Eli meillä oli toissa päivänä liikunnassa luistelua ja pyörimme luistimilla paikallaan. Horjahdin hieman eteenpäin, vasen polveni vääntyi ulos päin ja kaaduin. Lähdin pois jäältä enkä luistellut enää. Astuminen, suroistaminen ja koukistaminen sattui.
Kävimme eilen lääkärillä ja hän tunnusteli polveani. Lääkäri ei huomannut mitään, mutta laittoi kuitenkin pienen hyödyttömän siteen ja käski käymään ultraäänitutkimuksessa.
Kipu on jatkunut ihan samanlaisena tänään. Kävimme ultrassa ja siellä todettiin että polvessano on vain hieman nestettä. Lepoa määrättiin.
Koulussa olen joutunut kynkkäämään tai hyppimään yhdellä jalalla ja ravaamaan ympäri koulua. Polveen sattuu jos varaa hiemankin painoa. Ystävälleni kävi sama jääkiekko treeneissä ja hänellä on nyt kepit. Toki hänelle on voinut käydä jotenkin pahemmin tai jotain, mutta jos en pysty edes oikein liikuttamaan polvea ja en saa edes mitään tukea ihmettelen syvästi.
Olen menoss yli huomenna kaverini synttäreille ja tämä tyyppi asuu kerrostalon kolmanessa kerroksessa menemme sieltä vielä leffaan ja paikkamme on rivillä 13. Joudun kotonakin menemään pepulteen portaat alas ja ylöspäin joudun hyppimään yhdellä jalalla.
Pitäisikö minun saada jotkut kepit tai jotain kun tuntuu että polvi ei parane yhtään?
Minulle kävi noin puolisen vuotta sitten niin, että hyppäsin trampoliinilla vasemmalle jalalle ja se vääntyi. Silloin se parani 2 tai 3 päivässä. Voiko se jotenkin vaikuttaa tähän?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja koska olen joutunut kynkkäämään kahtena päivänä selkäni alkaa mennä todella jumiin. Riittää että isun paikallani niin selässä tuntuu jo. Pitäisikö minun siis hankkia joku tuki tai kepit?