Musta tärykalvo?

Kävin tänään työterveyslääkärillä korvakivun takia.

Lääkärin katsottua korvaa hän kertoi tärykalvon olevan musta, toisen korvan tärykalvo oli normaali.

Tärykalvossa ei myöskään tapahtunut liikettä kun tehtiin niinsanottu sukeltajan paineentasaus eli pidin sieraimet suljettuna nenästä kiinni pitäen samalla kun nielaisin.

Tuossa korvassa on myäs tällä hetkellä heikompi kuulo kuin terveessä korvassa.
Oireet alkoivat eilen.

Lääkärin mukaan on todennäköistä, että tärykalvon taakse on vuotanut verta.

Mistä voisi olla kyse? mistä johtuu?.

En ole saanut mitään iskuja pään tai korvan aluelle.

Lääkäri määräsi antibiootin ja käski seurata pari oäivää ja, jos tilanne ei muutu niin sitten korvalääkäriin.
32455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

itsehän sen jo tiedät!!! ei täältä apua tule!!!!! kysemällä??????

Äänestä
  • Aloittaja

    En tiennyt eikä tiennyt minua tutkinut lääkärikään toissapäivänä.

    Nyt tiedän jo mistä on kysymys, minulla oli jäänyt korvaan musta kumitulppa tulppakuulokkeista joilla olin kuunnellut musiikkia.

    Tunnustan, että musiikkia kuunnellessani olin niin kovassa kännissä etten huomannut että tuo kuulokkeen tulppa jäi korvaani kun otin kuulokkeet pois. Se jäi sitten korvaan kolmeksi vuorokaudeksi ja aiheutti kipua.

    Eniten ihmetyttää se, että minua ensimmäisenä tutkinut lääkäri ei tunnistanut vierasesinettä potilaansa korvassa vaan luuli sitä mustaksi tärykalvoksi.

    Hänellä oli kuitenkin ihan kunnolliset lamput ja tarvikkeet joilla hän korvaani tutki. Luulisi lääkärin erottavan kumitulpan tärykalvosta.

    Äänestä

  • no uskoo ken tahtoo....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hullu_ukko kirjoitti:

Kävin tänään työterveyslääkärillä korvakivun takia.

Lääkärin katsottua korvaa hän kertoi tärykalvon olevan musta, toisen korvan tärykalvo oli normaali.

Tärykalvossa ei myöskään tapahtunut liikettä kun tehtiin niinsanottu sukeltajan paineentasaus eli pidin sieraimet suljettuna nenästä kiinni pitäen samalla kun nielaisin.

Tuossa korvassa on myäs tällä hetkellä heikompi kuulo kuin terveessä korvassa.
Oireet alkoivat eilen.

Lääkärin mukaan on todennäköistä, että tärykalvon taakse on vuotanut verta.

Mistä voisi olla kyse? mistä johtuu?.

En ole saanut mitään iskuja pään tai korvan aluelle.

Lääkäri määräsi antibiootin ja käski seurata pari oäivää ja, jos tilanne ei muutu niin sitten korvalääkäriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu