Murhasta syytetty 25 vuotias suonenjokelainen

Savon Sanomat 16.12.2015 18:52 (16.12.2015 20:16)

Syyttäjä vaatii suonenjokelaiselle 25-vuotiaalle miehelle elinkautista tuomiota murhasta, törkeästä pahoinpitelystä, kahdesta pahoinpitelystä ja ryöstöstä. Mies myönsi jo kuulusteluissa käyttäneensä vakavaa väkivaltaa uhrejaan kohtaan.

Lisäksi syyttäjä vaatii miehen 50-vuotiaalle isälle ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä pahoinpitelystä ja pahoinpitelystä.

Kaikki teot tapahtuivat Suonenjoella viime kesä–syyskuussa. Asiaa käsiteltiin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa koko keskiviikkopäivä.

Raaka teko

Henkirikos oli niin raaka ja väkivaltainen, että syyttäjä vaatii nuoremmalle miehelle tuomiota murhasta tapon sijasta.

Suonenjokinen 49-vuotias mies löytyi kotoaan kuolleena syyskuisena päivänä, kun uhrin veli meni käymään asunnolla. Vainaja makasi lattialla ja asunnossa oli runsaasti verta.

Tutkinnassa selvisi, että vainajan kallo oli murtunut vakavan väkivallan seurauksena.

Nuori mies kertoi kuulleensa joltain, että uhri tai hänen tuttunsa olisi aikonut pahoinpidellä häntä aiempien väkivallan tekojen vuoksi. Hän kertoi sen syyksi, miksi oli mennyt aamuyöllä uhrin asunnolle.

Kun uhri avasi asunnon oven, epäillyn syytetään lyöneen häntä 80 senttiä pitkällä laudan pätkällä mahaan. Keskellä yötä tapahtunut hyökkäys tuli yllättäen.

Kun uhri kaatui lattialle, nuori mies hakkasi hänen päätään lattiaan, löi useita kertoja laudalla sekä hyppi vielä maassa maanneen uhrin päällä.

Tien vierestä löytyi kätkö

Naapuri kertoi myöhemmin poliiseille kuulleensa jyskytystä asunnosta yöllä, mutta hän ei ilmoittanut siitä minnekään.

Kun poliisit seuraavana iltapäivänä saivat hälytyksen paikalle, uhri löytyi asunnosta kuolleena ja epäilty tekijä ulkoa Iisvedentieltä. Tien varrelta löytyi sivullisten havaintojen perusteella murhaan liittynyt piilo.

Poliisit löysivät lähimetsästä kätkön, johon oli piilotettu verinen matto, miesten kengät, kaksi veritahraista pyyhettä sekä Fairy-pesuainepullo.

Sama epäilty potki toisen uhrin

Epäilty ja uhri olivat kohdanneet julmissa merkeissä jo aiemminkin.

Viime juhannuksena nuori mies ja hänen isänsä oli päihtyneinä kävelemässä Peurankadulla, kun uhri oli tullut heitä vastaan kaverinsa kanssa.

Nuori mies potki ja löi uhria, joka pakeni paikalta ja hälytti poliisit.

Kun poliisit lopulta tulivat ilmoitettuun osoitteeseen, kadulta löytyi alastomaksi riisutettu ja pahoinpidelty uhrin kaveri, suonenjokinen mies.

Nuori mies oli humalapäissään saanut päähänsä nöyryttää tätä, joten hän oli riisunut ja repinyt vaatteet miehen yltä ja hakannut tämän erittäin pahoin.

Mies sai vakavia vammoja etenkin päähänsä, kun häneltä murtui useita kasvojen luita etenkin bootseilla potkimisen seurauksena. Näyttönä teoista ovatkin vammojen laatu sekä nuoren miehen pahoin vereentyneet bootsit.

– Olen humalapäissäni aggressiivinen ja väkivaltainen. En pysty sanomaan, monesti olen lyönyt tai potkinut, nuori mies kuvaili tekoaan kuulusteluissa.

Poliisille mies myös selitteli, että hänellä on tapana ”opettaa” muita ihmisiä, joiden väittää puhuneen hänestä pahaa kylillä. Mies selittikin milloin kenenkin puhuneen hänestä pahaa – oikeasti tai hänen luulemansa mukaan.

Vaatteista löytyi verta

Esitutkinnan mukaan myös isän epäillään osallistuneen juhannuksen aikaiseen pahoinpitelyyn, sillä hänen vaatteistaan löytyi verta ja toinen uhreista kertoi hänen osallistuneen tekoihin.

Pahoinpitelyn yhteydessä pahimmin hakatulta uhrilta myös ryöstettiin kännykkä ja rannekello. Molemmat löytyivät epäillyiltä miehiltä.

Lisäksi nuoren miehen syytetään lyöneen vielä yhtä muuta miestä aiemmin toukokuussa Suonenjoella.

Nuori mies oli viime kesänä vangittuna kuulustelujen ajan, mutta kun hän myönsi teot, hän pääsi vapaaksi odottamaan esitutkinnan valmistumista.

Se ei hillinnyt miestä, vaan seuraava epäily olikin sitten henkirikos. Oikeus käsitteli tapausta koko päivän ja antaa tuomionsa asiassa ensi viikolla sekä isälle että pojalle.
92482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Helvetin mukava näitä elukoita täällä elättää. Tuollaiset ihmisjätteet joutaisi jauhaa minkin rehuksi.

Äänestä

Tuo mies joka tuon hirvittävän teon teki ja joka myös pahoinpiteli nuo kaksi miestä silloin juhannuksena, on tällä paikalla tunnettu rettelöitsemisestä ja häiriökäyttäytymisestään, siellä missä on joku tästä perheestä, seuraa heti lukuisat eri ongelmat. Ne ovat yleensä väkivaltaan littyviä, tämä poppoo on tunnettu siitä että he ovat tekemisissä virkavallan kanssa jatkuvasti. No nyt ainakin yksi heistä tulee olemaan poissa pelistä aika kauan aikaa, toivottavasti ikuisuuden. Ei tuollaiset apinat meidän yhteiskuntaan tule koskaan integroitumaan, joten on parempi että tällaiset saastat korjataan talteen ja laitetaan lukkojen taakse.

Äänestä

Onko tää suku kotoisin Suonenjoelta? Kiinnostaa, koska olen muuttanut sieltä aikoinaan tyän perässsä etelään, ja suunnittele paluuta eläkepäivilläni. Onko se samaa sukua, joka tappoi vanhan kauppiaan 70-luvun alussa?

Äänestä

Kyllähän se täkäläistä kantaa on ainakin isän puolelta jo useammassa polvessa, emän puolesta ei tietoa, saattaapi olla vaikka sukurutsa.
Kauppiaan murhasta en muista kuulleeni, kerrotko lisää??

Äänestä

...Ja mikä parasta, isältä joka osallistui myös pahoinpitelyyn, ei poliisit korjannu ees metsästysaseita parempaan talteen!! :/

Äänestä

Onko tosiaan noin?

Äänestä
  • Kyllä. Metsällähän tuo käy!

    Äänestä

Liikaa auki netissä nämä joku lisää mä sanan puhehaku,tämä on miesten vaihtopuhe kirjoittelua syyttely.

Äänestä

Haloset muistaa tapahtuneen. Karma käy elämässä....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saman-kylän-asukas kirjoitti:

Savon Sanomat 16.12.2015 18:52 (16.12.2015 20:16)

Syyttäjä vaatii suonenjokelaiselle 25-vuotiaalle miehelle elinkautista tuomiota murhasta, törkeästä pahoinpitelystä, kahdesta pahoinpitelystä ja ryöstöstä. Mies myönsi jo kuulusteluissa käyttäneensä vakavaa väkivaltaa uhrejaan kohtaan.

Lisäksi syyttäjä vaatii miehen 50-vuotiaalle isälle ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä pahoinpitelystä ja pahoinpitelystä.

Kaikki teot tapahtuivat Suonenjoella viime kesä–syyskuussa. Asiaa käsiteltiin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa koko keskiviikkopäivä.

Raaka teko

Henkirikos oli niin raaka ja väkivaltainen, että syyttäjä vaatii nuoremmalle miehelle tuomiota murhasta tapon sijasta.

Suonenjokinen 49-vuotias mies löytyi kotoaan kuolleena syyskuisena päivänä, kun uhrin veli meni käymään asunnolla. Vainaja makasi lattialla ja asunnossa oli runsaasti verta.

Tutkinnassa selvisi, että vainajan kallo oli murtunut vakavan väkivallan seurauksena.

Nuori mies kertoi kuulleensa joltain, että uhri tai hänen tuttunsa olisi aikonut pahoinpidellä häntä aiempien väkivallan tekojen vuoksi. Hän kertoi sen syyksi, miksi oli mennyt aamuyöllä uhrin asunnolle.

Kun uhri avasi asunnon oven, epäillyn syytetään lyöneen häntä 80 senttiä pitkällä laudan pätkällä mahaan. Keskellä yötä tapahtunut hyökkäys tuli yllättäen.

Kun uhri kaatui lattialle, nuori mies hakkasi hänen päätään lattiaan, löi useita kertoja laudalla sekä hyppi vielä maassa maanneen uhrin päällä.

Tien vierestä löytyi kätkö

Naapuri kertoi myöhemmin poliiseille kuulleensa jyskytystä asunnosta yöllä, mutta hän ei ilmoittanut siitä minnekään.

Kun poliisit seuraavana iltapäivänä saivat hälytyksen paikalle, uhri löytyi asunnosta kuolleena ja epäilty tekijä ulkoa Iisvedentieltä. Tien varrelta löytyi sivullisten havaintojen perusteella murhaan liittynyt piilo.

Poliisit löysivät lähimetsästä kätkön, johon oli piilotettu verinen matto, miesten kengät, kaksi veritahraista pyyhettä sekä Fairy-pesuainepullo.

Sama epäilty potki toisen uhrin

Epäilty ja uhri olivat kohdanneet julmissa merkeissä jo aiemminkin.

Viime juhannuksena nuori mies ja hänen isänsä oli päihtyneinä kävelemässä Peurankadulla, kun uhri oli tullut heitä vastaan kaverinsa kanssa.

Nuori mies potki ja löi uhria, joka pakeni paikalta ja hälytti poliisit.

Kun poliisit lopulta tulivat ilmoitettuun osoitteeseen, kadulta löytyi alastomaksi riisutettu ja pahoinpidelty uhrin kaveri, suonenjokinen mies.

Nuori mies oli humalapäissään saanut päähänsä nöyryttää tätä, joten hän oli riisunut ja repinyt vaatteet miehen yltä ja hakannut tämän erittäin pahoin.

Mies sai vakavia vammoja etenkin päähänsä, kun häneltä murtui useita kasvojen luita etenkin bootseilla potkimisen seurauksena. Näyttönä teoista ovatkin vammojen laatu sekä nuoren miehen pahoin vereentyneet bootsit.

– Olen humalapäissäni aggressiivinen ja väkivaltainen. En pysty sanomaan, monesti olen lyönyt tai potkinut, nuori mies kuvaili tekoaan kuulusteluissa.

Poliisille mies myös selitteli, että hänellä on tapana ”opettaa” muita ihmisiä, joiden väittää puhuneen hänestä pahaa kylillä. Mies selittikin milloin kenenkin puhuneen hänestä pahaa – oikeasti tai hänen luulemansa mukaan.

Vaatteista löytyi verta

Esitutkinnan mukaan myös isän epäillään osallistuneen juhannuksen aikaiseen pahoinpitelyyn, sillä hänen vaatteistaan löytyi verta ja toinen uhreista kertoi hänen osallistuneen tekoihin.

Pahoinpitelyn yhteydessä pahimmin hakatulta uhrilta myös ryöstettiin kännykkä ja rannekello. Molemmat löytyivät epäillyiltä miehiltä.

Lisäksi nuoren miehen syytetään lyöneen vielä yhtä muuta miestä aiemmin toukokuussa Suonenjoella.

Nuori mies oli viime kesänä vangittuna kuulustelujen ajan, mutta kun hän myönsi teot, hän pääsi vapaaksi odottamaan esitutkinnan valmistumista.

Se ei hillinnyt miestä, vaan seuraava epäily olikin sitten henkirikos. Oikeus käsitteli tapausta koko päivän ja antaa tuomionsa asiassa ensi viikolla sekä isälle että pojalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu