Matti linnaan

Täytyy kyllä ihmetellä että miksi Niinistö on kutsunut linnakundin linnaan. Olisitte mestari tai ei. Joku raja pitäisi näilläkin kutsutuilla olla.
391674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Nykänen on pikkutekijä siinä joukossa.

Äänestä

Kai Matti on rangaistuksensa kärsinyt. On hän kuitenkin ollut paras mäkihyppääjämme kautta aikojen. Sitä ei kukaan kuitenkaan voi kieltää. Toisaalta mies on pysynyt joltiseltiseltään aina kuitenkin tolpillaan, joten ei varmastikaan aiheuta hämminkiä presidentin vastaanotollakaan.
Tuntuisi epäreilulta, että Mattia ei mitenkään muistettaisi ja arvostettaisi. Somerotar on ehdottomasti sitä mieltä, että Matti on kutsunsa ansainnut.

Äänestä

Nykänen muistetaan kylläkin lapsellisena ja hyväksi käytettynä jonka mitalit ja maine suli hölmöilyn viedessä miestä väärille teille toisinkin olisi voinut elää siististi ja ansaitsisi tänä päivänä kunnian entisenä urheilijana.

Nykäsen mainos on tänä päivänä keikkaileva laulaja vaikka hänen musiikkinsa on lähinnä vaatimatonta karaokea ja taiteellinen ulosanti korkeintaan viihdyttämistä

Yleisö ei mene Nykäsen keikoille katsomaan ammattinsa osaavaa artistia vaan lähinnä resuista säälittävää koomikkoa jolla kerran oli kädessä hyvät kortit mutta hylkäsi ne ja joutuu siksi tyytymään tänään hantteihin

Eikä vankilahistoriaa hänelle voi antaa anteeksi erityisesti kun rötösten mitta on käsivarren paksuinen eikä ne ole nauriiden ratsausta vaan kovia ja törkeitä väkivaltarikoksia.

Äänestä

Nykäsen rikoshistoriaa Nykänen säilyy rankalla rikoskierteellään poliisin rekisterissä ainakin vuoteen 2036 luulisi että näin hurja rikostausta kyseenalaistaisi jo osallistumisen tapahtumaan missä vahinko voi kohdistua valtakunnan turvallisuuteen erityisesti kun Wikipediassa on mainittu myös hänen sairautensa

Lähde wikipedia:

"Matti Nykänen otettiin kiinni 24. elokuuta 2004 ja pidätettiin tapon yrityksestä sekä lopulta vangittiin epäiltynä 59-vuotiaan perhetuttavan puukottamisesta. Hänet tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa 27. lokakuuta 2004 kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen. Hän vapautui 21. syyskuuta 2005 ehdonalaiseen vapauteen. Kahden vuoden ja kahden kuukauden rangaistuksestaan Nykänen istui ensikertalaisena ainoastaan puolet.

Jo saman viikon sunnuntaina, 25. syyskuuta Nykänen pidätettiin epäiltynä vaimonsa Mervi Tapolan pahoinpitelystä ja päätyi poliisin huostaan. 29. syyskuuta 2005 Nykäsestä tehtiin rikosilmoitus, koska hänen epäiltiin puukottaneen pitsaveitsellä entistä ystäväänsä. Nykänen tuomittiin vaimonsa pahoinpitelystä Tampereen käräjäoikeudessa 16. maaliskuuta 2006 neljäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen, koska hän oli teon tapahtumahetkellä ehdonalaisessa vapaudessa.[13] Joulukuussa 2006 Turun hovioikeus lievensi tuomiota. Nykänen sai 60 päivää vankeutta, josta vähennettiin kolme vapaudenmenetyspäivää. Vankilan sijasta Nykänen sovitti tuomion 57 tunnin yhdyskuntapalveluna. Hovioikeus ei määrännyt Nykäsen ehdonalaista vapautta menetetyksi."

Joulupäivänä 2009 Nykänen huitoi vaimoaan keittiöveitsellä ja yritti kuristaa tämän kylpytakin vyöllä. Tapauksen johdosta Nykänen pidätettiin ja sai syytteen törkeästä pahoinpitelystä[14][15]. 24. elokuuta 2010 Nykänen tuomittiin vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan 5 000 euroa korvauksena kivusta ja särystä sekä henkisestä kärsimyksestä ja 3 000 euroa oikeudenkäyntikuluja.[16] Niin Nykänen kuin syyttäjäkin valittivat tuomiosta Turun hovioikeuteen, joka piti vankeustuomion ennallaan[17]. Matti Nykänen pääsi valvottuun koevapauteen 29. helmikuuta 2012.[18]

Nykäsellä on todettu ylivilkkautta ja keskittymiskyvyn huonoutta aiheuttava neurologinen sairaus ADHD, josta ilmeisesti johtuu osa hänen vaikeuksistaan."

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/matti-nykasen-tuomio-pirkanmaan-karajaoikeudessa-kokonaisuudessaan/861879


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288338758109.html

Äänestä

Mattio on hurjakkeiden hurjake isolla Hoolla!

Äänestä
  • skinsiämitääntapahtuu ellei Tuksu tule juihliin.- Ja se kauhea Veijo.

    Äänestä

Veijo siisihangentelmannina tulee LINNAN JUHLIIN.

Äänestä
  • Kiakkovieraatkin päästetään lähemmäksi kuin Veijo. Mäluulenettäsiäontuhatmäärinpolliiseja.

    Äänestä

Ei Matti ole ensimmäinen linnaan kutsuttu lusinut pultsari. Nykäsellä kyllä on mäenlaskijana ansioita, mutta eiköhän se Tukiainenkin jossain vaiheessa saa kutsun linnan juhliin. On pitkän linjan suuri taiteilija.

Suomessa riittää, kun kiekaiset jossain vaiheessa nuoruuttasi jonkun käännöskipaleen, ja sen jälkeen olet kansan arvostama herkkä taiteilija loppuelämäsi.

Äänestä

älä kuule tollo yhtään ihmettele. Nykäsiä vain maailmassa yksi.
Onhan siellä kansanedustajiakin jotka on tuomittu. Ei eroa onko talousrikos tai känniäpäissään tehty joku pikku rötös.
Matti ehdottomasti linnan juhliin. Jos jonkun kuuluu siellä niin Matin.

Äänestä
  • Elämäntavat , väkivaltaisuus ym sellaisia että on äärimmäisen huonoa esimerkkiä
    Eikös hän käyttäytynyt huonosti jo silloin kun oli tiinan ja pian kanssa yhdessä

    Äänestä

Nykänen on syyllistynyt rikoksista raskaimpiin väkivaltaan se on tärkeää huomioida lisäksi miehen sairaus ADHD ei anna takeita siitä milloin ukon päässä taas pimahtaa
Niinistön suurin mokkaus kutsua raskaasta väkivallasta tuomittu henkilö paljon ymmärrettävämpää olisi jos Niinistö kutsuisi vaikka Valjakkalan ryyppäämään mutta kun ei Saulilla ole kaikki muumit laaksossa

Äänestä

Aisiislinnaanlinnaan. Ehkäparas mäkikotka ikinä.

Äänestä
  • Onkooikeestisiis Suomen Presidentti kutsunut. Upeetaihanaa

    Äänestä

Jootottakai. Presidentin Linnaan.

Äänestä
  • Kuka on Daamina. Jokainen vieras saa valita??? Hullu jos Tukiainen. Mutmietimatti se olis hulluu.

    Äänestä

  • Ota Tukiainen -ole hullu KERRANKIN

    Äänestä

  • Tukiainen mukaan ja MÄKIKOTKA NYT MUKAAN.

    Äänestä

Veijo se siis on. Olet siis rakastunut TukeutuaTukiainenVeijoon. Ihan elämässä oikeutua ihan elämässä kerran vain.

Äänestä

Kaikkein vähiten Veijo. Ota Mervi tai Veijo. Niinistökutsuu. Ota Veijo! Veijovalintaolisaikacxool.

Äänestä

VEIJON VALINTA HERÄTTÄISI HUOMIOTA. Mervi

Äänestä
  • Veeijo, Veijo Veijo. Veijomukaanjamessiin sekoittaan pakkaa.

    Äänestä

  • Ota MattiVeijo ja Suomen tilanteesta kauhea sekaannus mikä sekoittaisi pakan.

    Äänestä

Matin valinta Suomen politiikassa on Veijo. Velkaannnumme liikaa. Kertakaikkiaan seis.

Äänestä
  • Eiveijoa!Jatketaan.

    Äänestä

  • Kysy Reetua se tulee Matti. Täämeneehyvin Matti otas Reetu poliittiseksii seon poliitikassa ollut . Seon eduskuntaehdokkaanakin ollutkin.

    Äänestä

Reetu opetti sut laulamaan. Reetu opetti miten laulunsanoja käytetään.

Äänestä
  • Painota jotain sointuja. Taas vedäali taasjotain.

    Äänestä

  • Säniinkupainotat laulussa sanontoja jos säniinku haluut tosimageesti. Vedämaskuliinisesti aina välii. Selvittää sitä tekstii.

    Äänestä

Oikeudessa tuomittuja poliitikkoja oli siellä juhlimassa- Matti parasta meininkiä.

Äänestä

Tosin talousrikoksista ja pienistä kähmellyksistä

Nykäsen rikoslaji on ihmishenki ja väkivalta ja kirjo käsivarren mittainen mies säilyy poliisin kirjoissa vielä vuosien kymmeniä

Onkohan Nykänen oikein oikealla vuosikymmenellä miksi lässyttää "ei anneta Suomea EU:lle" jos jätkä osaisi katsoa kalenteria niin ymmärtäisi että me olemme jo EU:ssa ja juuri siksi että Sauli Niinistö meidät petoksella siihen uitti. Eikä irtaantumista ole tiedossa niin kauan kun valtion petosmies Niinistö saa vielä kämmeltää presidenttinä.


http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/matti-nykänen-ei-anneta-suomea-eu-lle-1.1958731

Äänestä
  • Normaali homma, rikolliset sale ja Matti linnassa.

    Äänestä

Nykäsen rikoksia entiä. Jos jotain epäselvyttä on ollut se on kansalle selvitettuyseiskassa.

Äänestä
  • Rikoksia entiä mutta jätkä säilyy poliisin kirjoissa vielä kauan. Poliisien datat menee eri skaalassa kuin rikin kymmenen vuoden rekkari. Nykäsen rikoshistoria on kovista rikoksista käsivarren mittainen eikä yleisö unohda sitä.

    Äänestä

Mätilasinseiskan. Veijo tuo Tukiaisen rakastettu vie palstatilat kohta kerrassaan.

Äänestä

Matti Nykänen presidentiksi 2018 kannatetaan ajatusta

Niinistöllä kun järki himmenee päivä päivältä tätä menoa äijä alkaa olla henkisesti samassa kunnossa kuin urkki oli loppusuoralla vaikka urkilta petti tosin fysiikka

Äänestä

Tuossa on ideaa jos Nykänen asettuu ehdolle on sitten ketä äänestää

Äänestä
  • Nykänen on nyt Taivaan kirjoissa. Nyt tuli hälle ikuinen rauha ja lepo. Hänen ympärillään oli kiusantekijöitä. Jyväskylä ei ollut hänelle sopiva paikka, kaikki kyttäsi ja soitteleivat seiska-lehteen yms...

    Äänestä

Vielä ihmeellisempää oli, kun sale päästi Matin linnasta pois. Laitonta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linnanleima kirjoitti:

Täytyy kyllä ihmetellä että miksi Niinistö on kutsunut linnakundin linnaan. Olisitte mestari tai ei. Joku raja pitäisi näilläkin kutsutuilla olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu