Ainutkertainen työ osaavalle taiteilijalle

Tässä vähän aikaa sitten näin unen. Näin unen ainutlaatuisesta avaruusaluksesta ja kaoottisesta maisemasta, jonka tallensin paperille. Nyt haluaisin ikuistaa tuon unen taululle taikka tietokonegrafiikkana osaavan taiteilijan avuin. Kyseessä on siis aivan ainutlaatuinen avaruusalus/ufo jonka näköiseen en ole vielä missään netissä selaillessa törmännyt ja sitäkin voi siitäkin kehittää lisää. Luonnollisesti taiteilija saisi itselleen kaikki oikeudet tähän teokseen ja voi käyttää sitä vaikka kaupallisesti, mutta toivon myös saada kunniamaininnan jos teos/mooduli pääsee pitemmällekkin käyttöön esim. elokuvaan (suuret odotukset :D). Lisäksi itse voisin maksaa siitä jotain riippuen työn jäljestä ja intensiivisyydestä.
Arvostelkaa itse osaamistanne alle niin arvioin kuka saa kunnian tähän työhön.
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Valitettavasti en ole nähnyt vastaavia Star Trek aluksia, kuin kolmosen kulminaatiossa. Noin rennosti ottaen. Ystäväni meni siinä unessa kyseiseen alukseen. Kaihoisasti seurasin. Upeita kaukopilvia jonkinlaisessa valossa. Unien ja filmien yhteys. Peruskoulun huumorilla. Dart Wader oli kaupallinen floppi. Seurasi fiasco. Sitten unia ja rahat loppu. Mielestäni unilla ja elokuvilla pitäisi olla yhteys. Olette mafioso savossa, hirnuttelet tassuloita. Arvalla onni. Olette elokuva tähti. Kuutosella. Mielenkiintoinen uni. Varvavarvalla lappiin. Näkönne on omalaatuinen. Ahvenanmaalta olette kotoisin. Varokaa punkkejä. Vaalea blondi? Satutarina keski- suomesta. Hevosharrastaja. Keräätte punkkeja. Teitä pelätään. Olette savosta. Peltilehmä. Keltainen Hertta- Kuusisen Ysisatanen pöytään. Iso peli. Kerta laati. Anturapalloa pelasivat. Vanha sanonta Pöytyältä. Huomasin teiden olevan peltoa. Pilkoin puut. Vedet pannuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huomio.taiteilijat kirjoitti:

Tässä vähän aikaa sitten näin unen. Näin unen ainutlaatuisesta avaruusaluksesta ja kaoottisesta maisemasta, jonka tallensin paperille. Nyt haluaisin ikuistaa tuon unen taululle taikka tietokonegrafiikkana osaavan taiteilijan avuin. Kyseessä on siis aivan ainutlaatuinen avaruusalus/ufo jonka näköiseen en ole vielä missään netissä selaillessa törmännyt ja sitäkin voi siitäkin kehittää lisää. Luonnollisesti taiteilija saisi itselleen kaikki oikeudet tähän teokseen ja voi käyttää sitä vaikka kaupallisesti, mutta toivon myös saada kunniamaininnan jos teos/mooduli pääsee pitemmällekkin käyttöön esim. elokuvaan (suuret odotukset :D). Lisäksi itse voisin maksaa siitä jotain riippuen työn jäljestä ja intensiivisyydestä.
Arvostelkaa itse osaamistanne alle niin arvioin kuka saa kunnian tähän työhön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu