Juha Sipilä - pääministeri Jumalan armosta

Eihän_pääministeri
8.12.2015 3:47

Juha Sipilän ulkonäössä ole mitään vikaa. Rehellinen katse jo vaikuttaa paljon siihen, millaisen vaikutelman saamme hänen ulkonäöstään.

Myös on merkillepantavaa, että päämninisteri Juha Sipilä ei aloita sanottavaansa "no"-sanalla niin kuin yhdeksän kymmenestä suomalaisesta. Lisäksi hän on kitkenyt sanomisistaan "niiku"-sanan täydellisesti. Tässä ohessa pieni vihje pääministerille: Säädettäköön laki, että jokaisesta YLEn haastettelussa lausutusta no-aloituksesta ja niiku-sanasta on maksettava valtiolle no-niiku -vero. Tämäkin auttaa Suomen kuntoonlaittamisessa. (Ylen toimittajista tämä no-niiku -tauti on saatu parannetuksi lähes kokonaan.)

Juha Sipilän osana vain on ollut tulla pääministeriksi poikkeuksellisen vaikeina aikoina. Hän yrittää parhaansa. Olen varma, että kaikki lestadiolaisetkin tukevat Juha Sipilää, koska hyvin ymmärtävät, että eihän ole esivaltaa muuta kuin Jumalalta.

Eihän Juha Sipilä pääse eroon lestadiolaisuudestaan. Hänen juurensa ovat Pohjanmaan rauhansanalaisuudessa. Siellä on paljon sydämen kristittyjä. Pääministeri Juha Sipilän vanhemmat ovat nykyisin vanhoillislestadiolaisia, mikä on kunnioitettava asia. Olen varma, että pääministerin vanhemmat joka päivä - lakkaamatta! - rukoilevat poikansa sekä koko Suomen kansan puolesta. Ei se rukous ole hurskasta hymistelyä ja semmoista teatteria, joka maailmassa voitaisiin suurella ryminällä panna merkille, vaan hiljaista huokausta Jumalan puoleen, minkä kaikkivaltias Jumala kyllä kuulee.
8186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

JS luvannut kuulemani mukaan ostaa koko Pohjois-Suomen, ja majoittaa, kouluttaa, sivistyttää loppuelämänsä tätä valtakuntaansa henkilökohtaisesti - pyydettyään eroa ministerin tehtävistä.

Sitä ennen vaadimme rajat kiinni. Nykyiset olennot hoidettakoon luonnollisen poistuman kautta Sipilän johtamien ja omistamien päivä-iltapäivä-vanhushoitokerhojen tahoilta tai muin ulkopoliittisin laillisin keinoin.

Vastuun on halunnut kantaa pääministerimme.

Suomen Johto (JS) antoi kutsun omalla nimellään, mediassa, koko maailmalle. Hän siis ristinsä myös kantakoon omassatunnossaan ja yöunissaan - koko loppuelämänsä.

Äänestä
  • sanottuon

    28.12.2015 12:48










    Geeniperimästä kun on nyt tähän tultu, olisko nyt näin että nämä meidän kolme ässää ajamassa tänne saksalaisen ss kenun kehittämää lebsensdorn

    rotujen kehittämis ohjelmaa. Tänne on otettu 35000 tuhatta nuorta miestä

    parhaassa pano iässä, olisiko tuotettu rodunjalostukseen. Saksassa sai soltut

    painaa lupaa kysymättä, nyt nämä mokkakullit käytävät samoja oikeuksia.

    Ison ässän uskomushan sopii hyvin tähän suvunjatkamiseem ilman mitään

    rajoituksia. Kysymys vain koska ruvetaan rakentamaan näitä lebsensborn

    synnytyssairaaloita , kun mokkakullit pääsee oikein vauhdilla pillun makuun.

    Tulee geenit kuntoon

    Äänestä

Haloo Helsinki.

Kuinka kattava työterveyshuoltosopimus mahtaa ministereillä olla Suomessa ? Onko nyt liikaa menty terveyden-sairaudenhuollosta säästämään ?

Kuuluuko näkö-, kuulo-, kuulemisenymmärtäminen/kin) varmasti mukaan, ja ynnä gyne, hammashuolto (mukaanlukien proteesit) ja ja ja ja psyykkinen huolto kaikkinensa, tarkkaavaisuus-, lukien ajan-, paikan-, ymmärtämisen , tyylitietoisuuden tajun ja ennekaikkea ns. REALITEETTITAJUN TARKASTUS EDES VUOSITTAIN ? En halua vaivata, mut kaipa joku ymmärtää mitä tarkoitan.

No entä fyysiset lankkuharjoitteet ynnä paukkuharjoitteet , juu nehän ne määrääviä on älykkyyden toteutuksessa yhteiskunnan hyväksi huippuviroissakin, kuten esim. pääministeri.

Onko mahdollista, että sairas ihminen joutuisi työskentelemään johtotehtävissä kovan paineen alla (elämä tuo kaikkea eteen) - ILMAN SAIRAUDENTUNTOA ?

Ministeri voi esim, kärsiä vaikeista asioista, eikä muka tunnu mikään missään. OMG. Rahaa on ja ihmisiä kaatuu, paitsi vaimo. Johtotehtävä kutsuu niin maanperusteellisesti, että vaan on aina aina kivaa johtaa, ja lähimmätkin tykkää.

Äänestä

LESTADIOLAINEN HURMOSPAPPI SIPILÄ, MAMUJEN ja rikkaiden AUTTAJA?? VITULOINNIN JA TYÖLÄISNAISTEN VIHAAJA?? EI MUUTA LESTU LUKEMAAN TIILEN PÄITÄ; JEESUKSEN KRISTUKSEN VEREEN ALLAH??

Äänestä

Jopas Jumalakin tarttui tähän kepulaisten ylimielisyyteen ja huomasi kuka/ketkä yrittää tehdä rahaa pakolaisilla!

Kepulaisten kannatus laskee, normaali-Suomalaiset eivät hyväksy, että heitä alistetaan viemällä.ihmisavokin.

Äänestä

Katse kuumeinen, maaninen, onko kuulo kunnossa, kuuluuko harhaääniä, vaiko vaikkua vain korvissa ??? Kansa huutaa, eikö kuulu vai etkö ymmärrä kuulemaasi ?

Pakkotarkastukseen laajaan työterveyshuollon tarkastukseen, ministeriössä luulisi olevan joka vaivan erikoisproffat käytettävissä vaikeissa tapauksissa todentamassa...

Äänestä

Sipilä voi tehdä mitä vain, eikä synnin taakka paina. Hän saa kaiken anteeksi kun nostaa kätensä Rauhayhdistyksen seuroissa.
Yhtään ei kaduta mamujen kutsuminen. Virhehän se oli, mutta nyt anteeksi annettu.
Nyt voi tehdä lisää kiusaa äänestäjilleen ja muille työn raskauttamille.
Sen sanon, että jokainen raiskaus olkoon naula Sipilän arkkuun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


A_R_Mollinen kirjoitti:

Eihän_pääministeri
8.12.2015 3:47

Juha Sipilän ulkonäössä ole mitään vikaa. Rehellinen katse jo vaikuttaa paljon siihen, millaisen vaikutelman saamme hänen ulkonäöstään.

Myös on merkillepantavaa, että päämninisteri Juha Sipilä ei aloita sanottavaansa "no"-sanalla niin kuin yhdeksän kymmenestä suomalaisesta. Lisäksi hän on kitkenyt sanomisistaan "niiku"-sanan täydellisesti. Tässä ohessa pieni vihje pääministerille: Säädettäköön laki, että jokaisesta YLEn haastettelussa lausutusta no-aloituksesta ja niiku-sanasta on maksettava valtiolle no-niiku -vero. Tämäkin auttaa Suomen kuntoonlaittamisessa. (Ylen toimittajista tämä no-niiku -tauti on saatu parannetuksi lähes kokonaan.)

Juha Sipilän osana vain on ollut tulla pääministeriksi poikkeuksellisen vaikeina aikoina. Hän yrittää parhaansa. Olen varma, että kaikki lestadiolaisetkin tukevat Juha Sipilää, koska hyvin ymmärtävät, että eihän ole esivaltaa muuta kuin Jumalalta.

Eihän Juha Sipilä pääse eroon lestadiolaisuudestaan. Hänen juurensa ovat Pohjanmaan rauhansanalaisuudessa. Siellä on paljon sydämen kristittyjä. Pääministeri Juha Sipilän vanhemmat ovat nykyisin vanhoillislestadiolaisia, mikä on kunnioitettava asia. Olen varma, että pääministerin vanhemmat joka päivä - lakkaamatta! - rukoilevat poikansa sekä koko Suomen kansan puolesta. Ei se rukous ole hurskasta hymistelyä ja semmoista teatteria, joka maailmassa voitaisiin suurella ryminällä panna merkille, vaan hiljaista huokausta Jumalan puoleen, minkä kaikkivaltias Jumala kyllä kuulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu