Jouluaatto taas pilalla....

Oli pakko tulla tänne purkamaan ajatuksia aiemmasta sekä tästä joulusta. Viime jouluna eräs perheenjäsenistäni oli jo aamusta asti todella vittumaisella ja riidanhaastaja päällä. Tilanne äityi ennen ruokaa siihen, että kävi käsiksi sisarukseeni ja jokainen vetäytyi tämän jälkeen omiin oloihinsa muutamaksi tunniksi. Loppuillasta kaikki oli ihan ok, mutta voin sanoa, että itselleni jäi traumat siitä joulusta. Tänä jouluna olin jo henkisesti valmistautunut jotain samantapaista tapahtuvan, mutta kun aatto sujui yllättävän rauhallisesti ja tunsin oloni onnellisemmaksi kuin pitkiin aikoihin kaikki romahti taas. Puolustin toista perheenjäsentäni kun tämä samainen henkilö alkoi huutamaan pienestä virheestä hänelle. Minä sain tästä kaiken paskan ja haukun niskaani ja herkkänä ihmisenä tämä veti mielen maahan samoin tein. Harmittaa kun joulu on ollut minulle tärkein juhla ja nyt jo kahtena jouluna perättäin ovat asiat menneet näin...
Olisi kiva kuulla onko kenelläkään vastaavanlaista menoa kotona vai olenko ainoa..?
8431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Miksi ihmeessä kutsut/menet/olet/ sen epäsosiaalisen yksilön kanssa jouluna??

Äänestä
  • Luuletko että on ihan niin yksinkertaista. Sitä perhettään kun ei voi valita tai omaa sukuaan. Kuinkahan monta joulua oon katsellut perheriitoja, kun en lapsena voinut lähteä pois. Kerran äitini ja mummuni tappelivat nyrkit jopa heiluen. Yhtenä jouluna tappelua kun muka kummitätini oli ihastunut isääni, vaikkeivat he edes koskaan juuri olleet tekemisissä. Äiti vaan oli sekaisin. Onhan noita jouluja ollut ja mennyt. Yleensä ne on enemmän mennyt päin helvettiä kuin hyvin.

    Äänestä

  • Se on ihan helppoa. Et mene sinne. Kun pyydetään, sanot vaan, että et tule, kiitos. Tuota vaan hoet, ei tarvitse sanoa selityksiä. Voi tulla siellä puolella itkua, maanittelua, kiristämistä, pakottamista. Sitä ei tarvitse kuunnella. Voi sano apäälle hei, ja lopettaa puhelun.

    Muutaman vuoden jälkeen sinua ei enää yritetä väkisin vängätä mukaan. Saat rauhallisen joulun, sellaisen, minkä itse itsellesi teet. Näin minä toimin, jo 15 vuotta sitten. Nykyään pidän joulusta. Hyvää joulua!

    Äänestä

No, eipä se joulu oikein nappiin mennyt täälläkään. Porukoilla oli heti aamusta jo riitaa siitä, miten kuusi koristellaan. Sitten kaikenlaista nalkutusta kesti koko joulun. He riitelivät esim. siitä mitä kanavaa telkkarista katsotaan, toinen halusi katsoa oopperaa ja toinen oisi halunnut jotain muuta. Äitini lupasi ostaa minulle joululahjaksi Kalevalan kielo- rannekorun. Noh, hän antoi lahjapaketin ja kun avasin sen, niin siellä olikin joku aivan eri malli ja kaiken huipuksi tuo koru oli mummoni vanha. Tosi inhottavaa, että ensin lupasi ostaa sen kielon rannekoruna ja pronssina, sitten paketissa oli joku hopeinen ikivanha koru, joka oli vieläpä isoäitini vanha koru. Miksei voinut olla lupaamatta minulle koko korua. Hopea tietenkin pronssia arvokkaampaa, mutta tiedän etten pidä tuota korua. Se ei ole yhtään nuorekas ja tyyliäni. Kaiken huipuksi mummini tuhkan lasku oli 23 pvä 11, kun sukulaiset olivat tämmöisen päivän halunneet..

Tahtoisin niin ensi joulun olla jossain muualla, vaikka sitten jossain ulkomailla. En vaan kestä näitä lähipiirin ihmisiä.

Äänestä

Surulliseks vetää hyvää joulua teille kuitenkin täältä jostakin, joskus voitte viettää vielä mieleisenne joulun:)

Äänestä

Totaa... mitä väärää on päivässä 23.11.?

Mummon perintökoru on tietenkin arvokkaampi kuin joku uusiokoru, mutta jos on nuoresta ihmisestä kysymys, niin ymmärtäähän harmin. Vähän outo perhekuvio tuo tuntuu olevan muutenkin, riitaisaa sakkia.

Äiti ei ehkä tullut ajatelleeksi asiaa loppuun asti, vaan keksi, että antaakin sen mummon vanhan korun. Itse olin ikionnellinen, kun joitakin vuosia sitten sain äidiltäni hänen vanhan kultaisen rannerenkaansa joululahjaksi. Muistan vielä sen joulun, kun äiti sai tuon rannerenkaan isältä. Tiedän sen tunnelatauksenkin, mikä siihen liittyi. Heillä oli ollut vaikea vuosi ja avioerokin oli ollut lähellä. Mutta sitten he saivat asiat sovituksi ja liitto jatkui, tämä oli 60-luvulla. Ja isä antoi äidille tuon kultakorun lahjaksi. Äiti ei sitä paljoakaan pitänyt, koska sitä ei oikein jokapäiväisenä koruna voi pitää, mutta arvosti kovasti. Itse olen pitänyt sitä tasan kaksi kertaa, juhlissa. Isä on jo manan majoilla ja äiti niin vanha, että ei enää koruja käytä. Minä pidän sen renkaan niin kauan, kunnes lahjoitan sen sitten jossain vaiheessa tyttärelleni. Tiedän, että hän osaa sitä myös arvostaa.

Kielokorun voit vielä saada, jopa itse ostaa, jos niin sitä himoitset, mutta mummon perintökoru on ainutlaatuinen. Ei kannata siitä mieltään pahoittaa, emme me kaikki aina osaa toistemme mieliksi olla.

Tulee ihan mieleen eräs naapurin perhe nuoruusajoiltani. Rikkaita ja ns. sivistyneitä ihmisiä, paikkakunnan kermaa, mutta niin riitaisia ja toisiaan vihaavia, etten ole ikinä sellaista muuten nähnyt. Kaikki tuhahtelivat toisilleen ja haukkuivat toisiaan joka välissä. Kaikki juhlat heillä oli aina sellaisia, että riitelivät hyvinkin äänekkäästi, mikään ei koskaan sujunut hyvin. Sukua oli aina paljon koolla, mutta kaikki ivailivat ja haukkuivat toisiaan ja tosi rumilla nimityksillä. Kun sen perheen lapset tuli aikuisiksi, he ei ole halunneet kuullakaan toisistaan mitään. Heillä oli minun ikäiseni tyttö, joka aina haukkui kaikki joululahjansa, niissä oli aina jotain vikaa. Siis ihan opittu malli, kun nyt sitä ajattelee.

Olet kaiketi nuori, joten pääset tuosta kuviosta irti jos itse niin tahdot. Mikset voisikin olla ensi jouluna vaikka ulkomaanmatkalla?

Äänestä

Oispa nyt tactical nuke

Äänestä

Sinulla ei ole minkään valtakunnan vaatimaa tai sanelemaa lakia viettä mitään juhlapäiviä tuossa seurassa. VARSINKAANkun jo niin hyvin kokemusten perusteella tiedät millaista tulee olemaan!
Halutessasi voit tavata noita ihmisiä arkipäivinä jolloin kaikki ovat erillään toisistaan ja ilman viinan sekoittamia aivoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joulupilalla kirjoitti:

Oli pakko tulla tänne purkamaan ajatuksia aiemmasta sekä tästä joulusta. Viime jouluna eräs perheenjäsenistäni oli jo aamusta asti todella vittumaisella ja riidanhaastaja päällä. Tilanne äityi ennen ruokaa siihen, että kävi käsiksi sisarukseeni ja jokainen vetäytyi tämän jälkeen omiin oloihinsa muutamaksi tunniksi. Loppuillasta kaikki oli ihan ok, mutta voin sanoa, että itselleni jäi traumat siitä joulusta. Tänä jouluna olin jo henkisesti valmistautunut jotain samantapaista tapahtuvan, mutta kun aatto sujui yllättävän rauhallisesti ja tunsin oloni onnellisemmaksi kuin pitkiin aikoihin kaikki romahti taas. Puolustin toista perheenjäsentäni kun tämä samainen henkilö alkoi huutamaan pienestä virheestä hänelle. Minä sain tästä kaiken paskan ja haukun niskaani ja herkkänä ihmisenä tämä veti mielen maahan samoin tein. Harmittaa kun joulu on ollut minulle tärkein juhla ja nyt jo kahtena jouluna perättäin ovat asiat menneet näin...
Olisi kiva kuulla onko kenelläkään vastaavanlaista menoa kotona vai olenko ainoa..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu