JÄRKYTTÄVÄ PAIKKA Adam & Eve Kynsihuolto Sellossa

Adam & Even kynsihuolto, Leppävaaran Sellossa, oli JÄRKYTTÄVÄ kokemus! Paikka on ällöttävän likainen, ahdas pieni koppi. Ergonomisesti oli kamala istua tuolilla selkä kasassa ja polveet suussa. Työpöytänä, jonka ääressä jouduin olemaan asiakkaana, on lasikaappi.

Palvelu oli ALA-ARVOISTA!! Heti ensimmäisenä tämä tummatukkainen kynsihuoltaja aloitti valituskuoron kuinka hän joutuu tekemään töitä kello yhdeksään ilman taukoa. Seuraavaksi hän alkoi arvostella tyyliä jollaisiksi kynnet halusin. Hiomalaitetta hän käytti niin kovalla teholla että olin hyppiä tasajalkaa kivusta kynnen ylikuumenemisessa. Kynsinauhat hän halusi leikata vanhanaikaiseen tyyliin ja suuttui kun kieltäydyin tietäen että kynsinauhani tulehtuvat helposti. Kaikki asiakkaat kuulemma haluavat niin. No mutta yksi on, joka ei halua ja se olen minä! Seuraavaksi hän totesi että työnnetään sitten nauhat. Kyllä se hänelle sopii ja runnoi kynsinauhani kasaan niin, että ne ovat vieläkin herkät. Kun osoitin tyytymättömyyteni hänen käytöstään kohtaan, hän lopetti työt kesken ja kysyi vihaisesti: "Tehdäänkö työ loppuun? Muru, sun täytyy luottaa muhun." Järkyttävää! En voinut lähteä kesken pois kun ei tuulesta saa temmattua uuttakaan ja massa oli jo hiottu kynneltä pois. Lopputulos on kaikkea muuta kuin mitä halusin, sillä hän ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta kuunnella minua asiakkaana. Hän otti asenteen kuinka on instragamin seuratuin. Niin kuin se kertoisi jotain ammattitaidosta?? Palvelualalla itse olevana en voi uskoa, kuinka joku voi olla niin ylimielinen ja töykeä piiloutumalla vielä näennäisen, instagramissa saadun suosion taakse. JÄRKYTTÄVÄÄ! EN SUOSITTELE
87277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

hinta ja laatu kulkee käsikädessä

Äänestä

ne seuraajat lie iältään suurin osa jtn pikkutyttöjä joille merkitsee vain kasa roinaa kynnen päällä? En tiedä, kunhan arvelen vain.

Äänestä
  • Olisinpa lukenut tämän ennen kuin varasin.. ihan järkkyä "palvelua" oli, ei tarvitse mennä ikinä uudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisinpa lukenut tämän ennen kuin varasin.. ihan järkkyä "palvelua" oli, ei tarvitse mennä ikinä uudestaan.

    Olin juhlameikissä siellä.En suosittele; niin huonoa palvelua,meikkaaja hidas ja meikit kuin mummolan kaapeista,ei ammattilaistasoa.Teki pohjaa niin kauan,ettei ehtinyt paljon muuta ollenkaan.En tiennyt,että tämäntyyppisiä paikkoja vielä on,alalla kuitenkin kova kilpailu.Hinta 68 e vastineeksi ei mistään.Voisin kuvitella asiakkaan järkytyksen esim.häämeikkipäivänä..
    Kiitos ei.

    Äänestä

Samanlainen kokemus. Työntekijä tuskaili esim meikatessaan minulle silmän rajauksia, vaikka kukaan muu ei ole ennen valitellut sitä. Sanoi vielä, ettei ne edes sovi minulle, vaikka juuri ne korostavat oikein laitettuna tosi hyvin silmiäni. Ei enää ikinä tähän paikkaan!

Äänestä

Erittäin hyvä työn jälki ja asiakaspalvelu erinomaista. Vaikka olin puoli tuntia myöhässä, sain sekä akryylikynnet että geelauksen varpaankynsiin. Suosittelen lämpimästi!

Äänestä

No näinpä kävi minullekin. Mykistyin järkytyksestä, kun varpaankynnet ehdittiin nyrhiä kolmiomaisiksi ja kynsinauhat hiottiin ja leikeltiin niin, että yhdestä varpaasta valui veri.
Olen pari vuotta sitten käynyt kys paikassa ja kaikki meni hyvin. Mutta tämä oli kyllä viimeinen kerta. Että harmittaa, kun tulinkaan menneeksi sinne!!!!

Ei voi suositella kenellekään.

Äänestä

Ihan samaa mulla, kävin laittamassa geelikynnet ja tämä tumma tukkainen nainen joka on paikan ainoa kynsien tekijä oli järkyttävä. Nauroi unelma-ammatilleni ja kaikelle mahdolliselle. Lopputulos oli epätasainen ja hyvin kiireellä tehty. En ole käynyt uudestaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JärkyttynytAsiakas kirjoitti:

Adam & Even kynsihuolto, Leppävaaran Sellossa, oli JÄRKYTTÄVÄ kokemus! Paikka on ällöttävän likainen, ahdas pieni koppi. Ergonomisesti oli kamala istua tuolilla selkä kasassa ja polveet suussa. Työpöytänä, jonka ääressä jouduin olemaan asiakkaana, on lasikaappi.

Palvelu oli ALA-ARVOISTA!! Heti ensimmäisenä tämä tummatukkainen kynsihuoltaja aloitti valituskuoron kuinka hän joutuu tekemään töitä kello yhdeksään ilman taukoa. Seuraavaksi hän alkoi arvostella tyyliä jollaisiksi kynnet halusin. Hiomalaitetta hän käytti niin kovalla teholla että olin hyppiä tasajalkaa kivusta kynnen ylikuumenemisessa. Kynsinauhat hän halusi leikata vanhanaikaiseen tyyliin ja suuttui kun kieltäydyin tietäen että kynsinauhani tulehtuvat helposti. Kaikki asiakkaat kuulemma haluavat niin. No mutta yksi on, joka ei halua ja se olen minä! Seuraavaksi hän totesi että työnnetään sitten nauhat. Kyllä se hänelle sopii ja runnoi kynsinauhani kasaan niin, että ne ovat vieläkin herkät. Kun osoitin tyytymättömyyteni hänen käytöstään kohtaan, hän lopetti työt kesken ja kysyi vihaisesti: "Tehdäänkö työ loppuun? Muru, sun täytyy luottaa muhun." Järkyttävää! En voinut lähteä kesken pois kun ei tuulesta saa temmattua uuttakaan ja massa oli jo hiottu kynneltä pois. Lopputulos on kaikkea muuta kuin mitä halusin, sillä hän ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta kuunnella minua asiakkaana. Hän otti asenteen kuinka on instragamin seuratuin. Niin kuin se kertoisi jotain ammattitaidosta?? Palvelualalla itse olevana en voi uskoa, kuinka joku voi olla niin ylimielinen ja töykeä piiloutumalla vielä näennäisen, instagramissa saadun suosion taakse. JÄRKYTTÄVÄÄ! EN SUOSITTELE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu