Kevyen liikenteen väylät Nurmijärvellä -

Olen vuosia Klaukkalassa asuneena ihmetellyt, kuinka huonolla tolalla kevyen liikenteen väylien, pyöräteiden rakentaminen Klaukkalan, Metsäkylän, Lepsämän ja Valkjärvi-Perttulan alueella on.
Klaukkalan keskustasta lähtee pistokkaita em suuntiin, mutta yhtenäistä verkostoa tai lenkkiä ei ole saatu aikaiseksi.

Ymmärrän asemakaavoituksen ja kevytväylien sidoksen, mutta aivan ehdottomasti esimerkiksi Kuonomäentien osuus Harjulanrannasta Lepsämäntien liittymään ansaitsisi yhtenäisen kulkuväylän, aivan niin kuin Valkjärventie ja Metsäkyläntie kokonaisuudessaan.

Näillä tieosuuksilla tien piennarta käyttävät jalankulkijat ja pyöräilijät ovat suuressa riskissä, päivittäin.

Minkälaiset kevytväylät Viirinlaakson peruuntuneisiin hankkeisiin ja maanrakennukseen käytetyillä varoilla olisi saatu aikaiseksi?
Olisiko ideaa käyttää nyt Viirintorin pellolla maanpainona makaavaa murskeainesta
kevytväylien pohjusteeksi, kun nyt näyttää sille ettei rakentamishanke siinä kohden lainkaan edisty?

Tiedän, että aktiivisella toiminnalla asioihin voidaan vaikuttaa, niin kunnan kuin ely-keskuksen suuntaan. Esimerkiksi Sipoossa asukkaiden aktiivisella ja terhakalla mielipiteenilmauksella tullaan saamaan vaarallinen tieosuus turvalliseksi rakentamalla kevyen liikenteen väylä. Siellä hankkeen puolesta startattu adressi on ollut isossa roolissa asian edistämisessä.
15756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Pyörällä on ennenkin ajettu tien pientareella. Ei tarvitse tehdä mitään pyöräteitä velkarahalla. Osta auto.

Äänestä

Eihän sun tarvitse ihmetellä mitään, äänestät jatkossakin Rajamäellä tai Nurmijärven keskustassa asuvaa kunnanvaltuustoon, niin tänne ei saada yhtään mitään jatkossakaan. Klaukkala näyttää ulkopuolisen näkökulmasta katsottuna siivottomalta ja hoitamattomalta lähiöltä, jossa ei ikäänkuin asuisi veronmaksajia ollenkaan?

Jos katsoo Klaukkalan yleisilmettä, kunnan vastuuta ei näe missään. Kenellekään ei kuulu jalkakäytävien ja niiden ympäristöjen siisteys ja ylläpito. Mutta onhan täällä nyt kolme tenniskenttää...kyllä kelpaa.

Äänestä

kyllähän ne rakentaa 6kk.ta lepsämäntien ja takkulantien risteystä.
kun on valmis joskus niin kyl on hieno😂.
eikä maksa paljon...
samassa ajassa olis oikeat tekijät tehnyt moottoritien vaikka joensuuhun.
Naurattaa tää pelto kansa.
olihan klaukkala suomen rumin kylä joskus. ja on vielläkin...

Äänestä

pyörätien klaukkala lepsämä välillä käyttäjien joukkoon on näköjään liittynyt vihreä traktorikaivuri joka ajelee pitkin jalankulkuteitä työvalot (keltaiset vilkut) päällä hämätäkseen muita käyttäjiä
todellisuudessa tänäänkin meni metsätöihin lintumetsän sivuun ,
erkki laki koskee myös sinua.

Äänestä
  • Hidastaako+10s+yhden+vihreän+tantan+ostoksille+menoa+vai+hidastaako+työmatkaliikennettä+100:n+auton+osalta+ja+aiheuttaa+hermostuneen+liikenteen+seassa+vaaratilanteita?+Järjen+käyttö+on+katsos+sallittua+myös+Klaukkalassa.++Ja+katsos+se+keltainen+vilkku+tarkoittaa+työkonetta.+Se+ei+tee+työtään+100%+käyntiajastaan.+Sitä+pitää+myös+siirrellä.+Muuten+se+kauhassa+tai+piikeissä+oleva+tavara+ei+siirry...

    Äänestä

taasen viime vuorokauden aikana on lepsämäntien pyörätie ollut ahkeraan muussa käytössä kuin siinä tarkoituksessa mihinkä ne on tehty varsinkin klaukkalan ja valkjärventien välisellä osuudella .
onko jalankuljijan tai pyöräiliän väistettävä "volvojen" hulvatonta ajelua tai sitä kuuluisaa viehreää traktorikaivuria jotka päivittäin ajelevat kyseisillä pyöräteillä toiset torvea soitellen tai traktori hämäys tarkoituksessa työvilkut päällä ,(ei osallistu tien kunnossapitoon)kannattaa olla varuillaan

Äänestä

Aiheellinen huomio, jos pyörätiellä ajetaan moottoriajoneuvoilla. Kehoittaisin myös ottamaan yhteyttä poliisiin tai hätäkeskukseen, jos tällaista toimintaa olet todennut tapahtuvan. Esim hätäkeskukseen jää merkintä yhteydenotostasi, toistuva ilmoittelu johtaa vielä tarkempaan valvontaan, joka lopettaa moiset rikkeet. Ja kamera hollilla, kuvalla on todistearvoa tietenkin.

Äänestä
  • Kevyenliikenteenväylä Klaukkalasta Lepsämän/Lintumetsän ja Pikimetsän suuntaan on todella huonossa kunnossa. Kyseistä väylää käytetään työmatkapyöräilyyn, kuntoiluun ja hyötyliikuntaan/koulumatkoihin. Klaukkala on vireä paikka, jossa on mahdollista pärjätä lähipalveluiden osalta esim pyöräillen. Klaukkalasta ulospäin Helsingin suuntaan ajettaessa pyörätiet ovat virheettömässä kunnossa lähes Kivistöön asti. Itse ajan työmatkat osan vuodesta Helsinkiin Lintumetsästä polkupyörällä. Toivottavasti väylät laitetaan kuntoon. Lasten kuljettaminen turvaistuimessa/pyöräkärryssä on sellaista pauketta, että paikat putoaa hampaista!

    Äänestä

taasen kevään tullen ajelee eki setä vihreän traktorikaivurin kanssa jalkakäytävillä klaukkala-lintumetsä välilillä häireten koulukkaita ,tiedäthän ei keltaiset työvalot oikeuta tuohon mitä teet.

Äänestä

mikä kumman villilänsi on tullut järvihaan teollisuus alueesta juuri jokin aika sitten pahoinpideltiin jalankulkija joka ei suostunut antamaan tilaa autolle joka ajeli jalkakåytävällä nyttemmin louhintaliike on vallannut yrittäjäntiellä kontein ja konein liikenneväylän ja jalankulkutien.
no nyt mtv uutisissa video missä missä jokin hurja hinaa auton romua rullakkojen päällä pitkin järvihaantietä vain hyvä tuuri esti suuremmat tuhot.
onko pakko alistua tähän turvattomuuteen

Äänestä

kyllä vaan on outoa tänään katselin kmr huollon lumen aurauskoneisto käyttää jalankulkuteitä härskisti hyväksi järvihaka -ropakko välillä ajelevat vilkut päällä ikäänkuin olisivat työtehtävissä mutta ajelevat aurat ylhäällä vaikka tiet ovat aurauksen tarpeessa onko urakat nyt niin tarkkaan laskettu ,että ei voi noudattaa likenne lakia

Äänestä

APUA onko pakko kärsiä Ropakko Järvihaka alueella noiden "Bamppers" mopoilijoiden ja mönkkäri poikien keulimis ja muusta vedättelystä .
useana iltana on kyseinen porukka vallannut yrittäjäntien rautakaupan suoran niin jalkakäytävän kuin varsinaisen ajoväylän jota terrorisoivat niin rekistöröidyin kuin kilvettömin mopoin ,onko Järvihaka kaikkien tieliikennelakien ulkopuolista aluetta ??

Äänestä

Ollaanpas sitä nyt niin hienoja niin hienoja! Vai että pyöräilijöillekin pitäisi olla oma tie! Pidättekö itseänne jotenkin muita parempina, pyöräilijät! Sitä pitäisi muka tuhlata kunnan rahat PYÖRÄtiehen samalla, kun vanhukset, lapset ja sairaat kärsivät paöveluiden puutteista!

Jos piennar on huonossa kunnossa, ottakaa yhteys ELY-keskukseen ja katujen osalta kuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marko_N_ kirjoitti:

Olen vuosia Klaukkalassa asuneena ihmetellyt, kuinka huonolla tolalla kevyen liikenteen väylien, pyöräteiden rakentaminen Klaukkalan, Metsäkylän, Lepsämän ja Valkjärvi-Perttulan alueella on.
Klaukkalan keskustasta lähtee pistokkaita em suuntiin, mutta yhtenäistä verkostoa tai lenkkiä ei ole saatu aikaiseksi.

Ymmärrän asemakaavoituksen ja kevytväylien sidoksen, mutta aivan ehdottomasti esimerkiksi Kuonomäentien osuus Harjulanrannasta Lepsämäntien liittymään ansaitsisi yhtenäisen kulkuväylän, aivan niin kuin Valkjärventie ja Metsäkyläntie kokonaisuudessaan.

Näillä tieosuuksilla tien piennarta käyttävät jalankulkijat ja pyöräilijät ovat suuressa riskissä, päivittäin.

Minkälaiset kevytväylät Viirinlaakson peruuntuneisiin hankkeisiin ja maanrakennukseen käytetyillä varoilla olisi saatu aikaiseksi?
Olisiko ideaa käyttää nyt Viirintorin pellolla maanpainona makaavaa murskeainesta
kevytväylien pohjusteeksi, kun nyt näyttää sille ettei rakentamishanke siinä kohden lainkaan edisty?

Tiedän, että aktiivisella toiminnalla asioihin voidaan vaikuttaa, niin kunnan kuin ely-keskuksen suuntaan. Esimerkiksi Sipoossa asukkaiden aktiivisella ja terhakalla mielipiteenilmauksella tullaan saamaan vaarallinen tieosuus turvalliseksi rakentamalla kevyen liikenteen väylä. Siellä hankkeen puolesta startattu adressi on ollut isossa roolissa asian edistämisessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu