Köyhien määrä nousee rytisten Venäjällä

Venäjän väestöstä jo 15,1 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, kertovat maan viralliset luvut. Tämä merkitsee, että köyhiä olisi 21,7 miljoonaa.

Maailmanpankin mukaan kehitys on erittäin huolestuttavaa. Eräillä Venäjän alueilla köyhien osuus on jopa 35 prosenttia.

Maan bruttokansantuote supistui kolmannella vuosineljänneksellä 4,1 prosenttia vuoden takaisiin lukuihin verrattuna. Venäjän hallitus oli ennakoinut jopa hieman suurempaakin pudotusta.

Öljyn hinnan kehitys sanelee pitkälle loppuvuoden taloustilanteen. Venäjän hallitus toivoo pientä kasvua ja ensi vuodelle ennustetaan 0,7 prosentin kasvulukua.

Kansainvälinen valuuttarahasto on arvioinut, että länsimaiden Venäjälle asettamat talouspakotteet voivat supistaa maan bruttokansatuotetta jopa yhdeksän prosenttia keskipitkällä aikavälillä.

http://yle.fi/uutiset/koyhien_maara_kasvaa_nopeasti_venajalla/8451991
15226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Venäjä on äärioikeiston paratiisi.

Äänestä

Eipä ihme. Putin oligarkkeineen on pääoman asialla, työväkeä ja köyhiä vastaan.

Äänestä

Lenin heittäisi volttia arkussaan jos näkisi tämän kapitalistisen Venäjän meiningin.

Äänestä

Irtysh-joen rannalla elää tyyppi joka kalastaa parikuukautta ja purkittaa saaliinsa direktiivien mukaan. Vie satonsa sadankilometrin päähän ja vaihtaa välttämättömiin hyödykkeisiin ja palaa takaisin korsulleen. Onko tyyppi absoluuttisesti tai suhteellisesti köyhä? Jää raadin päätettäväksi! stalingrad hans...

Äänestä

Venäläiset eivät kuulu edes EU:hun ja ovat ryssineet yhteiskuntansa ihan itse. "Suvereniteetti" ei ole tae hyvästä valtiosta, jos kansalliset kusipäät ovat vallassa.

Äänestä
  • Juu, mutku Venäjä ei kuulu edes EU:iin eli ovat ryssineet asiansa ihan itse..

    Äänestä

  • Kusipäätvallassa kirjoitti:

    Juu, mutku Venäjä ei kuulu edes EU:iin eli ovat ryssineet asiansa ihan itse..

    Jep. Venäjällä on ihka oma kansallinen eliittinsä, joka kusee köyhää kansaa silmään.

    Äänestä

Putinistirunkkareita ei kiinnosta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus vaan nationalismi ja tappovehkeet.

Äänestä

Venäjä on sosiaalidarvinistinen yhteiskunta, jossa luonnon lakien mukaisesti heikoimmat yksilöt karsiutuvat. Työttömistä, vammaisista ja muista vähäosaisista ei pidetä huolta, kuten meillä pohjoismaissa on totuttu.

Äänestä

Putinin roskasakkia ei kiinnosta köyhät, vaan oma lompakko ja sotaleikit.

Äänestä

Putinlandia, natsien paratiisi.

Äänestä

Vatut köyhistä. Pääasia, että tappovehkeet on kunnossa ja Putinin kamuilla on massia.

Äänestä

Venäjä on äärioikeiston ihannemaa.

Äänestä

Putinia ei kiinnosta köyhyys ja epätasa-arvo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aabrahamm kirjoitti:

Venäjän väestöstä jo 15,1 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, kertovat maan viralliset luvut. Tämä merkitsee, että köyhiä olisi 21,7 miljoonaa.

Maailmanpankin mukaan kehitys on erittäin huolestuttavaa. Eräillä Venäjän alueilla köyhien osuus on jopa 35 prosenttia.

Maan bruttokansantuote supistui kolmannella vuosineljänneksellä 4,1 prosenttia vuoden takaisiin lukuihin verrattuna. Venäjän hallitus oli ennakoinut jopa hieman suurempaakin pudotusta.

Öljyn hinnan kehitys sanelee pitkälle loppuvuoden taloustilanteen. Venäjän hallitus toivoo pientä kasvua ja ensi vuodelle ennustetaan 0,7 prosentin kasvulukua.

Kansainvälinen valuuttarahasto on arvioinut, että länsimaiden Venäjälle asettamat talouspakotteet voivat supistaa maan bruttokansatuotetta jopa yhdeksän prosenttia keskipitkällä aikavälillä.

http://yle.fi/uutiset/koyhien_maara_kasvaa_nopeasti_venajalla/8451991

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu