Rajoitettu ydinaseen käyttö lopettaisi Isis:in. Se olisi myös vakava varoitus muille jihadisteille.
Kuinka monta ihmistä heidän annetaan tappaa, ja miten paljon ihmisiä heidän sallitaan ajaa pakolaisiksi Eurooppaan, ennen kuin se lopetetaan.
Kuinka monta ihmistä heidän annetaan tappaa, ja miten paljon ihmisiä heidän sallitaan ajaa pakolaisiksi Eurooppaan, ennen kuin se lopetetaan.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Jos Eurooppaan ei päästettäisi yhtään paskanaamaa, ei olisi ongelmiakaan.
Se olisi ns helppo ratkaisu, kun omat eivät saa omiaan pidettyä kurissa niin kaikki kärsii, näinhän tehdään monessa muussakin asiassa eikä vain tälläisessä aiheeseen liittyvässä. Esimerkiksi niinkin arkinen asia kuin liikenne, jos liikenteessä on liikaa omavaltaisesti sääntöjä rikkovia niin siitä rangaistaan kaikkia, junttien takia kärsii kaikki.
Neuvostoliiton metodeja.
Jos terroristit saisivat ydinaseen, niin he olisivat jo käyttäneet ydinasetta.
Se olisi liian helppo ratkaisu. Sen jälkeen nousisi uusi terroristiryhmittymä.
Paras keino olisi oikeasti etsiä se neula heinäsuovasta ja keksiä miksi joku on yksinkertaisesti niin idiootti, että alkaa terroristiksi. Selvää on, että noilla suuravalloilla ei ole puhtaat jauhot omissa pusseissaan, mutta ei se silti oikeuta yhtään terroristitekoa.
Itselläni kävi myös mielessäni ydinase mutta ei ehkä kuitenkaan mutta kovin pieniltä näyttää nuo pommit mitä hävittäjät ISIS:n niskaan syytää, hieman järeämpää pitäisi olla, pitkän kantaman ohjuksia noiden hävittäjien lisäksi, onneksi hävittäjien vierailuja lisätään roimasti, alkaa olemaan sandaalipeikoilla kuumat paikat, sitähän ne toivovat, sotaa, sitä saavat nyt.
Nyt pitäisikin panostaa todella massiiviseen iskuun, niin ettei minuuttiakaan ole terroristeilla aikaa levähtää, kaikki maat jotka voivat osallistua hävittäjineen, ei muuta kun pommikuorma kyytiin ja lentoon.
Ranska on julistanut sodan ISISiä vastaan ja ovat pistäneet muukalaislegioonan hommiin. Ne ovat kovia ammattisotilaita. Jos joutuvat ISISin sakin kanssa kohdakkain, niin siinä rättipäät lentävät, jälkimmäisten bravuuriin kun kuuluu lähinnä aseettomien teurastaminen.
Kemiallinen sota parempi. Joku tappava joka ei leviä tarttumalla vain 'pommina'.
Ei syytä tuhota rakennuksia tehtaita tai peltoja tappo ilman tuhoa.
Jopa luonnossa on tauteja jotka tappavat tarttumatta kanssaeläjiin. Kemiallistasotaan on tutkittava ja se on laillistettava.
Luuletko, että isis on tämän maailman pahuus? Ei todellakaan ole. Se on poliitikot, pankit, sika rikkaat, eliitti jotka kehittelee muka yhteisiä vihollisia jotta saa toteuttaa sairaita suunnitelmiaan.
YDNASE OLISI POISTANUT KOMMUNISMIN 1945
USA PUDOTTI BERLIINIIN TARKOITETUT POMMIT PIKKURUISEEN SAAREEN JAPANIIN KUN OLISI PITÄNYT TUHOTA SAATANANPALVOJIEN PESÄ TOISEN MAAILMANSODAN ALOITTANUT MOSKOVA JA LENINGRAD
ITÄ-EUROOPPA OLISI PELASTUNTU KOMMUNISMITYRANNIALTA
MUSLIMITERRORISMI EI OLISI NOUSSUT VENÄLÄISTEN MYYDESSÄ ASEITA IRANIIN JA SITÄ KAUTTA LÄHI-ITÄÄN TERRORISTEILLE
YLE, HESARI JA SPR PYRKIVÄT KASVATTAMAAN SUOMALAISIA MAMUJEN JA MATUJEN HYYSÄREIKSI
HELLA WUOLIJOEN KOMMUNISTIPROPAGANDA JA REPORADION AIKA ON PALANNUT KESÄSTÄ 2015 ALKAEN
Hieno juttu jos tänne tulee ihmisiä elätettäväksi jauhavat SPR, Yle ja Hesari propagandassaan
KOMMUNISTIANARKISTISET SUVAKIT VAUHDISSA, PERUSSUOMEN AJATUSPAJA, katso video
SUOMI KONKASSA JOS PAKOLAISIA EI ULOSTETA
valt kand. SIMON ELO, dosentti, yliopistolehtori ARTO LUUKKANEN, fil. maisteri SIMO GRÖNROOS
https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/ht4ve19e
https://www.suomenuutiset.fi/aarimaisen-synkka-arvio-kaikki-leikkaukset-turhia-jos-turvapaikkakriisia-ei-hoideta/
Voihan se olla, että hetkeksi hiljenisi kun koko paikka on maan tasalla. Mutta jos yksikin termiitti on karkuteillä ja valmis radikalisoitumaan uudelleen, niin lisää alkaa muodostua terroristejä kotvan kuluttua. Terroristejä on aina ollut ja varmaan tulee olemaankin.
Pitäisi posauttaa koko pallo taivaantuuliin, että kaikki saisi eliminoitua. Siinä menisi sitten ihan kaikki muutkin mukana.
Aselliset siviilihenkilöt suojaamaan yleisötapahtumia tai vapaa asenkanto-oikeus pysäyttää terrorismin!
En kannata, ei missään nimessä. Kaikilta mielummin aseet pois ja aseet valtion omistukseen. Jokainen metsästystä harrastava on potentiaalisesti vaarallisempi kuin aseeton. jotkut putsailevat haulikkoaan ja kivääriään olohuoneessa tai siis tuon aseen putsailu alkaa heti, kun on vähänkin parisuhdeongelmaa.
höpö höpö...suomalainen mies omistaa aseita ja ei uhkaile omiaan. onhan se mahtavaa kun on monisataatuhantinen metsästäjien joukko joka on erittäin hyvä maanpuolustus reservi. talvisodassakin ammuttiin ensimmäiset maahantunkeutujat nimenomaan metsästysaseilla. suomi on erittäin hankala valloittaa vaikka ei kerittäisi suorittaa liikekannallepanoa,,,,,sen tietää jokainen valveutunut ihminen ja varsinkin venäläiset.
Suomessa ei ole vielä aihetta mennä tähän että siviilit kantaisivat asetta terrorismin vuoksi ja tuskin koskaan sellaista lakia tuleekaan.
kyllä nytkin moni suomalainen on valmistautunut terrorismiin.....meiränperällä on pantu aisoihin ilman viranomaisia mm pedofiilit ja vastaavat muut luikerot.
http://mvlehti.net/2015/11/21/venaja-hyokkaa-rajusti-isisia-vastaan/
Meni isikseltä löpöt hukkaan. Venäjä ainakin ruvennut takomaan. Kunpa jatkaisi vain samaan malliin, jenkeiltä kun tuo ei näytä luonnistuvan.
http://mvlehti.net/2015/11/21/venaja-listi-yli-600-isiksen-jihadistia-yhdessa-ilmaiskussa/
Lisää tulosta. Nyt Venäjä aikoo tuplata Isiksen vastaisiin hyökkäyksiin käytettävän suihkukonemääränsä. Putin meinaa pyyhkiä Isiksen huit helvettiin maailmankartalta. Toivottavasti onnistuu.
Soluttautuneet.
Sota terrorismia vastaan on yhtä toivotonta kuin sota huumeita vastaan, sitä ei voi voittaa, ei ainakaan sotilaallisella voimalla. Oikea kohde olisi sota köyhyyttä ja vastaan ja kouluttamisen puolesta. Tämä olisi aikaa vievää eikä toisi tuloksia lyhyellä tähtäimellä, mutta pitkässä juoksussa se olisi varmempaa. Eihän se tietenkään olisi yhtä hohdokasta kuin oikea sota, tuo machokulttuurin lempilapsi.
Jos jollain ihmeellä nuo ilmaiskut todella tehoavat ja akuutti ongelma saadaan hoidettua, olisi aika miettiä pidemmän aikavälin ratkaisuja.
saatiinhan se kommunistienkin terrorismi loppumaan euroopassa...et silleen
Hei mites se on? Syyriassahan lie tehdään neutronipommituksia, kokeilussa.
Maasotajoukot Syyriaan tuhoamaan isisjoukkoja. Kun paikka seulana, Kaikki maahamme tulleet turvapaikanhakijat palautettava sinne, eikä haittaa vaikka muutama ylisuvakki lähtisi myös.
Nythän Suomi maksaa kaikki perheenyhdistämiset ym terveydenhuollosta lähtien. Suomessa eläkeläiset mietti ottaako lääke vai söiskö. Arabikörmy valittaa ilmaisesta eteensä annetusta ruuastaankin.
Työssäkäyvä harkitsee tarkasti menisikö töihin vai uskaltaisiko jäädä sairaslomalle, syystä tietenkin.
Tämä menossa oleva kolmas maailmansota päättyy ydinaseiden käyttöön. Kymmenenkin vuotta kun kylvää pikkupaukkuja niille hiekkakasoille saamatta mitään muuta aikaiseksi kuin kaaoksen Euroopassa, joku tulee järkiinsä, ja alkaa savustaa isosti.
kunhan nyt saisivat tuhottua edes ne isisin valtaamat/omistamat öljylähteet ja -tankkiautot, jolla se porukka rahoittaa toimintaansa.
Ei ei ydinaseita, se helposti eskaloituu ja on koko maailman tuho. Onhan näitä muita hävittäjiä ja mitä lie pommeja nyt sinne kohta menossa monesta maasta
Varmaan näinkin, mutta aattelin, että pääsisimme vähemmällä siviiliuhrimäärällä.
Ei ydinaseella kannata lopettaa isisiä, kannattais naatiskella. Esim. jenkeillä on niitä suuria ilmatankkauskoneita. Miksi he eivät tankkaa niihin sian kusta ja paskaa ja laske
oikein matalalta ählyjen niskaan. Olis sankarillinen loppu ählyille, kun deodorantit pettäisivät eivätkä pääsisikään paratiisiin, kun hukkuu sianpaskaan.
Siellä vois käyttää vähän isompaakin paukkua,sellaista että israel lähtis myös.
Isis julkaisi videon Venäläismiehen teloituksesta -uhkaa Venäjää terrori-iskulla.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015120320776692_ul.shtml
-------------------------------------
Sota terrorismia vastaan tuo esiin valtioterrorismin. Terrorismin torjunta vaatii aina kovemmat pakkolait ja tehokkaamman valvonnan eli koventuneen valtiodiktatuurin.
Olemmeko kuulletkaan Pohjois-Korean sisäisestä terrorismista mitään? Ei, koska tuossa maassa eri sellaista ole. Tuossa maassa ei anneta tilaa valtion vastaiselle toiminnalle.
Miksi lännen politiikot eivät hae sieltä oppia? Täällä harrastetaan vain politiikkojen keskustelukerhojen kokouksia varsin tiheästi. Eikä saada aikaan tuloksia.
Terrorismi saadaan kuriin vain kovalla valtioterrorismilla. Tätä mallia on toisinaan kokeiltu myös länsimaissa.