Mielenosoitukseen Tampereelle 14.11.

HALLITUS ALAS!

Hallitus leikkaa kaikkein pienituloisimmilta ja antaa samaan aikaan rahan valua veroparatiiseihin. Leikataan hallitukselta siivet ja osoitetaan, että leikkauspolitiikka ja köyhien vastakkainasettelu ei toimi!

Lauantaina 14.11.2015
Kokoontuminen Tullinaukiolla klo 13:00, kulkue lähtee klo 13:30 Keskustorilla klo 14:00-15:30 luvassa joukkotoimintaa, puheita ja musiikkia.

Esiintymässä ja hallitukselle terveisiä kertomassa:
Laulaja Kaiho
Mc Kajo
Dj:t Jahna&jammyG
Juontaa Juho Viitala

Perustietoa Joukkovoima-kansanliikkeestä

Joukkovoima perustettiin viime kevään eduskuntavaalien jälkeen vastavoimaksi SSS-hallitukselle. Suurmielenosoitukseen Helsinkiin 22.8. kokoontui yli 12 000 ihmistä kertomaan mielipiteensä leikkuripolitiikasta.

Teesit:
1. Leikkauspolitiikkaa vastaan Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa
2. Riittävä toimeentulo kaikille
3. Ihmis- ja perusoikeudet kaikille

Kutsumme mukaan kaikkia eri tavoin uuden hallituksen politiikasta kärsineitä yksityishenkilöitä ja ryhmiä mukaan omine tunnuksineen ja teeseineen. Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan! on sitoutumaton kansanliike. Kansanliikkeen ja tarkoitus on vastustaa hallituksen yhteiskunnan köyhimpiin kohdistuvaa kurjistamis- ja leikkauspolitiikkaa sekä etsiä sille vaihtoehtoja. Kansanliike on tarkoitettu kaikille, jotka tahtovat vastustaa lyhytnäköistä leikkauspolitiikkaa yhdessä muiden samaan tavoitteeseen pyrkivien kanssa.

Järjestäjänä toimii Joukkovoima Pirkanmaan työryhmä. Kansanliike on puoluepoliittisesti sitoutumaton eikä sen sisällä hyväksytä minkäänlaista rasismia eikä siihen viittaavia tunnuksia. Puoluetunnukset eivät ole sallittuja Joukkovoiman järjestämissä mielenosoituksissa, mutta eri puolueiden henkilöt ovat erittäin tervetulleita mielenosoitukseen.

Köyhien vastakkainasettelulle loppu. Yhdessä olemme voimakkaita.
1133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joko se anarkistinen roskajoukko TAAS aikoo järjestää jonkin sortin yleisen ilkivalta, riehunta ja rettelöinti festivaalin.
Noh, toivottavasti poliisin mellakantorjunta yksiköt ovat valppaina ja pidättävät pahimmat punalippujen kanssa hihhuloivat pösilöt sekä hörhöt.
Se anarkistien roskajoukko pitäisi karkoittaa onnelaansa eli itärajamme takaiseen kehitysmaahan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mieltä_Osoittamaan kirjoitti:

HALLITUS ALAS!

Hallitus leikkaa kaikkein pienituloisimmilta ja antaa samaan aikaan rahan valua veroparatiiseihin. Leikataan hallitukselta siivet ja osoitetaan, että leikkauspolitiikka ja köyhien vastakkainasettelu ei toimi!

Lauantaina 14.11.2015
Kokoontuminen Tullinaukiolla klo 13:00, kulkue lähtee klo 13:30 Keskustorilla klo 14:00-15:30 luvassa joukkotoimintaa, puheita ja musiikkia.

Esiintymässä ja hallitukselle terveisiä kertomassa:
Laulaja Kaiho
Mc Kajo
Dj:t Jahna&jammyG
Juontaa Juho Viitala

Perustietoa Joukkovoima-kansanliikkeestä

Joukkovoima perustettiin viime kevään eduskuntavaalien jälkeen vastavoimaksi SSS-hallitukselle. Suurmielenosoitukseen Helsinkiin 22.8. kokoontui yli 12 000 ihmistä kertomaan mielipiteensä leikkuripolitiikasta.

Teesit:
1. Leikkauspolitiikkaa vastaan Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa
2. Riittävä toimeentulo kaikille
3. Ihmis- ja perusoikeudet kaikille

Kutsumme mukaan kaikkia eri tavoin uuden hallituksen politiikasta kärsineitä yksityishenkilöitä ja ryhmiä mukaan omine tunnuksineen ja teeseineen. Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan! on sitoutumaton kansanliike. Kansanliikkeen ja tarkoitus on vastustaa hallituksen yhteiskunnan köyhimpiin kohdistuvaa kurjistamis- ja leikkauspolitiikkaa sekä etsiä sille vaihtoehtoja. Kansanliike on tarkoitettu kaikille, jotka tahtovat vastustaa lyhytnäköistä leikkauspolitiikkaa yhdessä muiden samaan tavoitteeseen pyrkivien kanssa.

Järjestäjänä toimii Joukkovoima Pirkanmaan työryhmä. Kansanliike on puoluepoliittisesti sitoutumaton eikä sen sisällä hyväksytä minkäänlaista rasismia eikä siihen viittaavia tunnuksia. Puoluetunnukset eivät ole sallittuja Joukkovoiman järjestämissä mielenosoituksissa, mutta eri puolueiden henkilöt ovat erittäin tervetulleita mielenosoitukseen.

Köyhien vastakkainasettelulle loppu. Yhdessä olemme voimakkaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu