Kempeleessä toiminta lähtenyt käsistä

Suomessa toimii myös eräs yhteisö. Se kyykyttää yleensä työttömiä. Heikompiosaisia. Etenkin alkoholin käyttäjät ovat helppoja kohteita.

Ensin uhrista kerätään tietoa. Sitten järjestetään tilanteita missä saadaan uhri näyttäytymään huonossa valossa. Kerätään yhteisöön paljon vihaa tätä henkilöä kohtaan. Vuosiakin kerätään/rakennetaan kuvaa tästä kohteesta.

Tässä vaiheessa ihminen on menettänyt ihmisarvonsa. Tämä ihminen on kuin koira joka vetää pyllyä pitkin lattiaa. Kaikki näkee kärsimyksen muttei toimita. Yleensä tämä ajaa kohteen joko itsemurhaan, vankilaan tai sairaalaan.

Toiminta tehdään niin että sitä omahdoton todistaa. Yritetään ajamaan uhri poliisille kertomaan sekavia ja sitä kautta saada henkilölle harhaisen paperit. Mielisairaus papereihinsa.

En kirjaa ala kirjoittamaan mutta yhteisölle joka mukana niin tiesittekö että verhon takana on myrkytettyjä lapsia. Raiskauksia ja paljon ylilyöntejä. Sitä ei teille näytetä mutta oletta silti osallisena rikoksissa.

Sielunne tietää tämän ja tekemättä jättämiksenne jättää teihin ikuiset arvet.

Se on sosiaalipornoa tuhota vihamiehiä pohjalle ja sitten muka pelastaa heidät sieltä. Se ei ole totuus. Uskaltakaa kyseenalaistaa ja järkevillä nyt itse.

Ihan teidän sielunne hyvinvoinnin takia.

Muistakaa sosiaalisenmedian aikakautena totuus tulee vielä esiin missä oletta olleet mukana. Kuinka te soitatte sen läheisillenne. Luuletteko että totuuden voi piilottaa internetistä.

Kuvia jo vuotanut aiheesta muokattuna esim. Ylilauta sivustolle.

Ylimielisyytenne suorastaan huutaa paljastamaan asian julki.
8205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Totuushan tuo on.

Itseasiassa tämä massapostaus saanut erittäin paljon huomiota. Tarkoitushan oli vain herättää keskustelua mikä näyttänee toimivan. En toivo yhteisössä normaalien ihmisten joutuvan syntipukiksi.

Keskustelua yhteisön sisällä. Monta kynnystä on kuitenkin ylitetty salassa. Ei yhteisö pysyisi kasassa jos kaikilla olisi vapaa pääsy totuuteen. Asiasta on syntynyt keskustelua Facebook ja muilla alustoilla. Kiitos siitä teille.

Äänestä

Tottuus on tämä, että suomalaiset ovat liian laiskoja, lihavia ja selkärangattomia tehdä mitään muuta kuin selailla kännykkällä ja tilata taas toinen pizza.
Tämä pakolais tilanne (Somalit täällä jo 24 vuotta!) on ollut monta kuukautta jo, eikä toiminta näkkynyt.

Äänestä
  • Näin on. Paskahousut ei saa aikaan mitään muuta kuin lisää paskaa.
    Luuletteko muka omistavanne asuntonne? Ette te edes sitä omista, vaan kunta sen omistaa. Te vain olette vuokralla siinä. Maksatte vuokraa kiinteistöveron, jätemaksujen, vesimaksujen ynnä muitten muodossa ettekä edes huomaa sitä kun tuijotatte vain sitä TV:n ulostetta. Vesimaksut ja jätemaksut kuuluisi maksaa todellisten kustannusten mukaan - jos ei kulu vettä ja jos ei tule jätettä, ei pitäisi tulla maksujakaan. Silti niitä vain tulee.
    Paskahousut maksavat tyhjästä joka vuosi yhä enemmän. Paskahousut eivät saa edes oman kylän kusettajapoliitikkoja ruotuun, demokratiaan, muista vispilöistä puhumattkaan. Pentujakin vain paritetaan koulussa, mutta eipä ole yhdessäkään paskahousussa miestä palauttamaan kuria ja järjestystä opettajille. Mielenosoitus muka oli, mutta mahtuuhan maailmaan ääntä. Mitään konkreettista eivät paskahousut uskalla tehdä vaikka heitä on monikymmen- tai -satakertaisesti kusettajiin verraten. Paskahousut on paskahousuja ja lisää paskaa vain tunkevat!

    Äänestä

Nuo kulttuurimarxistien jälkeläiset ovat jokapaikassa rällästämässä ja rötöstelemässä, sitten itketään kun setä ampuu ja Kumipallonaluoksespompin kimmoke lorahtaa pullottavaan ääliösilmään.

LASTEN Raiskaukset ja hyväksikäytöt kuuluu oleellisena osana aatteeseen.

Saasta olisi laukaistava pois.

Äänestä

  • Tutulta.vieksahtaa kirjoitti:

    Oliko tuokin Pollliisi Kempeleestä? Niitähän kierrätetään paikkakunnalta toiselle, ettei rikokset paljastuisi.
    Linkki tuohon: http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=13033.0

    seraiskattu poliisi oli se paksuperseinen ja kalju nettipoliisi, joka tunkee itsensä joka paikkaan. Siinä sitä onkin leuhkaa poliisinpaskareikää maahantunkeutujien nautiskeltavaksi. Noille perseraiskaajamatuille täytyy heti antaa turvapaikka jonon ohi... niinhän se ministeri Orpokin äsken TV:ssa sanoi.

    Äänestä

Onko jehovat? Ne toimii noin ja varokaa niitä.

Äänestä

Kempele on tiettävästi pieni, kaunis, idyllinen suomalainen tiivis yhteisö. Juuri sellainen, mistä kaikki suomalaiset olemme saaneet nauttia, ainakin nähneet, aina vuoteen 2015 asti.

Suomesta on tullut kehitysmaa ja eläintarha.

Lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat vaatimaan vastauksia, syyttämään sukupolveamme ratkaisuista.

Suuri(n) osa suomalaisista ei ole halunnut Suomea pilattavan tällä tavoin, ei mistään hinnasta, ei .... ikinä.

Maassamme myös asuu ja elää vielä ainakin yksi veteraani, jolla on muisti tallella. Milloin menet - yksinvaltiasministeri - selittämään nämä maahanmuuttoratkaisut ja pakolaispoliittiset ratkaisut Hänelle kasvotusten ?

Kempeleellä kaikki tuntevat ja tietävät toisensa. Onko Sinussa MIESTÄ tavata kylän miehet ja naiset kasvotusten ?

Maanpetturuus on rikos monessa maassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunnan.asiat.pilalla kirjoitti:

Suomessa toimii myös eräs yhteisö. Se kyykyttää yleensä työttömiä. Heikompiosaisia. Etenkin alkoholin käyttäjät ovat helppoja kohteita.

Ensin uhrista kerätään tietoa. Sitten järjestetään tilanteita missä saadaan uhri näyttäytymään huonossa valossa. Kerätään yhteisöön paljon vihaa tätä henkilöä kohtaan. Vuosiakin kerätään/rakennetaan kuvaa tästä kohteesta.

Tässä vaiheessa ihminen on menettänyt ihmisarvonsa. Tämä ihminen on kuin koira joka vetää pyllyä pitkin lattiaa. Kaikki näkee kärsimyksen muttei toimita. Yleensä tämä ajaa kohteen joko itsemurhaan, vankilaan tai sairaalaan.

Toiminta tehdään niin että sitä omahdoton todistaa. Yritetään ajamaan uhri poliisille kertomaan sekavia ja sitä kautta saada henkilölle harhaisen paperit. Mielisairaus papereihinsa.

En kirjaa ala kirjoittamaan mutta yhteisölle joka mukana niin tiesittekö että verhon takana on myrkytettyjä lapsia. Raiskauksia ja paljon ylilyöntejä. Sitä ei teille näytetä mutta oletta silti osallisena rikoksissa.

Sielunne tietää tämän ja tekemättä jättämiksenne jättää teihin ikuiset arvet.

Se on sosiaalipornoa tuhota vihamiehiä pohjalle ja sitten muka pelastaa heidät sieltä. Se ei ole totuus. Uskaltakaa kyseenalaistaa ja järkevillä nyt itse.

Ihan teidän sielunne hyvinvoinnin takia.

Muistakaa sosiaalisenmedian aikakautena totuus tulee vielä esiin missä oletta olleet mukana. Kuinka te soitatte sen läheisillenne. Luuletteko että totuuden voi piilottaa internetistä.

Kuvia jo vuotanut aiheesta muokattuna esim. Ylilauta sivustolle.

Ylimielisyytenne suorastaan huutaa paljastamaan asian julki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu