Olen 39 vuotias nainen. Minulla ei ole yhtään lasta, enkä ole vieläkään kokenut halua/tarvetta lapsen tekemiseen. Luulen, että yksi iso syy tähän se, että olen viimeisen 15 vuotta joutunut työstämään paljon omaa lapsuuttani, jossa en ole tullut nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi.
Tällä hetkellä elämäni on parempaa kuin koskaan. Olen vapautunut suurimmasta osasta tunnekuormista ja ongelmista. Olen löytänyt terveen itsearvostuksen, oman aidon itseni ja elän kaikin puolin hyvää elämää. Tästä iso kiitos myös kumppanilleni, joka on seisonut rinnallani, kun olen mennyt läpi helvettien.
Monen vuoden ajan olen läheltä seurannut sisarusteni ja ystävieni lisääntymistä. Minulta on myös lukuisia kertoja kyselty, että haluanko lapsia. Siihen olen vastannut totuudenmukaisesti, että sellaista tarvetta ei edelleenkään ole, mutta eihän sitä koskaan voi tietää.
Minulle on kerrottu, että oman lapsen saaminen on jotain niin ainutlaatuista, ettei sitä korvaa mikään maailmassa. Ja että menetän jotain tärkeää, jos en tee lasta/lapsia. On myös peloteltu, että kadun vanhana, jos jätän lapset tekemättä.
Täytän ensi vuonna 40 vuotta eli olen lapsen teko iän ylärajoilla. Minulla ei ole edelleenkään mitään kiinnostusta tehdä lapsia, mutta kyllä asia silti hiukan mietityttää.. Onko yleistä, että se niin kutsuttu "vauvakuume" iskee ekan kerran vielä 40 vuotiaana? Lapsettomilta 40-50 vuotiailta naisilta kysyisin, että oletko joskus katunut, että jätit lapset tekemättä?
Itse olen sitä mieltä, että lapset olisi hyvä tehdä suhteellisen nuorena.. mutta omalla kohdallani se ei olisi tullut missään tapauksessa kyseeseen. Olin liian rikkinäinen ja keskeneräinen. Olisin siirtänyt vain omat traumani eteenpäin. Päätin jo varhain, että oman suvun traumat eivät ainakaan minun kauttani jatku enää yhdellekään ihmis olennolle.
Tällä hetkellä elämäni on parempaa kuin koskaan. Olen vapautunut suurimmasta osasta tunnekuormista ja ongelmista. Olen löytänyt terveen itsearvostuksen, oman aidon itseni ja elän kaikin puolin hyvää elämää. Tästä iso kiitos myös kumppanilleni, joka on seisonut rinnallani, kun olen mennyt läpi helvettien.
Monen vuoden ajan olen läheltä seurannut sisarusteni ja ystävieni lisääntymistä. Minulta on myös lukuisia kertoja kyselty, että haluanko lapsia. Siihen olen vastannut totuudenmukaisesti, että sellaista tarvetta ei edelleenkään ole, mutta eihän sitä koskaan voi tietää.
Minulle on kerrottu, että oman lapsen saaminen on jotain niin ainutlaatuista, ettei sitä korvaa mikään maailmassa. Ja että menetän jotain tärkeää, jos en tee lasta/lapsia. On myös peloteltu, että kadun vanhana, jos jätän lapset tekemättä.
Täytän ensi vuonna 40 vuotta eli olen lapsen teko iän ylärajoilla. Minulla ei ole edelleenkään mitään kiinnostusta tehdä lapsia, mutta kyllä asia silti hiukan mietityttää.. Onko yleistä, että se niin kutsuttu "vauvakuume" iskee ekan kerran vielä 40 vuotiaana? Lapsettomilta 40-50 vuotiailta naisilta kysyisin, että oletko joskus katunut, että jätit lapset tekemättä?
Itse olen sitä mieltä, että lapset olisi hyvä tehdä suhteellisen nuorena.. mutta omalla kohdallani se ei olisi tullut missään tapauksessa kyseeseen. Olin liian rikkinäinen ja keskeneräinen. Olisin siirtänyt vain omat traumani eteenpäin. Päätin jo varhain, että oman suvun traumat eivät ainakaan minun kauttani jatku enää yhdellekään ihmis olennolle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oma äitini sain minut vähän yli 40 vuotiaana. Joten en sanoisi etteikö iskisi. Kumminkin ennen vaihdevuosia kaikki on mahdollista.
Itse kyllä olen päättänyt lapset hankkia suht nuorena, koska ison ikäeron vuoksi emme myöskään hirveän usein tulla toimeenkaan. (voi olla että olen tullut vaan isääni/jästipää)
Sanoisin että älä pelkää saada lasta vanhempanakin. Itse ainakin olen suht normaali. Yliliikkuvat nivelet vain
Hei! Minä olen 39 ja odotan toista lastani. Ei tässä mitään kuumeilua ole ollut. Ihan vaan että kun tuo ekakin oli niin kiva niin miksei sitten toinenki..ei kaduta. Ja hyvin on mennyt raskaus.. Jos sä oot selvinnyt tommosesta menneisyydestä niin se pieni lapsi menee heittäen:)