Auttakaa (kyse 3-vuotiaasta tytöstä)

Meillä on aivan ihana pieni prinsessa joka osaa olla myös voimakastahtoinen, asioista täytyy muistuttaa, komentaa, kieltää moneen kertaan kun muuten ei mene perille. Joskus kun osaa oikein venyttää omaanikin pinnaa niin pitkälle että hermostun (on voinut huutaa minulle, kieltäytyä, vastustella jostain asiasta) niin sitten tavallaan syyttää minua siitä kun hermostuin, kysyy että 'miksi äiti olet vihainen' ym. ikään kuin minulla ei ole syytä hermostua vaikka hän itse käyttäytyy huonosti. Kun selitän asian, niin vaikuttaa ymmärtävänsä mutten ole varma ymmärtääkö.

Hän on vähän muutenkin sellainen taivaanrannanmaalari, on usein omissa ajatuksissaan eikä suostu menemään aina edes ulos. Häiriintyy hälinästä helposti ympärillään ja saattaa sanoa ihmisjoukon puheensorinan keskellä 'olkaa hiljaa' muttei sentään korviaan peitä. Silti on itse aina äänessä, hölisee ihan kaikesta ilman mitään suodatinta kummallisiakin juttuja ja jotka omasta mielestään ovat mukamas hauskoja. Usein ilmaisee oman tahtonsa kieltäytymällä ja joskus isoin raivarein ja tytöllä on myös todella voimakas ääni. Jää jumiin johonkin ajatukseen ja hokee sitä sitten kokoajan, eikä aina riitä että reagoi siihen vaan jatkaa ihan vain huvikseen. Esim. Jos näkee jonkun vanhan miehen kulkevan ohi: 'tuolta tulee pappa (tervehdin tätä miestä) hei tuolla on pappa, pappa hehehe pappa'. Tätä ilmenee myös kun on ahdistunut että jankkaa jotain asiaa itku silmässä.

Leikit hänellä on erikoisia, siis että esim. Nukkekodin tuoli on leivos ja antaa sen minulle 'syötäväksi' ym. Ja sitten yhtäkkiä norsu tulee ja räiskyttää vettä päälle ja menee takaisin kotiin. Vaikea sisäistää itseään tällaisiin leikkeihin joissa ei ole mitään logiikkaa... Leikin kyllä tytön kanssa mutta jotenkin väsyn tällaiseen kun se on niin intensiivistä, yksityiskohtaista ja erikoista. Tyttö on siis ainut lapsi ja vaatii että on leikkikaverina, eikä oikein osaa yksin leikkiä kuin vähän aikaa kerrallaan.

Osaa kuitenkin hyvin pukea jo vaatteensa, housut menee (usein vain väärinpäin) sukatkin mutta nekin yleensä miten sattuu. Sanokaa onko lapseni normaali? Olen miettinyt olisiko mahdollista että hänellä on lievää aistiyliherkkyyttä..? Kokee asiat niin voimakkaana, pelkää edelleen imuria ja jotenkin lamaantuu kun on taustameteliä vaikka olemme moneen kertaan sanoneet ettei niistä tarvitse välittää.

Miten voin suhtautua tällaiseen 'yliherkkään' lapseen... Hermot ovat kireällä minulla itsellänikin kun arki ei suju.
4159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Liian pitkä teksti. Voisitko kiteyttää.

Äänestä

Millä lailla? Laitoin kyllä kappalejaot...

Äänestä

Kuulostaa normaalilta. voithan kokeilla lukea paljon, niin oppii hiljentymään ja kuuntelemaan. sinun pitää vanhempana näyttää miten olla ja käyttäytyä. Helpompi aina sanoa mutta se on aika totta ettei itsellä saa pinna palaa.

Älä anna liikaa sokeria ja älä anna pelikoneita

Äänestä

Tuo kuulostaa ihan normaalilta kolmevuotiaalta.Uhmat sun muut oikut..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ainoanäiti kirjoitti:

Meillä on aivan ihana pieni prinsessa joka osaa olla myös voimakastahtoinen, asioista täytyy muistuttaa, komentaa, kieltää moneen kertaan kun muuten ei mene perille. Joskus kun osaa oikein venyttää omaanikin pinnaa niin pitkälle että hermostun (on voinut huutaa minulle, kieltäytyä, vastustella jostain asiasta) niin sitten tavallaan syyttää minua siitä kun hermostuin, kysyy että 'miksi äiti olet vihainen' ym. ikään kuin minulla ei ole syytä hermostua vaikka hän itse käyttäytyy huonosti. Kun selitän asian, niin vaikuttaa ymmärtävänsä mutten ole varma ymmärtääkö.

Hän on vähän muutenkin sellainen taivaanrannanmaalari, on usein omissa ajatuksissaan eikä suostu menemään aina edes ulos. Häiriintyy hälinästä helposti ympärillään ja saattaa sanoa ihmisjoukon puheensorinan keskellä 'olkaa hiljaa' muttei sentään korviaan peitä. Silti on itse aina äänessä, hölisee ihan kaikesta ilman mitään suodatinta kummallisiakin juttuja ja jotka omasta mielestään ovat mukamas hauskoja. Usein ilmaisee oman tahtonsa kieltäytymällä ja joskus isoin raivarein ja tytöllä on myös todella voimakas ääni. Jää jumiin johonkin ajatukseen ja hokee sitä sitten kokoajan, eikä aina riitä että reagoi siihen vaan jatkaa ihan vain huvikseen. Esim. Jos näkee jonkun vanhan miehen kulkevan ohi: 'tuolta tulee pappa (tervehdin tätä miestä) hei tuolla on pappa, pappa hehehe pappa'. Tätä ilmenee myös kun on ahdistunut että jankkaa jotain asiaa itku silmässä.

Leikit hänellä on erikoisia, siis että esim. Nukkekodin tuoli on leivos ja antaa sen minulle 'syötäväksi' ym. Ja sitten yhtäkkiä norsu tulee ja räiskyttää vettä päälle ja menee takaisin kotiin. Vaikea sisäistää itseään tällaisiin leikkeihin joissa ei ole mitään logiikkaa... Leikin kyllä tytön kanssa mutta jotenkin väsyn tällaiseen kun se on niin intensiivistä, yksityiskohtaista ja erikoista. Tyttö on siis ainut lapsi ja vaatii että on leikkikaverina, eikä oikein osaa yksin leikkiä kuin vähän aikaa kerrallaan.

Osaa kuitenkin hyvin pukea jo vaatteensa, housut menee (usein vain väärinpäin) sukatkin mutta nekin yleensä miten sattuu. Sanokaa onko lapseni normaali? Olen miettinyt olisiko mahdollista että hänellä on lievää aistiyliherkkyyttä..? Kokee asiat niin voimakkaana, pelkää edelleen imuria ja jotenkin lamaantuu kun on taustameteliä vaikka olemme moneen kertaan sanoneet ettei niistä tarvitse välittää.

Miten voin suhtautua tällaiseen 'yliherkkään' lapseen... Hermot ovat kireällä minulla itsellänikin kun arki ei suju.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu