Äänen suunnan hahmottaminen

Miksi joillakin ihmisillä on vaikeuksia äänen suunnan hahmottamisessa ja kuinka yleistä tämä on?
4208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Neropatille tiedoksi, ettei hlöllä välttämättä ole kuuloa toisessa korvassa. Huono se on sitten kuunnella.

Äänestä
  • Mutta jos on kuulo molemmissa korvissa, neropatti.

    Äänestä

Ja ihan sillä tätä kysyin, kun minulle on joskus sanottu, tosin ei lääketieteen ammattilaisen taholta, että minulla on vaikeuksia äänen suunnan hahmottamisessa. Minulla kyllä kuitenkin toimivat molemmat korvat.

Äänestä

Pääasiassa siksi koska muutaman sukupolven aikana todellinen luonnonvalinta ei ole ollut enää vaikuttamassa urbaanin ihmisen lisääntymisedellytyksiin ja mahdollisuuksiin, vaan päin vastoin nykyinen tasapäistävä semisosialistinen yhteiskunta jopa kannustaa toistaitoisia lisääntymään.

Tuloksena on aisteiltaan tylsiä ihmisiä joilla on äänen suunnan ohella vaikeuksia hahmottaa omaa sijaintiaan avaruudellisessa tilassa (kömpelyys, tilan- nopeuden- ja suunnistuksen sekä ennakoinnin ongelmat liikenteessä), puutteellinen kognitiokyky, yksinkertainen, jopa sellainen huumorintaju jota vielä pari vuosikymmentä sitten olisi suoraan sanottu lapselliseksi tai peräti vähä-älyiseksi (tuubit, putoukset ym.) oikein alleviivattua, vulgaaria ja niin hidasta että hölmöinkin varmasti tajuaa.

Nykyihminen nyt vaan on tyhmä. Ja tyhmenee edelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väke kirjoitti:

Miksi joillakin ihmisillä on vaikeuksia äänen suunnan hahmottamisessa ja kuinka yleistä tämä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu