eroaminen reservistä tai armeijasta

Olenko maanpetturi jos haluan erota reservistä/armeijasta. Olen käynyt armeijan v.1997. Minulta on aselupa evätty mielenterveysongelmien vuoksi enkä ole saanut onneksi kutsua kertausharjoituksiin. Jos olisin saanut kutsun olisin sytyttänyt metsän palamaan kesäaikana. Eroan sen takia reservistä, sillä en halua joutua sotimaan, koska en halua olla mikään elukka eli raiskata siviiliväestöä ja ammuskella toisia ihmisiä varsinkaan omalla puolella olevia, koska aseet ovat väärissä käsissä varsin arvaamattomia.
11413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Et sinä järin välkystä porukasta ole lähtösin jos meinaat että armeijan toiminta on kuin ISIS ääliöiden.

Äänestä

Jos lääkärintodistus löytyy, niin lähetä alueen esikuntaan, niin ei tule enää ikinä mitään kutsuja...
Jos ilmoittaudut täydennyspalvelukseen, niin siinä on riskinä 50 v ikään saakka joutua viikon kurssille ja kertaamaan vaikka lattioiden jynssäystä.

Äänestä

Turhan eroat, jos noin kauan olet intin käynyt. Muutenkin kertauskutsu napsahtaa keskimäärin 20-35 vuotiaille, että niistä olisi oikeasti hyötyä. Negatiivista on, että joudut 5 päiväksi turhaan täydennyspalvekseen.

Äänestä

Eroa ihmeessä, se on pakkoarmeijan alasajoa.
Ehkä siirrymme lopultakin ammattiarmeijaan, kun ei meitä kukaan uhkaa.

Äänestä
  • "kun ei meitä kukaan uhkaa."

    Suomella on ollut yksi ja sama uhka kohta 100 vuotta, ja vieläkään joillekin ei ole mennyt perille, mikä se on. Vinkki: 1939-44.

    Äänestä

  • Olet hullu, meitä ei kukaan uhkaa. Hakeudu hoitoon ja ala syömään mielialalääkkeitä, keski-ikäinen mätisäkki.

    Äänestä

  • wefwef kirjoitti:

    Olet hullu, meitä ei kukaan uhkaa. Hakeudu hoitoon ja ala syömään mielialalääkkeitä, keski-ikäinen mätisäkki.

    Tais osua ja upota tuo viestini.

    Äänestä

  • hwsrgaas kirjoitti:

    Tais osua ja upota tuo viestini.

    Natsi -Saksa ei uhkaa meitä, sinä hullu mielipuolinen c- mies.

    Muista lääkkeet.

    Äänestä

  • wefwef kirjoitti:

    Olet hullu, meitä ei kukaan uhkaa. Hakeudu hoitoon ja ala syömään mielialalääkkeitä, keski-ikäinen mätisäkki.

    vieläkö olet yhtä varma?

    Äänestä

Ketään ei kiinnosta jos sinä eroat reservistä.

Äänestä

sä jo poustasit tollaisen viestin; taitaa olla aika taas ottaa pilleri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroonintistä kirjoitti:

Olenko maanpetturi jos haluan erota reservistä/armeijasta. Olen käynyt armeijan v.1997. Minulta on aselupa evätty mielenterveysongelmien vuoksi enkä ole saanut onneksi kutsua kertausharjoituksiin. Jos olisin saanut kutsun olisin sytyttänyt metsän palamaan kesäaikana. Eroan sen takia reservistä, sillä en halua joutua sotimaan, koska en halua olla mikään elukka eli raiskata siviiliväestöä ja ammuskella toisia ihmisiä varsinkaan omalla puolella olevia, koska aseet ovat väärissä käsissä varsin arvaamattomia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu