Tosin kaksi mätämunaa löytyy suomalaismeppien joukosta: Petri Sarvamaa sekä Henna Virkkunen. Heillä on ilmeisesti paljon kansainvälisten suuryhtiöiden osakkeita. Kaikki, mitä jää viivan alle jää, kilahtaa osinkoina heidän kirstuunsa. Ei yritysten voittoja kannata antaa "sosialisoida" yhteiskunnan hyväksi. Maksakoot palkansaajat, kuluttajat ja eläkeläiset yhteiskuntien ylläpitoon tarvittavat varat. Me nautimme vapaamatkustamisesta. Näin he ilmeisesti järkeilevät.
Vielä pitää mainita, että molemmat mepit ovat kokoomuslaisia. Kokoomus onkin profiloitunut veroparatiiseja puolustavana puolueena koko ajan, kun veroparatiiseista on käyty keskustelua.
Vielä pitää mainita, että molemmat mepit ovat kokoomuslaisia. Kokoomus onkin profiloitunut veroparatiiseja puolustavana puolueena koko ajan, kun veroparatiiseista on käyty keskustelua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tosiaan Sirpa Pietikäinen kannatti veroparatiisien kitkemistä. Tätä ei pidä lukea Kokoomuksen eduksi, vaan päinvastoin. Hän toimi Kokoomuksen periaatteita vastaan.
Pietikäinen on niitä ainoita kokoomuslaisia, joita palkansaaja voi äänestää - tekemättä itselleen hallaa. Hän olisi päässyt Suomessakin pitkälle politiikassa ollessaan ympäristöministeri. Sauli Niinistö kuitenkin kampitti. Siihen loppui Pietikäisen ura Suomessa. Nytkin hän oli puoluettaan vastaan - mutta aivan tavallisten ihmisten puolella.