Pakolaiset vie isot blondinaiset

Nopeita poikia nuo pakolaiset kun niin monella näkyy jo kainalossa iso vaalea nainen. Siellä vastaanottokeskuksessakin ollut kova kisa henkilökunnan ja ilmaisten vapaaehtoisten kesken kuka saa minkäkin nappisilmän omakseen. Ensi kesänä syntyy suuri määrä mulattilapsia eli kyseessä Plan B.
Plan A on se että saisi pakolais-statuksen mutta asiaa kannattaa varmistaa sillä että pullauttaa pullat uuniin muhimaan ja välttelee pakkopalautusta niin aikanaan saa jäädä kun on perhekin.

Pakolaisten tulohan on kuin luonnonilmiö jota ei saa vastustaa ja on rasisti jos vastustaa.
Mutta miettikääpä jos tilanne olisi toinen ja Suomeen pyrkisi vaikkapa pelkästään naisia sadointuhansin Venäjältä. Joka ainoa naisjärjestö ja nainen nousisi vastustamaan tätä "iljettävää" ilmiötä ;)
36307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Olet oikeassa.
Kyse on siis täysin peniskateudesta eikä muusta.

Äänestä

Mäntän Pättinieneen piti rakentaa rikkaiden venäläisten lomakylä.
Paikalliset naiset älähtivät heti vastustamaan koska tiesivät että paikkakunnalle ilmaantuisi vääjäämättä myös venäläisiä ilotyttöjä.
Ei mennyt kauaa kun varmana pidetty hanke kaatui.
Tämä osoittaa että naisilla on valtaa miehiinsä joilla on valtaa päättää tällaisista asioista.
Naiset saavat aina haluamansa.
Eli kilpailijat pois kuvioista ja tilalle vierasta lihaa omaan käyttöön.

Äänestä

Työttömyyskorvauksilla ei paljoa lasta elätä,jotenka suosittelen näille isoille tyhmille plondeille että muistavat hoitaa ehkäisyn mutiaistensa kansaa jottei synny lisää elätettäviä äpäröitä .

Äänestä
  • tarkotatko sellasii joista ei oo muuta ku ajaan raktorii ja lapioimaa lehtii kadulta?

    Äänestä

  • SellasiikoTarkootat kirjoitti:

    tarkotatko sellasii joista ei oo muuta ku ajaan raktorii ja lapioimaa lehtii kadulta?

    Mikä sinänsä on erittäin tärkeä työ, jollemme halua katujemme muuttuvan kompostiksi.
    Tosin monet ns. viisaammat herrat päätöksillään ja päättämättömyyksillään ovat saattaneet taloutemme niin kuralle että tiet ovat jo nyt mallia venäjä.

    Äänestä

Näitä juurikin tarkoitan.

Äänestä

No miten sinä sitten poikkeet porukasta? OOtko uskossa tai muuten pistetty alulle siunatussa paikassa vai miten??

Äänestä

En ainakaan aja naama punaisena traktoria ja lapioi lehtiä viemärin kannen päältä.
Olen hyvin kouluttatunut ja siksi minulla on KUNNON työpaikka.

Äänestä
  • Mikä on kunnon työpaikka? Tietääkseni kaikki työt tukevat toisiaan. Lumenauraus varmistaa insinöörin töihin pääsyn. Siivooja on puhdistanut koulun käytävän kun insinöörin lapset menevät kouluun. Työpaikallaan insinööri suunnittelee sähköjärjestelmää tehtaaseen joka valmistaa traktorin, jolla aurataan pelto. Pellolta maanviljelijä saa satona kauraa. Sen kauran insinöörin vaimo syö aamupuurossaan jne. Sitten joku kehuu että minulla se on KUNNON työpaikka. Sori nyt mutta kaikkia tarvitaan.

    Äänestä

  • Aivan oikein. Kaikkien työ on tärkeää. Ei tule arvostella toisen työtä. En itsekään niin tee vaikka irtisanottuna väärin perustein.

    Äänestä

  • Te ette tee yhtään mitään. Valtio joutuu ottaan velkaa näitten paikallisten takia.

    Äänestä

Pakolaiset vie kaikki rumat naiset se on hyvä ilmiö.

Äänestä
  • Pakolaiset haluaa neitsyen, eivät ole kiinnostuneita tavallisesta suomilortosta, siksi raiskaavatkin 13 - 14 vuotiaita, tälläkin viikolla 2 tapausta tullut ilmi.

    Äänestä

Arabeilla on pieni pili siksi ne etsii neitsyen .

Äänestä
  • Sulla itselläs on pienet ja kuivat kivekset.
    Sellaiset tulee kun ajaa kauan taajamatraktoria.

    Äänestä

Niin siiderivalas ei pakolaispojalle kelpaa,kun ei yletä edes huulille.

Äänestä

Tulis kovat pakkaset ja pakolaiset alkais pysyä VOKEISSAAN.
Pikkupilit jäätyy jo alle -8 asteeessa.

Äänestä

Yleensä se parempi työ on julkisella puolella,se on sitä työtä mikä ei tuota mitään eikä edes tue muita töitä,mutta maksaa paljon veronmaksajille,siis jonkin sortin pykälänikkareita ja paperin kääntäjiä.

Äänestä

Tarkoittanet näitä valaita, niin ja lahjaksi likakikkelistä saa sitten hiv:n. Euroopassa on hiv tartunnat lisääntyneet valtavasti pakolaisuuden ja maahanmuuton kasvun takia..

Äänestä
  • Niin on lisääntynyt varmaan Suomessakin, kun suomimiehet käyvät Virossa ja Venäjällä seikkailemassa ilman pikkuveikan sadetakkia... Ja sitten tulevat kotiin tartuttamaan partnerinsa.

    Äänestä

Sipilän ystävät

Äänestä

Näin kun joku isoplondi sai takaa levikkeellä auton takapenkillä,taisi työstäjä olla matu. Isoperse vaan vilahteli kun satuin kulkemaan ohi.

Äänestä

Et sää mitään nähnyt sinä olet sitä sukua joka on luulotaudista kuuluisa.

Äänestä

Kyllä näin ! menkää vaikka itse katsomaan kun sama auto on siellä harvase yö parkissa ja se muija saa melaa ahteriinsa metrikaupalla.

Äänestä

Ylipainoisia läskejä jotka on antaneet periksi niin painonsa kuin oman elämän hallinnasta yleensä.Tulee ruskeita,mulatteja,kaiken värisiä mukuloita joilla jokaisella eri alullepanija ei tiedä akka itsekkään.Ei kyllä hyvä startti elämälle kenelläkään näistä.Toivois että huolehtis ehkäsystä.Jakais vaikka ilmaisia kortonkia,yhteiskunta meinaan tulis halvemmaksi

Äänestä

Minkähän näköisiä nämä paikalliset liitunaamat on jotka on lisääntyneet serkkujensa ja sukulaisiensa kanssa heinäladossa ensin ja sen jälkeen nissanin takapenkillä että sellaisia aatelia täällä on.

Äänestä
  • Heh, ymmärrän kateutesi, kun sinä et saa pimppaa :D)

    Äänestä

  • Onko se Nazima?

    Äänestä

Toi tekis rumaa jälkeä pienessä vitussa.

Äänestä

SPR:n hoitsun laittamia kuvia .

Äänestä

Jokinorsu halajaa kankea sossun maksamassa luukussaan .

Äänestä

Jaa se narukäsikö siellä taustalla istuikin. Tuskin oli naruillansa sitä päätä edes itse leikannut,vaan mannekiiniksi oli pakotettu.

Äänestä

Kyllä ne isot, lähellä 50 ikävuottaan olleet blondinaiset olivat jo yli 25 vuotta sitten kiinnostuneita turkkilaisista tai italialaisista pojista. Että silleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sekarotuerkki kirjoitti:

Nopeita poikia nuo pakolaiset kun niin monella näkyy jo kainalossa iso vaalea nainen. Siellä vastaanottokeskuksessakin ollut kova kisa henkilökunnan ja ilmaisten vapaaehtoisten kesken kuka saa minkäkin nappisilmän omakseen. Ensi kesänä syntyy suuri määrä mulattilapsia eli kyseessä Plan B.
Plan A on se että saisi pakolais-statuksen mutta asiaa kannattaa varmistaa sillä että pullauttaa pullat uuniin muhimaan ja välttelee pakkopalautusta niin aikanaan saa jäädä kun on perhekin.

Pakolaisten tulohan on kuin luonnonilmiö jota ei saa vastustaa ja on rasisti jos vastustaa.
Mutta miettikääpä jos tilanne olisi toinen ja Suomeen pyrkisi vaikkapa pelkästään naisia sadointuhansin Venäjältä. Joka ainoa naisjärjestö ja nainen nousisi vastustamaan tätä "iljettävää" ilmiötä ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu