.

Äänestä

Aina voi tehdä niin, että rikkoo kumin ja parin viikon sisällä tietää taudin nimen. Riski on siinä, jos kyse on aidsista. On pahempi homma.

Jos kumipakko loppuu parin viikon päästä, kyse oli taudista.

Äänestä

Kumia pitää käyttää myös silloin jos on unohtanut e-pillerin liuskan tietyllä viikolla. Silloin pitää käyttää viikko kumia. Voi olla ettei halua säikäyttää sinua sillä. Tämä ei tosin tuota suuseksi-asiaa selitä..

Äänestä

Tai sitten se epäilee sinua uskottomuudesta ja pelkää, että tuot taudin.

Äänestä

Unohtanut pillerit tai harkitsee hormonaalisen ehkäisyn lopettamista tai pelkää raskaaksi tulemista (jos esim kuukautiset oli myöhässä ja tuli vainoharhaiseksi) tai ei jaksa jynssätä alapäätä aktin jlkn ja kortsulla pesu hoituu nopeammin tai saa helposti tulehduksia alapäähän ja kortsun käyttö vähentäisi riskiä tai kortsut menossa vanhaksi jne jne jne

Äänestä

Kyllä tuo että suuseksikään ei sovellu nyt viittaa siihen että pelkää että tartuttaa sut jos onkin jokin tauti. Sukupuolitaudin olemassa olon kun saa tietää vasta 2 viikon jälkeen kokeista. Sitä ennen on ohjeena just tuo kumin käyttö ja suuseksin välttäminen. Ihan pässinselvää lihaahan tuo sun naisesi on..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eitietoa kirjoitti:

Pitkään suhteessa olleena olen hämmästynyt kun Avopuolisi haluaa/vaatii kumin käyttöä seksissä, syö pillereitä vai olisko käynyt vieraissa ja antanut miehen panna paljaalla ja nyt pelko mielessä vaatii multa kumin käyttöä. Ei edes antanut nuolla vaikka on aina tykännyt suuseksistä paljon eikä antanut mullekaan suikkaria vaikka sitäkin useasti tekee. Rintojen hyväily ja puristelukaan ei tuntunut miellyttävän joten missähän tökkii. En viitsinyt kysellä seksin aikana enkä saanut selitystä aktin jälkeenkään. Kertokaas naiset onko pettämisen merkit vai mitä pitäisi miettiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu